maanantai 17. heinäkuuta 2017

Strömforsin ruukki

Pienet retket ovat olleet viime aikoina vähissä, kotona viihtyy liian hyvin. Viime viikolla suunnattiin auton nokka Ruotsinpyhtäälle Strömforsin ruukille. Reissua olin toivonut etenkin minä.
 Retkikohteen valinnalle oli ihan oma syy. Esi-isiäni on työskennellyt ruukillä räätälinä 1700-luvulta vuoteen 1862 saakka jolloin viimeinen Exel-niminen räätäli esi-isieni joukossa kuoli keuhkotautiin 42-vuotiaana. Jälkeen jäi vaimo ja 5-vuotias tytär josta tuli oman mummoni mummo.
 Ruukkirakennukset olivat vaikuttavia. Hienoja vanhoja yksityiskohtia kuten ikkunoita. Rakennuksista on selvästi pidetty huolta. Museona toimi kaksi vanhaa ruukkirakennusta, molempiin oli maksuton sisäänpääsy. Kuten myös ruukin kirkkoon jonka ulkovuorausta juuri restauroitiin.
 Ruukin päärakennus, patruunoiden koti on komea. Nykyisin siinä toimii ravintola ja bed & breakfast-paikka.
Ylempi ruukki oli kunnostettu käyttöön 1990-luvulla. Ilmeisesti oli vieläkin ajoittain toiminnassa harrastusluontoisesti.

Samalla kun tuolla suunnalla oltiin ajoimme Pyhtään kautta kotiin. Sielläkin on asunut esi-isiä kauan sitten. En ollutkaan tajunnut miten lyhyt matka meiltä on tuonne ja olimme ihan meren rannassa. Kauniita seutuja joilla voisi vierailla useamminkin. Ja kaikille vanhan talon remontoijille tiedoksi. Yhdessä ruukin vanhassa rakennuksessa toimi uusia ja vanhoja varaosia ja tarvikkeita myyvä yritys. Ainakin heti kiinnitti huomioni että vanhoja ovia karmeineen oli hyvin tarjolla.

22 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen sukutarina ja kiva ruukkialue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukutukimus on todella mielenkiintoista. Yllätyksiäkin on tullut, kuten nämä rannikon vaiheet.

      Poista
  2. Kesällä olisi kiva tehdä pieniä pyrähdyksiä sinne tänne, mutta kun kotipihassakin on mukava olla. Viime kesänä tein monta retkeä, nyt taitaa jäädä vähiin.
    Hieno paikka ja erityisesti pistää silmään rakennusten hyvä kunto.
    Oletko itse tehnyt sukututkimusta? Olisi kiva tietää enemmän oman sukunsa historiasta, mutta useista hyvistä aikomuksista huolimatta en ole päässyt alkua pidemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen kesä on ihan liian lyhyt, kaikkea ei ehdi, etenkään kun nauttii kotona olosta. Rakennukset oli todella hyvässä kunnossa, kirkkoa restauroitiin hyvin, maalia kaavittiin pois käsin.
      Sukututkimusta olen tehnyt ihan itsekseni, netti antaa siihen hyvän mahdollisuuden tehdä tutkimusta kotona, monet kirkonkirjat on digitoitu koko kansan saataville. www.hiski.genealogia.fi on hyvä sivusto mistä aloittaa ja siirtyä niillä tiedoilla kirkonkirjoihin. Sieltä minäkin haen ensin.

      Poista
  3. Upea paikka ja tosi hienoa, että tiedät nuo sukuusi liittyvät kytkökset. Varmasti antaa vielä erityisen luonteen käynnille. Katsoin ekasta kuvasta, että aika vesirajassa on tuo yksi rakennus. Kiinnitän tuohon huomiota, kun itse kärsimme vähän liian matalalle rakennettujen rakennusten ongelmista. Hienoa, että rakennuksia pidetään pysyvästi yllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sukukytkökset antaa ihan eri raamit vierailulle. Ruukin seppä on ollut arvostettu ammatti, ehkä räätälikin siinä sivussa koska ainakin yksi on avioitunut sepän tyttären kanssa. Sepät sai paremmat asunnot ja saunavuorot.
      Rakennuksia oli todella vesirajassa, yksi oli rakennettu jopa joen päälle. Kannattaa käydä katsomassa jos liikutte tuolla päin.

