lauantai 6. marraskuuta 2021

Lankakorien metsä

Pieni alppiruusumetsikköni sai loppukesästä lisää asukkeja. Vähän hirvitti istuttaa kuivan heinäkuun jälkeen uusia taimia mutta uusien taimien onneksi syksy on ollut sateinen. Muutaman ensimmäisen päivän kannoin taimille vettä, mutta muuten taivas on huolehtinut kastelusta.

Tulevan talven takia alppiruusumetsiköstä on tullut lankakorien metsä. Korit suojaavat jäniksiltä arkoja taimia kuten safiirihortensiaa. Korin päälle on helppo laittaa kevätauringolta suojaavat kankaat, pysyvät hyvin kiinni pyykkipojilla. Korkeimmille taimille virittelin kasvituet jotta niihin saa tarvittaessa varjostuskankaan kiinni.
Lankakorin päälle saa myös ilmavasti pakkassuojan. Hankin Mustilan taimipäivästä todella aran kelta-alppiruusun ja sain kehoituksen suojata sen jo ennen ensimmäisiä pakkasia. Tein taimelle kivistä suojaavan muurin ja itse taimen päälle laitoin lankakorin ja korin päälle kankaan. Olen pari kertaa kurkistanut, että taimi on hengissä eikä ole homehtunut telttaansa. Hengissä on ja hyvin voi. Päälle laskeutuu vielä vieressä kasvavan kuusen oksat joten olen aika luottavainen tämän selviytymisestä. Jos ja kun sataa lunta niin taimen voi peittää lumella.
Tämä pieni ja hento taimi on kasvattanut syksyn aikana nuput tai tulevat lehtien alut. Hieno suoritus ja kertoo taimen juurtumisesta ja viihtymisestä. Taimen nimi onkin sitten armottomasti täysin hukassa.
Alppiruusuissa on oma viehätyksensä vaikka itse en laittaisi  niitä puutarhan paraatipaikoille, siihen ovat liian yksitotisia. Upea kukinta keväällä ja koko vuoden vihreää joka ei oikein kestä auringonpaistetta. 
Auringonpaiste on yksi syy alppiruusumetsikölle. Metsikköä suojaavat suuret männyt ja katajat eikä sinne pääse kuin hajavaloa. Jotta tilanne olisi vielä parempi, istutin kaksi uutta tavallisen katajan taimea kasvamaan alppiruusujen suojaksi. Toinen taimi joutui merkinnästä huolimatta ruohonleikkurin terien uhriksi. Toinen, tässä kuvassa oleva on hengissä. Tosin mitään merkittävää kasvua en ole siinä huomannut mutta ehkä ensimmäinen vuosi menee toipumiseen siitä järkytyksestä että joutui ojan sivusta pois ja puutarhan laidalle.

Seuraavaksi metsikkö saa jäädä omilleen odottelemaan talven tuloa.


15 kommenttia:

  1. Toivottavasti kelta-alppiruusu kotiutuu ja kasvaa. Sellaisia ei ihan joka puutarhassa näekään.
    Lankakorit ovat tosi näppärä suojausmateriaali pienille taimille. Helppoa ja tukevaa. Harmi, ettei uudemmissa pakastinkaapeissa ole enää lankakoreja, vaan muoviseinäisiä laatikoita. En älynnyt aikoinaan vanhasta pakastimesta ottaa koreja talteen.
    Hyvää pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on ilmeisesti alppiruusuissa vaikeasti jalostettava väri. Olen haalinut lankakoreja kierrätyskeskuksista ja romukuormista. Nyt niitä on riittävästi, sitten kun ovat loppuun kulutettuja voi viedä vielä metallinkeräykseen täyden palvelun tehneinä. Osa noista taitaa muuten olla vaatekaappien koreja.

      Poista
    2. Niinpä tietenkin. Onhan meilläkin kodinhoitohuoneen yksi kaappi varustettu lankakoreilla.

      Poista
    3. Taitavat olla silloin pyykkikorien nimellä :)

      Poista
  2. Lankakorit toimivat oivallisesti pikkupensaiden suojana, hyvä idea! Tuo metsänreuna sopii hyvin alppiruusuille, minä en ole oikein löytänyt (ainakaan vielä) sopivaa paikkaa niille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniitahan ne eivät ole mutta pääasia että on suoja. Tuo metsä on aavistuksen liian kuiva paikka mutta muuta ei meilläkään ole.

      Poista
  3. Lankakoreista näkeekin nyt hyvin, mihin kaikkialle olet istuttanut alppiruusuja ja muita. Metsikön rakenne hahmottuu paljon paremmin ja mielikuvituksen avulla voi vähän jo fiilistellä, miltä alppiruusumetsikkösi mahtaa tulevaisuudessa näyttää. Jäniksetkään eivät pääse napostelemaan aarteitasi eikä kukaan pääse vahingossa tallomaan pieniä taimia silloin kun ovat piilossa hangen alla.
    Toivottavasti kelta-alppiruusu talvehtii hyvin ja tietysti kaikki muutkin siinä samalla. Nyt kun pintamaa jäätyisi kevyesti ja siihen sataisi sopivasti lunta päälle, niin olisi taimille hyvät olot köllötellä kevääseen.
    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nyt näkee hyvin missä kohtaa on alppiruusun taimi. Osa vain on niin pieniä, että kasvua saa odottaa vähintään viisi vuotta, kukintaan voi mennä enemmänkin. Kiitos samoin, mukavaa sunnuntai-iltaa.

      Poista
  4. Kärsivällisen puutarhurin hommia, onneksi lankakorit suojaavat aarteita. Täytyykin katsella lankakoreja joskus itsellekin. Verkko loppui kesken ja nyt pienet matalat kasvit ovat saaneet erikoisia viritelmiä suojikseen tällä tontilla. Talttahampaat ovat jo vauhdissa.

    Tuo paikka on todella hyvä alppiruusuille ja ihanaa, että puutarhassa on oma metsäinen alue, joka kuitenkin tulee kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkot loppuvat kesken joka vuosi, nytkin ostin 2 rullaa lisää niin siltikään ei riittänyt.

      Poista
  5. Hieno kori -idea ja varmasti toimiva. Kaikki keinot on sallittu vaikka ei niin kauniita olisikaan. Toivottavasti kelta-alppiruusu selviää talvesta ja näemme siitä kuvia ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minäkin. Kukkimiseen voi tosin mennä vuosia vaikka saisin pidettyä hengissä.

      Poista
  6. Heitin sinulle haasteen. Hyvää huomista isänpäivää!

    VastaaPoista
  7. Hyvä idea laittaa korit pikkutaimien päälle! Laitoin omien metsäpuutarhan alppiruusutaimien päälle poikkeuksellisesti havuja, ja toivon, ettei niiden alta jänikset taimia löydä - siis mennään vähän riskillä! Jos nyt alkaisi vähitellen tulla lunta, niin saisivat taimemme suojaavaa peitettä päälleen.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)