maanantai 31. joulukuuta 2018

Iloa ja valoa

Etukäteen pelkäsin vuodesta 2018 katastrofaalista vuotta, lähinnä lapsen ongelmien takia. Vaan onneksi pääsimme melko ajoissa hoitoon ja lapsi sai apua tilanteeseen jonka suurimmaksi syyksi paljastui kiusaaminen. Nyt tilanne on hyvä, jopa valoisa, koulunkäynti säännöllisesti onnistuu, todistuksessa oli hyviä numeroita. Hoitosuhde lasten psykan polille jatkuu vaikka käyntejä onkin saatu harvennettua. Vuosi oli kaiken kaikkiaan ilon, valon ja lämmön vuosi.

 Pojista vanhin astui armeijan, ei enää nykyään harmaisiin, vaan vihreään. Vuoden palveli ja juuri ennen joulua pääsi siviiliin kuorma-auton kuljettajan ammattipätevyys taskussaan. Ei liippaa läheltäkään omaa alaansa mutta eipä tuollainen lisä haitaksi ole.
 Helmikuussa saatiin jopa aurinkoa. En pysty palauttamaan mieleeni oliko viime talvena oikein kovia pakkasia, luulen ettei ollut koska en niitä muista. Tässä talossa ne ovat yleensä unohtumattomia seitsemän lämmitettävän tulisijan takia.
 Varaslähtö tomaattikauteen taisi tapahtua helmikuussa mutta maaliskuussa päästiin tositoimiin. Taimet koulin perinteisesti maitotölkkeihin joita saan töistä mielin määrin jos kotitölkit ei riitä. Salin ikkunalaudalla oli pahimmillaan yli 70 tainta kasvamassa. Tänä vuonna 50 saa olla ehdoton maksimi.
 Maaliskuu on joka vuosi se Eka Kevätkuukausi. On ihme miten kasvit sinnikkäästi ponnistavat lumen ja jään keskeltä puutarhurin iloksi.
 Huhtikuussa saatiin nauttia jo väreistä. Tähän keltaisen ja pinkin yhdistelmään rakastuin ihan täysillä. Nyt haaveilen arboretumiin puolivillistä kevätkukkien merestä jossa vuokot kukkisivat kilpaa esikkojen ja hyasinttien kanssa. Toukokuun lämpö ja kuivuus ei kuvasta näy mutta se antoi esimakua sille mitä varsinainen kesä toi tullessaan.
 Kesäkuussa saatiin vielä kohtuudella vettä. Rakastamani iirikset aloittivat kukintakautensa. Tämä valkoinen matala, Virosta tuotu pieni kaunotar on suosikkejani. Kesä 2018 ei ollut kuitenkaan iiristen juhlaa, osa jätti kukinnan kokonaan väliin tai kukki erittäin heikosti. Hyvä niin, kasvit keskittyivät eloon jäämiseen ja se on tärkeintä.
 Heinäkuussa oli kodissamme kolmannet rippijuhlat. Sääennuste lupasi kovin sateita joten varauduimme sisäjuhliin. Viritin saliin kampauspöytänäni toimivan pelipöydän ja sen ympärille haettiin navetasta varatuoleja. Vaan sää sanoi ähäkutti ja selvisimme vain pienellä pisaroiden ripotuksella. Koko heinäkuu olikin sitten yksi aikojen lämpimimmistä. Uimarannalla kävin jopa kolmesti päivässä enkä muista toista kesää, että olisin vain lillunut uimapatjan päällä kun vedessäkin oli lämmin. Kaiholla muistelen tähän aikaan vuodesta.
 Elokuussa jatkettiin navetan ikkunoiden remonttia. Pienin lapsenlapsi, mummin kirppunen oli papan paras apulainen. On juuri siinä iässä kun kaikki ääntä pitävät koneet ja laitteet kiinnostavat.
 Syyskuussa koin ahdistusta taakse päin kääntyneestä puutarhakaudesta ja purin sitä uusien istutusten tekemiseen. Arboretumissa tuli myllättyä aika lailla, uusi hortensioita istutin lukuisia määriä.
 Lokakuussa kääntyi ulkoelämä sisäelämäksi. Saatiin ensilumet ja aloiteltiin lämmityskausi. Töissä oli ollut kiireinen syksy ja vanha vihollinen anemia palasi entistä voimakkaampana. Jotenkin sitä vaan jaksoi paahtaa, yksi apu oli kun katseli menneen kauden kuvia ja tiesi, että uusi kevät on edessä.
 Marraskuu on monesti sitä pahinta aikaa mutta minulla alkoi helpottaa tuhdin rautakuurin avulla. Joulu läheni ja lomaakin oli tiedossa. Ei hassumpi kuukausi ainakaan tänä vuonna. Myös navetan ehjät ikkunat tuottivat iloa, enää ei sada sisätiloihin rikkinäisistä ruuduista.
Joulusta olen sitä mieltä, etenkin kuusessa, että enemmän on enemmän. Kimallusta ja bling blingiä pitää olla, ei sitä muuten jaksa. Vaan ihan kiva, että juhla on takanapäin vaikka se saatiin viettää omien läheisten kanssa kerrassaan onnistuneesti.

