perjantai 27. maaliskuuta 2009

Äidin parantunut seuralainen.

Kuumepotilas on parantunut. Meillä kuopus sairasti elämänsä rankimman flunssan. Kuume 39 asteessa viisi päivää kuumelääkkeestä huolimatta, kamala yskä ja korvatulehdus. Ei maistunut juoma eikä ruoka. Juotavaa saatiin puoliväkisin sen verran, että ei tarvinnut sairaalaan lähteä. Maanantaina oli eka kuumeeton päivä ja vasta eilen poika söi vähän enemmän, onneksi jo juo. Olo ei ole vielä täysin oma itsensä, mutta hymyn jo saa. Tässä odotellaan kuistin portailla kaupunkiin lähtöä tänä aamuna.

JesperJuniorin puolihintapäiviltä löytyi 5-vuotiaalle ja siskon pojalle farkut, turkoosit housut ovat kuopukselle Prismasta.


Prismasta tulevaa kesää varten. Toivottavasti on säitä näitä varten, viime kesän yleiskenkä olikin kumisaapas, ainakin meidän pihassa.
Samalla matkalla haettiin H&M:n paketti postista. En ole aikoihin tilannut postimyynnistä ja nyt sitten taas muistankin, että miksi en. Puolet lähti takaisin väärän kokoisina tai muuten vaan pettymyksinä. Turkoosin fleecetakin oli henkkamaukka omatoimisesti vaihtanut mustiin housuihin jne. Jotain sentään jäikin, kuten nämä farkkushortsit nuorimmille. Mukavan pehmoista ja ajatuksella että käyvät paidan kuin paidan kanssa.
Hienosti jaksoi pieni äidin kanssa puoli päivää kaupungilla. Viihtyi kyllä harvinaisen hyvin rattaissa istumassa. Prismassakaan ei tarvinnut tapella istutaanko kärryissä vai ei.




1 kommentti:

  1. Ärhäkkä kuumetauti pientä vaivannu, hyvä että on jo paremmassa kunnossa :)

    Raikkaan väriset sandaalit. Nuo olivat meijän tyttöjen viime kesän suosikit, täytynee täksikin kesäksi hankkia. Vaikka meilläkin on varmaan kumpparit aika pop.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)