sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Multatehdas

Tänä kesänä en ole ostanut yhtään säkkiä puutarhamultaa. On pärjätty koko kesä oman pihan mullalla koska mitään suurempaa istutusprojektia ei ole menossa. Tai on rinnepuutarha mutta sitä multaan pikkuhiljaa. Enkä edes oikein pidä pussimullan laadusta, parempaa multaa saa omasta maasta.

Vedenkeruusysteemin vieressä on ollut ärsyttävä joutomaa jossa kasvaa pujoa, nokkosta ja vuohenputkea. Joutomaan multa vain on maailman parasta joten olen välillä ottanut sitä talteen. Syötävillä kasveilla en tätä multaa käytä koska siihen on kaadettu tuhka karjakeittiön tulisijasta ja epäilen että siinä on poltettu jos jotakin roskaa.
 Jotta joutomaa jalostaa tällaiseksi mullaksi pitää perustaa yhden naisen multatehdas.
 Tarvitaan lapio, kahdet kottikärryt ja jokin sihti. Minä käytän ikivanhaa talosta löytynyttä kehystettyä verkkoa sihtinä. Isompiin kärryihin sihtaan mullan ja pienempään siirrän sihtiin jäljelle jääneen roskamaan.
 Puolisen metriä joutomaata on tuhottu ja nyt minulla on säkeissä kaksi isoa kottikärryllistä maailman parasta multaa odottamassa jatkokäyttöä. Suunnitelmissa on tasata tuosta maa sopivaan kohtaan, laittaa muovi päälle pariksi vuodeksi ja istuttaa sen jälkeen rikkojen tilalle maanpeitekasvia, tuoksukurjenpolvea todennäköisesti, se viihtyy karuissakin oloissa.
 Kahden kottikärryllisen jälkeen paistoi aurinko niin lämpimästi multatehtaaseni että piti siirtyä muihin puuhiin. Parhaimmalta tuntui puutarhassa kiertely ja kukkivien kasvien ihmettely. Pionien pääkukinta kurkistaa nurkan takana. Luumulehdossa kukkii kaikki nuput. Kaunis nimetön Viron tuliainen.
Ja tämän Türin penkin pionin epäilen olevan samaa lajia kuin edellisen kuvan luumulehdon pionin. Ne on tuotu Türista eri reissuilla mutta kukat ovat hyvin saman näköiset. Lajiketta en tunnista. Kukka on todella pinkki avautuessaan, kukan vanhetessa sisemmät terälehdet vaalenevat huomattavasti.

Sääennuste lupaili huomiselle vieläkin lämpimämpää säätä. Ai että minä nautin!

26 kommenttia:

  1. Tänään onkin ollut mitä ihanin päivä. Aurinkoinen, tuuleton ja lämmin.
    Onpa kauniit pionit ja näyttävät ainakin täysin samanlaisilta, joten sama lajike taitaa olla kysymyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen puutarhapäivä, riittävästi lämpöä minulle, ei tuulta eikä sadetta. Sama pioni luulen minäkin.

      Poista
  2. Oma multatehdas on vain tosi hieno! Minä olen tehnyt multasekoitusta betonimyllyllä. Olen lappanut peltomultaa, turvetta, hevonpaskaa ja hiekkaa aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Joskus olen kipannut pussimultaakin sekaan.

    Meillä kiinanpionit ovat vasta nupulla, mutta ovatkin luvanneet sateita. Se on aina totinen paikka, kun pionien kukinta on edessä - silloin toivoo poutasäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betonimyllyssä mullan sekoittaminen käykin helposti. Meillä ei ole omaa myllyä, ollaan sen suhteen lainatavaran varassa. Multatehtaan multa on niin ehtaa tavaraa ettei siihen tarvitse sekoittaa mitään. Muuten sekoittelen lapiopelillä.
      Pari homeista nuppua löysin pioneista, ruusuissa niitä on enemmänkin, siitä on tulossa oma postauskin. Viime viikon kylmä ja sateet teki tehtävänsä.

