lauantai 1. heinäkuuta 2017

Beverly Sills

Lisää juhlan aihetta. Vuosi sitten keväällä toin Türista useamman iiriksen. Ja ainakin yksi niistä suvaitsee kukkia jo tänä kesänä.
  Saanko esitellä, Iris Germanica " Beverly Sills". Iiriksistä pitävänä olen tainnut saada uuden suosikin.
 Kuvaaminen oli haastavaa eilisessä kirkkaassa auringonpaisteessa. Kaunottaren hento vaaleanpunainen sävy ei tule täysin oikeuksiinsa. Nielun oranssit hetulat sen sijan loistavat kuin varoitusmerkki.
 Perinteisempää muotoa edustaa taatankurjenmiekka. Se kukkii tänä vuonna aika vaisusti, en tiedä olisiko jo jakamisen aika vaikka istuttamisesta ei ole kuin parisen vuotta.
 Puutarha alkaa olla melko valmiina avoimiin. Tänään ei ole kuin hienosäätöä, nimikylttien paikoilleen laittamista ja kahvion tarjottavien valmistelua.
Arboretumissa pitää käyttää mielikuvitusta että näkee tässä vielä joskus pienimuotoisen puulajipuistoa, nyt ollaan vielä enemmän pensaita siellä ja täällä -asteella.

4 kommenttia:

  1. Kyllä Beverly Skillsin kauneus hyvin välittyy. Aika herkku!
    Muille arboretumia suunnitteleville saattaa olla tärkeääkin nähdä, millaisia puut ovat nuorina ja miten väljästi ne on istutettava. Hienolta näyttää. Toivotan onnea ja paljon innostuneita kävijöitä puutarhaasi!

    VastaaPoista
  2. Näyttää kyllä niin valmiilta huomista varten! Mukavaa teemapäivää ja muistakaa nauttia täysin siemauksin ♥

    VastaaPoista
  3. Onnea avoimiin. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
  4. Upea iiris, ehdottomasti hankintalistalle :) Ja hienolta näyttää muutenkin, muista nauttia päivästäsi!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)