sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Verkkotarkastus

 Tänään oli ohjelmassa kiertää kaikki puutarhan suojaverkot läpi. Korjata ne missä oli korjattavaa ja nostaa ylös ne mitkä eivät ole piikeillä maassa kiinni. Umpihangessa sai kahlata mikä tuntuu ihan hassulta sillä niin monta lumetonta joulukuuta olemme saaneet kokea täällä asuessa.

Tämä arboretumin yksi iso verkko saattaa olla riski. Jos lunta tulee vielä paljon lisää niin verkko on liian matala ja sen yli pääsee hyppäämään. Ja tuo yksi kohta oikealla puolella meinaa kaatua vaikka siinä on tuki. Laitoin sitten liian lyhyen tuen. Tuossa kannattanee käydä tamppaamassa lumi matalaksi verkon ympäriltä. Verkkoa ei pysty nostamaan sillä se on tiukasti maassa kiinni.
Viime talvena kokonaan syöty koristeomenapuu 'Marjatta' oli ilman verkkoa. Verkko löytyi vierestä maasta pötköllään. Nostin verkon paikoilleen ja tamppasin sen tiiviisti lumeen kiinni. Marjatta on onneksi omajuurinen joten annoin sen vain tehdä uudet versot tyngäksi sahatusta rungosta.
Kompostipolku on aurattu. Voisi olla järkevää siirtää kompostori lähemmäksi taloa mutta eipä tuo polun teko kevyeen pakkaslumeen ollut paha urakka. Polku on helppo pitää auki kun se on kerran tehty.
Kävin katsastamassa myös kasvihuoneet. Mies oli vienyt vanhan villaviltin viiniköynnöksen suojaksi.
Kun kerran lunta riittää, suojasin myös mustaseljan ja safiirihortensian lumella. Tuonne alppiruusumetsikköön ei ikinä sada niin paljon lunta kuin aukeammille paikoille, joten siellä pitää vähän avittaa luontoa. Samalla myös herkkä kelta-alppiruusu sai kunnon lumi-iglun päällensä.
Talokin sai oman suojavilttinsä. Lumi eristää hyvin ja tekee sisälle mukavan lämpöiset ja vedottomat lattiat. Enpä muista milloin tämä toimenpide olisi saatu tehtyä jo joulukuussa saatikka näin joulukuun alussa. 

En ole mikään talven ja lumen ystävä, mutta pakko myöntää, että nyt ovat maisemat kauniita.


11 kommenttia:

  1. Onpa tuota lunta satanut teillekin. Verkkojen tarkastus, kasvarin lumesta putsaaminen ja puiden ravistelu on nyt ajankohtaista. Meilläkin osa verkoista on kallistunut, eikä niiden korkeus näillä lumimäärillä kohta riitä. Yksi paksuhko syreenikin oli ratkennut aika alhaalta, joten se oli sahattava poikki.
    Täällä etelärannikolla on harvoin näin lumista jo tähän aikaan vuodesta. Ei äkkipäätään tule mieleen ainuttakaan tällaista joulukuun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sitä tullut, lumitöitä on tehty ahkerasti. Harvoin on täälläkin näin paljon lunta joulukuussa, en muista täällä asuessa yhtään tällaista joulukuuta. Enemmän on niitä lumettomia jouluja kuin lumijouluja.

      Poista
  2. Silleen on kyllä kaunista, mutta hieman hirvittää, millaiset lumimäärät vielä tuleekaan, kun nyt jo ollaan tässä. Aika uskomatonta, että joulukuun alkupuolella saatte lumivallit kivijalan suojaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hirvittää, ja keväällä tulvat kun karmea lumimassa alkaa sulaa. Hyvää on se, että talolla on nyt tuulisuojaus.

      Poista
  3. Verkkojen tarkistaminen on tosi järkevää, aina joku yllättää kaatumalla. Ihmeesti on lunta satanut.

    VastaaPoista
  4. Kävin myös tarkastamassa verkkojen tilanteen palstalla. Palstan oma aita riittää, jos lunta ei tule runsaasti. Nyt on huolestuttava määrä, kun talvi on vasta aluillaan. Viime talvena rusakot tulivat aidan yli, nyt toivottavasti puiden ja pensaiden omat verkot suojelevat. Kolmen nuoren puun ympärille ei riittänyt verkkoja, niiden ympäriltä loin lumet pois ja toivon runkosuojien riittävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huolestuttavan paljon on tullut ja nyt tuuli vielä kinostaa lunta ihan vääriin paikkoihin.

      Poista
  5. Meillä on puutarha mökillä aidattu ei sinne puput vielä pääse ja lumia karisteltiin oksien päältä .Kotona samoin omenapuun ympäriltä tallasin myös lumia alemmaksi .Virallisella mittauspisteellä meillä ilmoitettiin 44 cm ja lisää on luvassa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin metrin aita puutarhan ympärillä olisi hyvä. On teillä hurja määrä lunta jo tässä vaiheessa talvea!

      Poista
  6. Voi että Suomen talvi voikin olla kaunis. Ihanat kuvat olet ottanut.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)