Nyt katse suuntaa uuteen vuoteen ja uuteen puutarhakauteen. Kolme kuukautta niin voi jo haistaa sulavan maan ja nähdä ensimmäiset piipot. Parin kuukauden päästä voi kaivella ensimmäiset siemenpussit esiin ja miettiä mitä lajikkeita tomaatteja tänä vuonna kasvihuoneen multiin. Tästä se alkaa. Hyvää ja turvallista vuodenvaihdetta ja erittäin onnellista vuotta 2019.

34 kommenttia:

  1. Hieno kooste menneestä vuodesta. Niin kauniit kuvat. Parasta on, että lapsesi on selvinnyt koulukiusaamisesta. Näiden asioiden kanssa meilläkin aikoinaan taisteltiin. - Ihanaa vuodenvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eteenpäin on päästy vuoden takaisesta tilanteesta lapsen kanssa, iso kiitos kuuluu suomalaiselle terveydenhoidolle.

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta! Kohta se kevätkin jo koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevääseen ei ole enää pitkä aika, hyvä juttu.

      Poista
  3. Voi miten hienoa, että ongelmiin löytyi apua!! On etenkin niin musertavaa, jos lapsilla on asiat huonosti ja se sitten varjostaa vähän kaikkea. Jäin myös miettimään tuota sinunkin vointiasi marraskuisen postauksesi jälkeen ja mahtavaa, että olo on kohentunut. Mikä sen ihanampaa kuin ottaa vuoden vaihtuminen vastaan hyvällä, seesteisellä ja luottavaisella mielellä. Kaikkea hyvää teidän koko perheelle tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, lapsen huono vointi vaikuttaa kaikkeen. Ja kyllä se minunkin väsymykseni vaikutti, säikähdin itsekin hiukan miten huono vointi sitä olikin alhaisten rauta-arvojen takia. Onneksi lähti nousuun vaikka vaatikin tupla-annosta rautaa ja sen takia sekaisin olevan vatsan sietämistä.

      Poista
  4. Hieno kooste kuluneesta vuodesta! Ajatella, kevääseen ei ole enää kuin pieni hetki :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Hurja määrä tomaatin taimia, niissä on varmasti hoitamista. Ja onpa hienon värinen tuo iiris. En ole aiemmin tuollaista sävyä nähnytkään.
    Nämä kuvakoosteet vuoden kulusta on tosi kivoja.
    Hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiris on kaunis, kukka on hienostunut sekoitus valkoista ja vihreää. Tomaatteja oli ihan liikaa, nyt pitää muistaa kohtuus.

      Poista
  6. Mukava postaus. Erityisen hienoa, että lapsesi sai apua!! Oikein hyvää alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  7. Mukava kooste menneeseen vuoteen.
    Toivotan oikein hyvää alkavaa uutta vuotta 2019 sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  8. Kiva vuosikatsaus! Mahtavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  9. Hieno kooste tapahtumarikkaasta vuodesta. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Hyvää uutta vuotta terveyttä ja voimia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin. Nyt pitäisi olla terveys paremmalla tolalla.

      Poista
  11. Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  12. Hyvää uutta vuotta! Onneksi sinun viime vuodessa oli paljon hyvää. Paljon myös saitte kesällä aikaan. Ihan hurjan paljon suorastaan. Tuo legoprojekti on aika mittava. Siinä riittää tekemistä moniksi tunneiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Legoissa on riittänyt puuhaa mutta monta ohjelehtistä on jo kasattuna.

      Poista
  13. Todella kiva kooste kuluneesta vuodesta! Hienoa, että kaikki asiat ovat kääntyneet parhain päin. Kiusaaminen on niin kuluttavaa, meillä kuopusta kiusattiin niin että viimein oltiin tipassa osastolla, paino laski koko ajan ja ruokakaan ei pysynyt sisällä - koulun vaihto auttoi onneksi, mutta arvet jäivät...niitä parannellaan vielä nytkin yli kymmenen vuoden jälkeen, kiusaaja oli aika läheinen kaiken lisäksi.

    Paljon voi puutarhaan puskea, niin iloa kuin suruakin - puutarha parantaa monta juttua!

    Kaikkea hyvää sinne teille, ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhan voima on ihmeellinen, se pelasti paljon viime vuonna. Kiusaaminen kuluttaa niin kiusattavaa kuin perhettään, toisaalta oli helpotus ettei pojan oireilun takan ollut mitään oikein pahaa ja vakavaa, tästä kuitenkin selvitään, tai siltä ainakin näyttäisi.

      Poista
  14. Oikein ihanaa uutta puutarhavuotta sinulle!

    VastaaPoista
  15. Mukava kooste - vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  16. Upea kooste. Onneksi olikin hyvä vuosi ja syy selvisi ongelmiin. Ihana pikkuapuri teillä. Onnellista uutta vuotta 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuapulainen on mainio ja isompi tekee jo oikestikin töitä.

      Poista
  17. Taas on yks vuasi elettyä elämää takana. Toivotan seuraavalle vuarelle palio onnia ja ihanaa kukkarunsahutta!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)