sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Jälkeen juhannuksen

Pääsimme lähtemään juhannuksen viettoon siskoni luo. Napattiin vielä äkkilähdöllä mummin mussukka mukaan menoon. Mies jätettiin kotiin kissanhoitajaksi ja kuistin portaiden rakentajaksi.

Kotiin palattiin hyvissä ajoin ennen ruuhkia ja niinpä tänään sai viettää täyden puutarhapäivän.
 Pionien puolesta pelkäsin kotoa pois ollessa sillä meillä oli niin kova tuuli ja sade, että kasvihuoneesta särkyi yksi lasiruutu. Turhaan pelkäsin, pionit voivat hyvin. Yllä Sarahini kaikessa kermakakkuisessa kauneudessaan.
 Puutarhavaihtarina saatu 'Bowl of Beauty' joka on mielestäni yksi upeimmista pioneista.
 Kauneuden maljasta on otettu joka vuosi kukkivana kuva kasvimaa taustallaan. Yllä tämän vuoden kuva jossa näkyy aika onneton kasvimaan kasvu. Kuvan ottamisen jälkeen harvensin porkkanat ja multasin ne. Kaipa ne vielä kasvavat kuivuudesta välittämättä.
 Istutin syksyllä rinnepuutarhaan muutaman viinilaukan, Allium atropurpureum. Näitäkin olen joutunut kastelemaan jotta eivät kuivuisi pois. Kukinto on niin hieno, että syksyllä on laitettava lisää näitä.
 Iines oli juhannuksena puolitoista päivää reissussa. En tiedä säikähtikö kahdessa naapurissa vietettyä melko äänekästä juhannusta vai oliko loukkaantunut siitä etten ollut kotona. Tänään helliteltiin ja juteltiin paljon yhdessä ja otettiin paria viime päivää takaisin.
 Rosariossa on auennut uusia nuppuja. Rosa rugosa 'Sointu' aloittelee.
Ensi viikolla pitää saada puutarha kuntoon sunnuntaiksi. Puutarha osallistuu toista kertaa Avoimiin Puutarhoihin. Löydät sen avoimetpuutarhat.fi nimellä Arvila, Päijät-Häme, Lahti.

20 kommenttia:

  1. Voimia puutarhan puleeraamiseen Avoimiin Päiviin! Se on hieno systeemi, ja upeaa että olet mukana. Minä en uskaltanut ilmoittautua, kun en arvannut missä vireessä puutarhaani jaksan hoitaa töiden alettua. Kyllä täällä kehtaisi kuitenkin vieraille näyttää pihaa, mutta hitokseenko sitä ajoissa tiesi!?

    Meillä kissat reissaavat kesällä joskus pitempiäkin aikoja, mutta onneksi Iines tuli takaisin helliteltäväksi. Jo edesmennyt Q-kissamme veti välillä kahdenkin kuukauden kesälomia, mitkä olivat kovin raastavia kotiväelle. Sorsanpyynnin aikaan se tuli takaisin kotiin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Silloin ei tiennyt olisiko kiittänyt vai haukkunut. Yleensä tarjoilin talon parhaat herkut vain kera intensiivisten rapsutusten ja sylittelyjen. Ne otettiin aina hyvin suosiolla vastaan. Kissat ovat... omanlaisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna puutarha on vaisumpi kuin viime vuonna mutta mistä näistä vuosista koskaan tietää. Ei auta muuta kuin ottaa riski :)
      Iines on hyvin usein 1-2 päivää pois kotoa, eikä näin kesällä käy edes kunnolla sisällä. Jos tulee sisälle, haistelee ruokakuppeja ilmeellä, taas tätä samaa ja poistuu pihalle. Siinä on kissa jolla todella on oma luonne.

      Poista
  2. Nyt oli kyllä hirveät puuskat joka puolella, hyvä, ettei tullut isompaa tuhoa. Iines päätti myös lähteä juhannusreissulle. Kotiin on aina onneksi mukava palata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olla reissussa mutta kiva on olla kotonakin. Hirveitä tuulenpuuskia oli koko juhannuksen siskonkin luona, välillä tuntui että katto lähtee irti. Yksi kasvihuoneen lasi on pieni vahinko, ensi viikolla saa uuden tilalle.

      Poista
  3. Onneksi ei suurempia vahinkoja käynyt. Tuuli olikin melkoinen. Mukavaa, että pääsit puutarhaan tänään. Laitat sen verran puutarhaa kuntoon, kuin ehdit. Sinä olet tehnyt jo paljon tänäkin kesänä puutarhahommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään stressiä ei kannata avoimista ottaa, teen sen mitä ehdin sillä on koko viikko töitä ja vain illat käytössä.

