tiistai 31. joulukuuta 2019

Uuden vuosikymmenen kynnyksellä

Vuosi 2020 tulee olemaan merkittävä vuosi. Olemme mieheni kanssa olleet 20 vuotta naimisissa. Asumme talossa joka on ollut tällä nykyisellä paikallaan tasan 100 vuotta. Aloitan tammikuussa pienen opiskelun työn ohessa ja vuoden vaihtuessa vuoteen 2021 on toivottavasti taskussani työmarkkinakonsultin tutkinto.

Palataan kuitenkin vielä vuoteen 2019, vuoteen joka oli tasainen kuin mikä ja ehkä hyvä niin, elämän on joskus hyvä olla tasaista ja tylsääkin.
 Lunta saimme talven mittaan reilusti. Oli taas vanhalle potkukelkalle käyttöä kun lapsenlapset kävivät kylässä.
 Helmikuun lopulla koitti kylvöjen aika. Tomaatteja vihreissä laatikoissa ja kierrätetyissä tomaattirasioissa hankeen menevät kylvöt.
 Maaliskuussa lumen valta väistyi ja ensimmäiset kukat pinnistivät pintaa. Lumikellot olivat maaliskuun kuningattaria.
 Nykyisin suosikkivärini kevään ensimmäisissä kukkijoissa on keltainen. Se näkyy kauas kun maa on vielä harmaa paljastuttuaan lumen alta ja pölyttäjät tuntuvan tykkäävän keltaisesta. Huhtikuussa pihassa kukkikin ennätysmäärä keltaisia krookuksia.
 Toukokuussa korjasin satoa pimeässä, savihuupan alla kasvatetuista raparpereista. Maussa en kokenut valtaisaa eroa valossa kasvaneisiin verrattuna mutta satoa näistä sai paljon aikaisemmin.
 Kesäkuussa koimme ensimmäiset kunnon helteet. Kuukausi yllätti myös kukinnan suhteen. Pienet tuomipihlajani olivat kuin tikattuna kukkaa. Risuaita taustalla alkaa olla huonossa kunnossa, ehkä puran sen aikansa eläneenä kokonaan pois, tai sitten korjaan ja kunnostan.
 Heinäkuussa koitti odotettu kesäloma ja Avoimet Puutarhat joihin osallistuin kolmatta kertaa. Kasvimaa kitkettiin ja laitettiin olkien avulla siistiksi. Kesän kuivuudesta huolimatta kasvimaalla meni hyvin, tosin kastelua sai tehdä kuin työkseen. Uimassakin uskaltauduin käymään jopa pari kolme kertaa päivässä kuumimpina hellepäivinä.
 Elokuu, loppukesän ensimmäinen kuukausi. Vihdoin sain kokea kunnolla vaaleanpunaisten ukonhattujeni kukinnan. Paikan siirto selvästi auttoi.
 Syyskuussa söimme itsemme ähkyyn pihan luumuista. Ensi kertaa saimme luumuista kunnon sadon, kiitos 'Laatokan Helmen'. Leikkasin puun sadon jälkeen melko reilusti ja nyt jännään tykkäsikö huonoa. Haluan pitää kaikki hedelmäpuut kohtuullisen kokoisina ja matalina, siksi leikkaan niitä ahkerasti. Syyskuu oli myös surun kuukausi sillä vanhin kissamme Aatu lähti viimeiselle matkalleen. kaipuu on vieläkin ajoittain kova vaikka tapahtumaan ehti valmistautua hyvin.
 Lokakuussa rauhoituin ja koin puutarhaähkyn jälkioireita. Silti en kadu kesää jonka vietin 90% puutarhassani, sille oli tarvetta sillä puutarha on minulle myös terapiapaikka, se mistä ammennan voimaa arkeen. Mutta voi miten kaunis olikaan arboretum ensimmäisten pakkasaamujen aikaan.
 Marraskuussa sai unohtaa puutarhan kokonaan ja keskittyä muihin harrastuksiin kuten pietarilaisten tuolijeni entisöintiin. Kuvassa menossa yhden tuolin selkänojan korjaus, en ollut tyytyväinen kätteni jälkeen joten uusiksi meni.
24.12.2019
Joulukuussa sai keskittyä täysillä lähestyvään jouluun vaikka aluksi tuntui ettei joulumieltä löydy sitten millään. Löytyihän se lopulta sen verran kuin tarvittiin. Joulu saatiin laitetuksi ja kohta sille heitetään jo hyvästit. Joulukuun lopulla mieli kääntyy uuteen vuoteen ja uuteen puutarhakauteen ja sen mahdollisuuksiin. Tammikuun pakkasina voi katsella kuvamuistoja menneeltä keväältä ja samalla voi selailla siemenvarastot läpi ja mietti lähestyviä kylvöjä.

