sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Yllätyksiä

 Kävin viikonloppuna risteilyllä, kohteena oli Tukholma. Edellisestä kerrasta onkin aikaa yli 10 vuotta. Hauskaa oli ja hyvää seuraa. Tukholmassa valitsin lauantain ohjelmaksi kiertoajelun ja valinta meni nappiinsa. Näin monta paikkaa joita en ole ennen nähnyt, pääsin käymään Drottningholmin linnan puistossa ja sain kuulla paljon uusia asioita Tukholmasta ja ruotsalaisuudesta. Yllätyin positiivisesti.

Tuliaiset olivat pienet. Kuninkaallisia kolakarkkeja kauniissa rasiassa ihan vain rasian takia. Pieni huovutettu balleriina Kuninkaallisen teatterin myymälästä lasikuistin jouluasetelmaan ja muutama tammenterho Drottningholmin puutarhasta. Tammenterhot kätkin yhden kasvulaatikon reunaan itämään. Jos hyvin käy niin Arvilassa voi kasvaa parin vuoden päästä kuninkaallisia tammia Tukholmasta.
Olen koko syksyn katsellut ettei rusokirsikkaan tule tänä vuonna kunnon punaa. No tulihan se, piti vain lähteä reissuun. Miten mukava yllätys kun palasin tänään kotiin.
Kotona nopea syönti ja heti puutarhaan koska sää oli mahtava, aurinkoinen ja lämmin. Tuulen takia en päässyt haravoimaan, mutta kaikkea muuta pystyi tekemään. Äitienpäiväruusut kukkivat lokakuussakin. Tekevät vieläkin uusia nuppuja.
Barnhavenin siemenkylvöistä paljastui näin ihana vaaleanpunainen esikko. Väri on luonnossa haaleampi kuin kuvassa. Soisin tämän yksilön olevan talvenkestävä, väri on herkullinen tällaiselle vaaleanpunaisten kukkien ystävälle.
Oli sekin yllätys puutarhassa, että tähtiputket ovat aloittaneet uuden kukinnan. Kesällä kärsivät kuivuudesta eivätkä kukkineet kovin hyvin. Syksyn pienet sateet ovat tehneet näille hyvää.
Puutarhapäivän tavoitteena oli saada valkosipulit maahan. Tavoite saavutettu, kynnet ovat mullassa. Jo aiemmin lannoitin mullan kun tyhjensin sen sekaan kompostoria ja laitoin vielä kanankakkaa lisäpotkuksi. Jätin lavakauluksesta yhden reunan vapaaksi. Lähden parin viikon päästä matkalle Riikaan ja jos löydän sieltä talvivalkosipulia niin tuon pari kappaletta ja kokeilen menestyykö täällä. Jos ei löydy niin täytän reunan omilla valkosipuleilla.

Joku kissoista oli käyttänyt laatikkoa vessanaan. Vielä pitää laittaa verkko laatikon päälle ettei samaa tapahdu kun valkosipulit ovat istutettu. Se onkin viimeinen verkko mikä puutarhassa tarvitsee virittää paikoilleen, urakka on saatu tänään päätökseen tämän vuoden osalta.


14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pauliina, kiitos kommentista :) Ihana kun jaksat käydä lukemassa.

      Poista
  2. Eilen olikin mitä mainioin puutarhasää ja tänään näyttäisi tulevan samanlainen.
    Kaunis esikko. Toivottavasti tulee selviämään hyvin talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis sää oli tänäänkin. Tosin töiden jälkeen en ehtinyt olla kuin pari tuntia puutarhassa. Esikon väri on superkaunis.

      Poista
  3. Onnittelut verkotuksen loppuun saattamisesta, se on iso urakka vähän pienemmälläkin pihalla!
    Aivan ihanat tuliaiset, miten löysitkin kauniit ja kivat tuomiset, hyvää kasvua kuninkaallisille tammille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkottaminen on ärsyttävää puuhaa, en tykkää siitäkään, että niitä katsellaan puutarhassa seuraavat 8 kuukautta tai jopa ympäri vuoden. Löytyi kivat tuliaiset, tammenterhot olivat hauska päähänpisto linnan puutarhan hiekkakäytävillä kävellessä.

      Poista
  4. Vuosia sitten osallistuttiin työporukan kanssa opastetulle kiertoajelulle Tukholmassa. Sattui vielä erinomainen opas, jolla oli hauskoja tarinoita kerrottavanaan faktan lisäksi. Tuntui, että sain reissusta tavallista enemmän irti.
    Kivat tuliaiset. Etenkin kuninkaallinen tammi joskus tulevaisuudessa puutarhassasi kuulostaa mainiolta.
    Olen himmaillut valkosipulien istutuksen kanssa, kun on ollut niin lämmint. Kaipa se alkaa jo olla ajankohtaista. Pitääkin muistaa laittaa verkko päälle, sillä meidän pihalla liikkuu nyt kaksikin naapuruston kissaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, sai täydellisen vastineen rahoilleen ja vähän enemmänkin. Kuninkaalliset tammet toivottavasti jaksavat kasvaa, edes yksi niistä riittäisi. Juuri katsoin, että viime syksynä istutin valkosipulit 11.10. Nyt meni lähes samaan. Myöhemmin laitan kerroksen puunlehtiä päälle mutta en ihan vielä. Nyt on ollut tosi lämmintä, suorastaan hienoa säätä.

      Poista
  5. Ihana tuo Tukholman reissu ja niin suloiset tuliaiset ❣️ tammenterhot itävät varmasti, tulee ihania puita puutarhassa. Valkosipuli on namia, mutta jotenkin sitä ei uskalla koskaan syödä hajun takia..Nyt aloin odottaa jo suloista jouluikkunaasi 🎄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyi kivat tuliaiset itselle (ja vähän muillekin). Jos saan tammet kasvamaan niin olen kyllä pulassa kun joudun miettimään niille sellaiset paikat jossa mahtuvat kasvamaan kunnolla. Ehkä menevät pellon laitaan. Valkosipuli on hyvää mutta syönnin määrä on syytä pitää kohtuullisena. Marraskuussa teen jouluasetelman lasikuistin kaapin päälle, laitan siitä kuvia kunhan on valmis. Se on sellainen eläinten ja sekalaisten otusten joulumetsä.

      Poista
  6. Kiva, että sinulla oli onnistunut reissu ja vielä odotettava reissu edessä päin.
    Rusokirsikka näyttää muuttuvan punaiseksi vaiheittain, niin meilläkin. Sait hyvän vastaanoton omalta rusokirsikaltasi. Eilen oli ihan mahtava sää puutarhassa tekemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva reissu, kiva päästä vähän kotoa pois vaikka kotona tykkään ollakin. Rusokirsikka tulee punaiseksi vähitellen ja aika myöhään. Nyt siitä tippuu jo lehdet.

      Poista
  7. Kaunis esikon väri. Ja todella hyvä väri rusokirsikassasi, minulla se on ollut jo pari(?) viikkoa ihan kalju. Meillä sen paikka on joko kylmin tontilla tai sitten se yksilönä ottaa syksyn aina aikaisin vastaan.
    Kivat tuliaiset. Toivottavasti teille kasvaa noista tammenterhoista tammia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikon väri on ihanan hempeä. Eilisen aikana tippui puolet rusokirsikan lehdistä, onneksi ehdin kuvata sen. Kuninkaalliset tammet luulisi olevan hyviä itämään.

      Poista

Kiitos kommenteista :)