      Poista
  4. Ihanaa, että pionisi selvisivät kolhuitta myrskyisestä juhannuksesta. Minä nautiskelen vielä mökillä olosta, joten oman puutarhan kunnosta en ole ihan varma!! Onnea avoimiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku. Pionit saa ehkä kerrankin kukkia ilman pahoja kaatosateita.

      Poista
  5. Kauniisti kukkivat pionisi ja hyvä, ettei tuuli saanut niitä pahemmin riepoteltua. Meillä kerrottukukkaiset hieman kärsivät sateesta ja tuulesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi kukinta on vasta alkamassa, se on pelastanut isot kerrottukukkaiset.

      Poista
  6. Todella kaunis kuva pionista ja varjoliljoista yhdessä! Ihanasti sointuvat yhteen.
    Voi suru kasvimaata! Kurjaa on täälläkin, mutta arvaa ilahduinko, kun eilen huomasin, että toukokuun puolivälissä kylvetyt krassit ovat viimein päättäneet itää :-D Varmaan perjantain sade teki sen, vaikka olen kyllä kastellut, mutta varmaan liian niukasti heidän makuunsa.
    Hurjaa tuo myrsky, toivottavasti saatte lasin suht vähällä vaivalla korjattua.
    Voi pientä Iinestä, onneksi sai mammansa takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iineksellä on tuskaa kun olen pois. Almalla vielä pahemmin, eilinen ilta vietettiin visustti Alman kanssa vierekkäin ja tänään se seurasi minua puutarhassa tiiviisti. Pionit ja varjoliljat sopii hyvin yhteen, vielä kun kuvaan olisi saanut sormustinkukan joka on toinen täydellinen pari pioneille. Sade oli tervetullutta, tuntuu että vaikka kuinka kastelisi niin ei se ole sama asia kuin taivaalta tullut vesi.

      Poista
  7. Upeat pionit. Iines taisi olla salaisissa juhannusbileissä :) Onneksi harmonia palasi kun kotijoukko on koossa.
    Sateella on ollut ihmeellinen vaikutus, keinokastelulla ei pääse samaan tulokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdessa naapurissa oli kunnon juhannusbileet, tuli ihan nuoruus mieleen :) harmonia on palannut ja kaikki kotona. Se on jännä miten sade kastelee erilailla kuin kastelu vaikka kastelen aina varsinaisen istutuksen ympäriltäkin jotta kuiva maa ei vetäisi kaikkea vettä itseensä istutuksilta.

      Poista
  8. Upea pioni! Ihmeellisesti pionit eivät ole kuivuudesta hermostuneet.
    Täälläkin kasvimaa on vaisumpi kuin aiemmin tähän aikaan. Se ei johdu tosin yksinomaan kuivuudesta. Kasvimaanlaittajalla oli niin kiireinen kevät, että sen laitto meni todella myöhäiseksi. Mutta toivon, että se ehtisi vielä kukoistaa ja tulla satokuntoon tänä kesänä.
    En ole vielä varma ehdinkö tulla vierailemaan teille sunnuntaina, mutta yritän kovasti. Olisi niin ihana nähdä Arvila livenä ja sinut! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionin juurakko taita olla niin valtava ja syvällä ettei vähästä hätkähdä jos on jo isoksi kasvanut. Tuoreempia pioneja olen kastellut ettei käy huonosti. Niin meni minullakin kasvimaan laitto tosi myöhäiseksi, ehkä sato ehtii kuitenkin tulla.
      Tervetuloa, olisi kiva nähdä.

      Poista
  9. Todella upeat pionit ja onneksi niiden juurakko on vahva ja syvällä, ettei tämäkään kuiva kausi niitä hetkauttaneet ja toivotaan että tulevat sateet vahvistavat pioneja edelleen, jotta kukintaa tulisi ensi kesänäkin. Varmaan kuivuus teki tehtävänsä, mutta äkkiä kasvimaa ottaa takaisin ja satoa tulee.

    Ihanaa, että Iines palasi kotiin! Meillä pojat aikanaan retkeilivät kovinkin, onneksi ei enää juurikaan - päivän-parin reissuja vain.

    Pihasi on kaunis vastaanottamaan vieraat viikon päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä olenkin pohtinut että kuinka mahtaa tämä kuivuus vaikuttaa kasvien talvehtimiseen. Mutta mitäpä sitä etukäteen murehtimaan, nautitaan kauniista kesästä ja ihmetellään vaurioita kun on niiden aika. Iines on reissutyttö, onneksi on leikattu niin vähän hillitsee menojalkaa :)

      Poista
  10. Mahtavat pionit! Minun kauneuden maljani on vasta viime kesänä hankittu. Yksi kukka on kuitenkin tänä kesänä tulossa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)