Hyvät lukijat, Onnea ja Menestystä vuodelle 2020 ja olkoot koko tuleva vuosikymmen myötätuulten myötäinen.

17 kommenttia:

  1. Monenmoista on mahtunut sinunkin vuoteesi 2019! Eikö ole kivaa, että alkaa taas se vuosi, jolloin on uusi puutarhakausi! Näin minä ajattelen. Onnea opintoihin myös!

    VastaaPoista
  2. Oikein kelpo vuosi näyttää olleen, onnea ja iloa tulevaan - siinäkin on jo paljon mukavaa tiedossa!

    VastaaPoista
  3. Ihana kooste menneestä vuodesta. Hyvää puutarhavuotta 2020 sinulle!

    VastaaPoista
  4. Mennyt vuosi näyttää monipuoliselta, joten varmasti olet siihen tyytyväinen. Tästä on hyvä lähteä aloittamaan uutta vuotta! Hyvää alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  5. Paljon kivoja asioita on mahtunut sinunkin vuoteesi. Kukkaisaa ja kaikin puolin menestyksekästä uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Siinähän se vuosi mennä hurahti kuvissa. Hyvää tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
  7. Hieno kooste kuluneesta vuodesta. Voimia opintoihin ja muutenkin olkoon alkava vuosi onnellinen!

    VastaaPoista
  8. Kiitos samoin! Ihanaa vuotta 2020 ja oikein hyvää vuosikymmentä. Blogissani on sinulle haaste. Osin olet tässäkin postauksessa tosin vastaavia vastauksia laittanut, mitä haasteessa on.

    VastaaPoista
  9. Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2020 sinulle.

    VastaaPoista
  10. Hyvää ja tasaista uutta vuotta, vaikka sinulle taitaakin tulla oikein juhlavuosi monine pyöreine vuosineen!

    VastaaPoista
  11. Hieno kooste viime vuodesta. Paljon olet ehtinyt. Onnellista uutta vuotta, Katja!

    VastaaPoista
  12. Oi, tulevat opinnot kuulostavat kiinnostavalta haasteelta. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle teille sinne kauniiseen kotiinne ja pihapiiriin. Toivottavasti elämä pysyy just sopivan tasaisena :)

    VastaaPoista
  13. Kivasti tiivistettynä koko vuasi. Onnia uurelle vuarelle ja sen uusille seikkaaluulle!

    VastaaPoista
  14. Tasainen vuosi on mahtava. Elässä tulee väkisinkin aina jotain töyssyjä, joten tasaiset vuodet ovat hyviä.
    Näyttää hyvältä tämä teidän vuosi kuivuudesta huolimatta.

    Oikein onnellista ja sopivan tasaista uutta vuotta sekä tsemppiä opintoihin! <3

    VastaaPoista
  15. Teille ja sinulle on tulossa tärkeä vuosi, onnea jo etukäteen!
    Hyvin tuli vuoden kulku mieleen noista kuvistasi ja teksteistäsi. Ihastelen hienoa, suoraa härkäpapurivistöäsi, kauniita tuomipihlajia kukassa ja tuota arboretumia, joka on todellakin jo nyt ihastuttava ja muotonsa löytänyt! Tai pikemminkin, sinä olet muodon luonut.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)