      Poista
  3. Nyt siellä pioneja poksahtelee! Ihanan täyteläisiä kukkia.
    Hyvän näköistä multaa! Pussimulta on joskus aikamoista höttöä, joka lentää tuulessa pois ja lisäksi kuivuttuaan ei pysty enää imemään vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt poksahtelee. Olen kermakakkupionien suuri ystävä, mitä kerrotumpi ja muhkeampi niin sitä parempi. Pussimulta on tosi höttöä, ilmeisesti turvetta on niin paljon mukana että se vaikuttaa. Juuri tuo ettei ime mitään ja sitten kun kastuu niin ei taas kuivu millään. Ja rikkoja on tosi vaikea kitkeä junttaan menneestä turvepitoisesta pussimullasta.

      Poista
  4. On ihana kun on lämmin.Komeasti tuo sun pioni kukkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään lämmöstä, hellii luita. Nämä on niitä tämän kesän ensi kertaa kukassa-pioneja. kannatti malttaa odotella kukintaa.

      Poista
  5. Multatehdas on hyvä juttu, kaikki mahdollinen mullan talteenotto pitää miettiä tarkkaan, koska puutarhurille multa on "elintärkeää":) Pionit alkavat nyt jakaa nautintoa vähän joka puolella, kauniita pioneja sinullakin! Ja lämmöstä ei nyt valiteta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multatehdas säästää rahaa, multaa kun tarvitaan puutarhassa aina. Lämmöstä ei parane valittaa, tätä on odotettu.

      Poista
  6. Kätevää! Ihanat pionit ja ihana lämpö! Nautitaan!

    VastaaPoista
  7. Hieno oma multatehdas, oikein fiksu juttu! Kauniit pionit! Aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  8. Teetpä tosi tarkasti tuon mullan, kun oikein sihtaatkin vielä. Itse sekoittelen peltomultaa, kompostia ja hiekkaa ihan vaan kottikärryissä. Jos tarvitaan rhodoille niin haravoin männyn alusia. Niistä löytyy havuja ja käpyjä. Meillä on kaikki niin suurpiirteistä.
    Nyt poksahtelee pionit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa on pakko viedä siivilän läpi. Se on täynnä nauloja, lasinsiruja, tiilen palasia ynnä muuta moskaa. Rodoille ja mustikoille vein juuri katteeksi vanhaa muurahaiskekoa. Suuripiirteistä on meilläkin mutta kaikki yritetään hyödyntää. Sekoittamalla saakin hyvää multaa.

      Poista
  9. Toimiva multatehdas sinulla. Upea pioni! :)

    VastaaPoista
  10. Mahtava multatehdas!
    Nyt on kuitenkin tosiaan nautinnonkin aika, joten kukkien ihastelu on paikallaan, kun aurinko porottaa multatehtaaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tein kolmannen kottikärryllisen. Intoa olisi riittänyt enempäänkin mutta ei ole enää paikkaa mihin säilöä multaa. Puutarhasta pitää aina muistaa nauttia muutenkin kuin töitä tehden.

      Poista
  11. Oletko ollut kullanhuuhdonnassa joskus mukana, ja idea jalostunut mustaksi kullaksi. Pressulla peittäminen on hyväksi todettu keino.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kullanhuuhdontaa en ole koskaan kokeillut :) mutta mustaa multaa on tästä pihasta huuhdottu satoja litroja.

      Poista
  12. Hyvän näköistä multaa ja näkee, että se on käynyt sihdin läpi.
    Minä käytän multaseulaa kun otan maata kompostista, ei tule mukaan rikkakasvien juuripalasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin keväällä useampaan kukkapenkkiin multaa avokompostista ja kuinkas kävi, olen kitkenyt rikkoja niistä penkeistä minkä kerkeän. Ei ikinä enää :)
      Seulominen kannattaa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)