      Poista
  4. Tuo Strömforsin ruukkialue on todella kaunis!
    Olen vieraillut siellä muutamia kertoa. Samoilla retkillä olen käynyt Eija's gardenissa ja Mustilassa.
    Sulle olikin tuossa vierailussa hieno tarkoituskin.
    Me piipahdettiin tänään vähän "teillä päin" illalla tyttären kanssa. Käväistiin Immilän myllykahvilassa. Töiden jälkeen tuntui, että nyt on päästävä johonkin. Ja tuollainen iltapiipahduskin tuntui melkein lomalta. Suomi olisi tosiaan pullollaan kivoja kohteita. Mutta kaikkialle ei ehdi, eikä malta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Min' kävin ihan ekaa kertaa mutta tuskin viimeistä, todella kaunis alue. Ja Mustila osuu matkan varrelle, nyt tosin ei käyty siellä koska muutama viikko sitten käytiin.
      Tehän olitte melkein meillä saakka. Immilän mylly on hieno, se on joka kesän must-kohde.

      Poista
  5. Ruukit ovat ihania, tuokin upea paikka ja ihanat kuvat! Tuo patruunan talo oli muuten pari vuotta sitten myynnissä, siitä olisi saanut aika hulppean kodin, jos olisi lottovoitto kohdalle osunut :-D
    Kiitos varaosapankkivinkistä, erittäin kiinnostavaa. Sukuseutusi on erittäin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lottovoittoa olisi tarvittu. Mutta vaikka on kaunis talo niin pihaa ei ole nimeksikään johtuen alueesta. Olen aina luullut olevani kotoisin vain tietyiltä seuduilta mutta tämä Pyhtään seudun haara oli yllätys, samoin Etelä-Savo mistä tämä mummoni mummo löysi puolison. Joku kesä pitää kiertää nekin seudut, Juvat ja Mikkelit.

      Poista
  6. Mielenkiintoinen paikka tuo ruuki ja sinulle varsinkin tuo sukulaisuus tuo koko paikkaan ihan eri tunnelman.
    Sukututkimus vie mennessään ja on todella mielenkiintoista, minä olen tutkinut omaa sukuani isän ja äidin puolelta ja päässyt isäni puolen sukua aina 1600 luvulle.
    Olen käynyt pienen sukututkimuskurssin ja käytän Juuret ohjelmaa tai nyt en ainakaan kahteen vuoteen ole näihin asioihin oikeastaan ollenkaan syventynyt.
    Aika on niin hupaa, että jotain on pitänyt jättää vähemmälle.
    Juurensa on kuitenkin hyvä tietää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukututkimus vie mukanaan, minä teen talvisin kun ei ole puutarhaa. Tällä hetkellä olen vähän jumissa enkä ole päässyt 1700-luvusta eteenpäin vaikka aloittelijan kurssi on käyty. Ja aina löytyy joku sivuhaara jota on mielenkiintoista lähteä seuraamaan. Juuret on hyvä tietää, minä paljastuin enemmän savolaiseksi kuin tiesinkään.

      Poista
  7. Hieno paikka. Eipä tule kesällä, eikä talvellakaan, oikein minnekään lähdettyä. Sukututkimus on varmasti mielenkiintoista puuhaa.

    VastaaPoista
  8. Juurimatkat ovat mitä parhaimpia.

    VastaaPoista
  9. Hieno retkikohde. On kiinnostavaa ja tärkeääkin tuntea juurensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukit ovat ylväitä paikkoja, hienoa että ne ovat vielä olemassa.

      Poista
  10. Kaunis paikka ja mielenkiintoinen sukuhistoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän haaran tutkiminen oli helppoa kun vain löysin, oli hiukan hukassa ensin.

      Poista
  11. Minustakin on mukava matkailla sukuni asuinsijoilla. Sillä tavalla historia herää uudella tavalla eloon. Pisimmälle olen päässyt isäni äidin sukua sivuhaaroineen, sillä aatelisista on erittäin hyvin tietoa tarjolla pitkälle keskiajan alkuun. Muut sukuhaarat jäävät helposti jonnekin 1500-1600 -luvuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun melkein kaikki esi-isäni ovat talonpoikia tai tilattomia, loisia ja mäkitupalaisia. Osa on vaihtanut paikkakuntaa jatkuvasti, todella hankala seurata. Mutta mielenkiintoista puuhaa ja mikä ilo kun joku sukulaisuus selviää.

      Poista

Kiitos kommenteista :)