tiistai 13. kesäkuuta 2017

Nimikylttejä

Ensin kukkakuvia.
 Jostain olen onnistunut hankkimaan särkyneensydämen joka tekee punaiset kukat ja jonka lehdet ovat tummat. Netin mukaan tätä myydään "Valentine" nimellä.
 Sade pilkutti keltaisen matalan saksankurjenmiekan. Kukkia on toinenkin mutta se on jäänyt vähän lehtien alle. Ja lemmikki yrittää vallata kaiken tilan itselleen, ehkä karsin lemmikkiä pois.
 Kirjavalehtinen syreeni "Aucubaefolia" on nopeakasvuinen. Kukkaa siihen ei vielä ole tullut mutta ehkä jo ensi kesänä, pääasia on että tekee uutta versoa joka vuosi.
 Kitketty kivipuro on kaunista katseltavaa. Märät kivet ikäänkuin nousevat esiin kivipurosta. Vihreät keijuangervot sateen tummuttamaa maata vasten on kiva yhdistelmä.
 Lumipalloheisi "Pohjanneito" kukkii ihan kohta. Siinä ei vielä koskaan ole ollut näin montaa kukkaa, viime vuonna taisi olla kymmenisen kukkaa, nyt on kymmeniä.
 Laukkojen kukinta sanoo pian hep! Niiden lehtien kärjet ovat ikävän keltaiset mutta puutarhassa on sieedettävä myös epätäydellisyyttä. Taisi olla pakkanen mikä kellastutti lehdet keväällä.
Ne nimikyltit. Tein kylttejä jo viime kesänä mutta nyt päätin panostaa koska Avoimet Puutarhat. Sopivaa puuhaa sadepäivien illoiksi. Ensin tehdä tekstit tietokoneella, leikata nimet, vihreästä paperista tausta ja sitten koko nippu laminointikoneen kautta. Vielä pitää teipata nimikyltit grillitikkujen päihin. Mutta sen ehtii, yhtään sadepäivää en kaipaa näiden kahden jatkoksi.

14 kommenttia:

  1. Nämä kaksi sadepäivää riittävät tälle viikolle. Lemmikkien suhteen olen aika julma. Kiskon niitä pois joka vuosi kukkapenkeistä kesken kukinnan ja seuraavana vuonna ne nousevat uudestaan.

    Meillä kasvoi pihalla pitkään joku heisi. Ja se oli aina täynnä heisimatoja. En ole uskaltanut enää uusia heisiä istuttaa pihalle. Ehkä vielä joskus.

    Avoimiin ei ole enää kovin kauan. Nyt pitää alkaa jo suunnittelemaan tämän vuoden reittejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipalloheidet meillä on saaneet olla aika rauhassa ötököiltä mutta koiranheisi on joka vuosi ötököiden riivaama, mistä lie johtuukaan. Avoimet tulee ihan liian pian :)

      Poista
  2. Upea tuo kirjavalehtinen syreeni. Haluaa! ;)
    Hyvin on tulossa kukkia lumipalloheiteesi. Omat lumipalloheiteni ovat vasta pieniä, muutaman vuoden vanhoja pistokastaimia. Kukivat toivottavasti lähitulevaisuudessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea. Tuli pari vuotta sitten Virossa vastaan ja pakkohan se oli ostaa omaan puutarhaan. Minunkin lumipalloheidet ovat vasta muutaman vuoden ikäisiä, kaupan taimia tosin ja siksi kukkivat jo kiitettävän hyvin.

      Poista
  3. Onpas ihana aitta teillä!
    Lumipalloheisi on siellä pian upeassa asussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Aitta on pihan helmi ja loistava tausta kasvien kuvaamisessa.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Se on kiva, keväällä toimii tulvaojana jotta kasvini eivät huku.

      Poista
  5. Hienot nimikortit! Ja tosi on, että tuo latinankielinen nimi pitäisi olla mukana. Varsinkin jos ulkomaalaisia käy. Tähän niitä ei kovin montaa eksy. Pianhan on avoimet puutarhapäivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida tännekään ulkomaalaisia eksyä, niin syrjässä asutaan :) tavoite avoimiin on parikymmentä vierasta. Tänne pitää tulla varta vasten, lähellä ei ole mitään erikoisempia nähtävyyksiä.

      Poista
  6. Tuo kivipuro on niin herkun näköinen. Vaan taitaa olla suuritöinen.
    Kauniita pihakuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika suuritöinen vaikka kivien alla on kaksinkertainen juurieste. Rikat tuntuvat kasvavan jopa ihan ilmassa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)