sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Tyytyväinen

Nyt talven viimoissa ja tuiskuissa olen tyytyväinen kesällä saatuun inspiraatioon kunnostaa navetan ikkunoita. Kymmeniä ruutuja jaksoin kiinnittää kesän helteissä, eikä se riittänyt, piti hioa pokat, leikata lasia ja sutia litroittain maalia pokiin, karmeihin ja lopulta myös räystäisiin ja listoihin.
 Vajaan vievistä ovista puuttui alaosa ja punamaalit olivat kuluneet. Ikkunoiden koristeosat ja karmilistat korjattiin ja maalattiin. Räystäslistat on maalattu ja räystäskouru putsattu ja kiinnitetty paremmin paikoilleen. Yksinään pieniä asioita mutta silti rakennuksen kunnon ja ulkonäön kannalta suuria. Nuo perustuksiin laitetut harkot on laitettu edellisten omistajien toimesta, vähän häiritsevät silmää esteettisessä mielessä.
 Syksyllä tintit alkoivat vierailla kitin kimpussa ja sitä vastaan piti keksiä jotain. Jokaiseen kunnostettuun ikkunaan viriteltiin rastasverkko ja se poisti ongelman, kitit ovat saaneet olla sen jälkeen rauhassa. Ja kauempaa kun katsoo niin verkkoja ei edes huomaa.
 Puutarhapiste eli vanha maitotonkkien kuivatusteline purettiin pois. Se sijaitsi oikean puoleisen oven vieressä, tuossa missä on tiiliseinässä vihreää levää. Mietimme aiheuttiko puutarhapiste levän mutta sitten totesimme, että seinän takana on karjan juomavesiallas mikä on todennäköisesti aikoinaan vuotanut ja aiheuttanut seinään vaurioita. Levä on onneksi saatavissa helposti pois vedellä ja harjalla. Tälläkin seinällä räystäskouru otettiin pois, putsattiin ja maalattiin listat.
 Tältä seinältä kaikki lähti, piti kunnostaa vain tuo ikkuna mutta kun hommaan ryhtyi ja kaivoi välineet esiin niin ei ollut järkeä jättää kaikkea yhteen ikkunaan. Päädyn ovet kunnostettiin samalla, ne ovat nyt taivutuksessa jotta niistä tulisi vielä joskus suorat. Ovien päälle lisättiin pienet ja huomaamattomat lipat suojaamaan oven yläpäätyä sateelta.
 Pientä kunnostamisen tarvetta oli kuten kuvasta näkyy.
 Päädyn tilanne ennen inspiraatiota.
Ehkäpä pientä tarvetta tehdä jotain näidenkin ikkunoiden kohdalla. Käsittämätöntä miten monta vuotta sitä sietikin katsella tässä kunnossa olevia ikkunoita. Ja joutuuhan niitä vielä katselemaan, toinen navetan pitkä sivu odottaa kunnostustaan ensi kesänä. Mutta kun näitä ennen ja jälkeen kuvia katselee niin luulen, että siihenkin urakkaan löytyy oma inspiraationsa.


12 kommenttia:

  1. Voi että, tuossa on tosiaan valtava palkinto, kun näkee työn jäljen - ja miten ison urakan teittekään kaikkien muiden kesän hommien päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja se tunne kun tietää ettei ikkunoista sada vesi sisälle tai tule kinos lunta myrskyn mukana. Ehjien ikkunoiden avulla navetta sai taas vuosia lisää elinaikaa.

      Poista
  2. Meille tilattiin maalle perinneikkunat. Tekijä sanoi, että syksyllä laitetuissa ikkunoissa on usein tinttiongelma; eli linnut syövät kitin. Keväällä laitetuissa ei tätä ongelmaa kuulemma ole. Meidän ikkunat tuotiin tupaan varastoon ja keväällä alkaa paikoilleen laitto. Kerron sitten pitääkö mestarin vinkki paikkansa. Tyttären ikkunat laitettiin syksyllä, eikä siellä ollut ongelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä muuten onkin vain syksyllä laitettuja ikkunoita, mutta aitan ikkunoissa ei tätä käynyt. Lasikuistin pokia nokittiin myös. Mutta olen tyytyväinen kun tuo verkko auttoi, vauriot jäivät niin pieniksi että ne on helppo paikata keväällä.

      Poista
  3. Upean näköistä jälkeä <3 Mukavaa uutta alkavaa viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Huh, mikä homma tuo oli! Mutta aivan ihana lopputulos ja varmasti vielä energiaa riittää toisen sivun laittoonkin, kun tietää, että tulee upea lopputulos. Hyvä, että saitte lintuongelman kuriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso oli urakka, välillä tehtiin liukuhihnalla töitä puutumiseen saakka mutta valmista tuli!

      Poista
  5. On tuossa ollut kova homma, mutta onpa upeat ja näyttävät.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, kuvista ei onneksi näy pienet virheet :)

      Poista

Kiitos kommenteista :)