sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Puutarhakissojen elämää

Vuodenajan kääntyessä syksystä talveksi siirtyy palvelijoiden lisäksi myös puutarhakissojen elämä sisätiloihin. Alma käy kääntymässä terassilla ja jo puolen minuutin päästä alkaa vimmattu oven raapiminen jotta joku päästäisi takaisin sisälle. Iines toimii hyvänä ilmapuntarina ja sääennustajana. Mitä huonompi sää niin sitä enemmän makoillaan salin puusohvalla. Jalo on urhea ja ulkoilee mutta kohtuudella, puoli yötä riittää mestarisaalistajallekin ja klo 4:42 on sopiva aika hiipiä ulos kunhan palvelija on ensin herätetty rullaverhoa rämppäämällä. 

Kesä ja puutarhakissat kuuluvat kuitenkin erottamattomasti yhteen.

Jalon kanssa on hyvä iloita kevään lumikelloista ja muista ensimmäisistä sipulikukista. Kukkien ja puiden halaaminen on tärkeää hyvinvoinnille.
Tyttöjen yhdistyksen kevätkokouksessa laadittiin kesän toimintasuunnitelma ja päätettiin tulevan kesäkauden tehtäväjako.
Työnjohdolliset tehtävät ovat kesäisin erityisen tärkeitä. Tässä Alma valvoo, että maksaruohot tuli siirrettyä ja istutettua oikeaoppisesti.
Joskus on hyvä pysähtyä katsomaan puutarhaa laajemmalla mittakaavalla. Ihan pikkuisen voi myös kieriä vasta leikatussa nurmikossa. Tekee turkille hyvää.
Lepotauot ovat tärkeitä puutarhatöissä ahertaessa.
Jalon Airbn-asunto on hyvällä käyttöasteella kesäisin. Päävuokralainen on Iines.
Joko kerroin työnjohdollisten tehtävien tärkeydestä? Sitä ei voi koskaan korostaa liikaa.
Pihakeinussa istuva palvelija toimii magneettina Almalle. Heti viereen kun palvelija saa itsensä keinuun istumaan. Kissaterapiaa tarvitaan myös kesällä.
Valvontatehtävät eivät rajoitu pelkästään puutarhatöihin. Myös remonttitöissä on hyvä, että vastaava mestari on paikalla työmaalla.
Iines ei niin välitä kesätöistä, ne välttää hyvin kun piileskelee näkymättömissä ja varjossa. Joskus on hyvä tulla tarkastamaan miten kevätkokouksessa sovittu työnjako toimii.
Kauden päätteeksi puutarhakissan tehtävä on opastaa palvelijaa kasvihuoneen tyhjentämisessä ja kertoa mitä laitetaan kompostiin ja mitä yritetään talvettaa.

Ja sitten voikin siirtyä sisätiloihin ja viettää talven sohvaperunan roolissa.



16 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä oikein hyvältä! Ollapa kissa.
    Jalo on niin hurmaava kollinrötkäle! Ihanat ovat myös nuo karvaleidit.
    Ja sitten tuo valo. Kevätaurinko! Oih ja voih. Sitä kohti! Onneksi juuri nyt paistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollapa kissa <3 Jalo on melkoinen rötkäle, on taas kehittänyt talveksi hyvän rasvavaraston :D
      Tänään paistoi hienosti.

      Poista
  2. Ihana postaus, nyt vasta oikein sisäistin että teillä on kokonaista kolme kisulia😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme on, pari vuotta sitten oli vielä neljä kissaa mutta Aatu metsästelee nykyään pilven reunalla.

      Poista
  3. Mainioita kissapersoonia ihan jokainen. Voi noita ilmeitä ja asentoja. Tällaisia kuvia katsellessa tulee hurja ikävä omaa Juusoa ja elämää sen kanssa. On se vaan ihana upottaa sormensa kissan lämpimään turkkiin, istui sitten keinussa tai sohvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen on ihan oma persoonansa. Alma tulee helposti sisällä sohvalla kainaloon, ja nukkuu yöt mun jalkojen päällä. Taitaa olla läheisriippuvainen :D

      Poista
  4. Kyllä puutarhakissojen kelpaa. Kivat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kelpaa, aina on palvelusväkeä pitämässä huolta tarpeista ja saa mennä viipottaa vapaana puutarhassa.

      Poista
  5. Ihanat puutarhakissat ja kaikki kolme niin omia persoonallisia kissoja. Alma erityisesti upean kilpikonnavärin ja kuvion myötä tuo mieleeni meidän Fanny-kilpparikisun. Löytyykö Almasta myös tempramenttia, tuohon väriin ja turkin kuvioon monesti liitetään sähäkän kissan luonne.❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Almasta löytyy tempperamenttia ja on erittäin omalaatuinen kissa :D

      Poista
  6. Olipa hauskasti kirjoitettu hyvien kuvien kera 😊

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Näistä koheltajista ei oikein saa kuin hauskoja juttuja.

      Poista
  8. Ihanat puutarhakissat! <3 Ihana postaus tärkeistä puutarhakissojen töistä, mitä olisikaan työt ilman työnjohtoa!

    VastaaPoista
  9. Miten tämä olikaan jäänyt minulta kokonaan välistä! Ihana postaus <3 Kyllä lemmikeillä on selvästi omat roolinsa myös puutarhatöissä ja kissoilla vielä tärkeä tehtävä pitää jyrsijät kurissa. Palvelijankin tulee varmasti tauotettua puuhiaan sopivan usein, kun työnjohto niin vaatii ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)