keskiviikko 3. elokuuta 2016

Puutarhan punaiset, pinkit ja siniset

Vapaa-ajan virta on ollut kateissa koko viikon. Tänään piti siivota töiden jälkeen, ajattelin levätä vain hetken sohvalla ennen imuriin tarttumista mutta kas, nukahdin. Onneksi nuorin pojista herätteli kun halusi äidin kuskiksi jotta pääsee uimarannalle. Uimarantakeikan jälkeen totesin, että siirretään siivouspäivä huomiselle. Pöly ei karkaa sillä välin mihinkään. Kotona olisi paljonkin sisustusaiheista kuvattavaa, mutta mennään puutarhan punaisilla.
 Köynnösukonhattu on viihtynyt kasvupaikallaan. Kukkia on tulossa valtavasti ja ensimmäiset ovat jo avautuneet. Jouduin kieputtamaan köynnöstä alaspäin kun uhkasi kasvaa taivaaseen asti.
 Köynnösukonhatun kukkia on parhain tarkastella läheltä, muuten jäävät vähän huomaamattomiksi.
 Samaisen ukonhatun juurella kasvaa punainen tiikerililja ja mustilanhortensia. Hortensiaa voisi vähän leikata liljan edestä pois. Mutta ei kokonaan sillä tuo rubiininpunaisen ja valkoisen yhdistelmä on todella hyvä.
 Kesän Viron tuliaisina tuotu koristemansikka tekee kukan silloin tällöin. Väri on aika shokkipinkki.
 Toinenkin Lidlistä ostettu lilja on avannut kukkansa. Aika hienon värinen tumma pinkki. Kukat ovat todella suuret. Lidlille taas pointsit siitä että kaikki liljat tekivät ainakin yhden kukan. Tänä vuonna esikasvatin kaikki liljat sisällä ennen ulos istuttamista. Se selvästi auttoi kasvuun lähtöä.
Samaiset liljat iltavalossa kuvattuna. Penkki on puolivarjon tai 3/4 varjon penkki, kulkee meillä nimityksellä ukonhattupenkki. Tumman pinkit liljat olivatkin aika hyvä vastine sinisille ukonhatuille. Liljojen edessä kasvavat valkoiset akileijat ja liilat laukat ovat jo kukkineet. Leikkasin kaikista liiloista akileijoista kukinnot pois jotta eivät leviä liikaa. Näistä valkoisista säästän kukinnot ja kerään siemenet talteen ja jaan eteenpäin jos en itse tarvitse. Laukat saavatkin siementää rauhassa.

Kuten jo sanoin, ehdottomasti lisää liljoja. Tähän aikana vuodesta pihassa on ihan liian vähän kukkijoita.

21 kommenttia:

  1. Etkö olekaan vapaalla töistäsi? Todella upeat kukkijat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaat on tältä erää pidetty ja teen taas töitä.

      Poista
  2. Meinasin jo kommentoida, että on vähän kukkijoita, kun on ollut niin kuivaa, mutta eipä teillä kai ole sitä ollut.
    Ihanat liljat ja ukonhatut, sekä lilja ja hortensia! Koristemansikkasi voisi olla Lipstick, se on juuri tuon värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole ollut kuivaa, ei todellakaan. Elokuusta toivon selkeästi vähäsateisempaa. Vaikka onhan tämä ollut hyvä istutettujen kasvien kanssa, ei ole tarvinnut kastella. Mansikka taitaa olla Lipstick, tai sitten Pink Panda. Siinä oli ostaessa nimilappu mutta mihin lie hukkui.

      Poista
  3. olihan tuossa kauniita kukkia vaikka kuinka paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä vaikka mitä, mutta enemmänkin voisi olla. Pihaan mahtuu :)

      Poista
  4. Olen miettinyt viime päivinä ihan samaa, lisää liljoja ehdottomasti. Ne ovat niin kauniita! Upea yhdistelmä; nuo ukonhatut ja pinkit liljat. Samoin tykkään tuosta punaisesta köynnösukonhatusta ja valkoisesta hortensiasta sen kontrastina. Tuosta köynnösukonhatusta olenkin haaveillut joskus, mutta olin jo autuaasti melkein unohtanut sen olemassa olon.
    Tsemppiä töihin ja vapaa-aikaan! Tuo sohvan kutsu on usein minullekin aika vastustamaton... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt pääni puhki mikä olisi riittävän kevyt köynnös köynnösukonhatun kaveriksi tuohon tukeen. Sellaien mikä ei peitä ukonhatun rentoutta. Jotain kaipaisin vaikka valkoinen hortensia tuo kivasti kontrastia.
      Kiitos, on tässä aikamoista pyöritystä ollut tämä töiden aloitus.

      Poista
  5. Ihanat liljat, niitä kannattaisikin istuttaa tätä vähäkukkaisempaa aikaa kaunistamaan. Minulla on samannäköinen koristemansikka, tosi räväkkä väri, se on Pink Panda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikka on Pink Panda tai joku muu vastaava, ärsyttävää kun en muista ja hukkasin nimilapun.

      Poista
  6. Aika hauska tuo köynnösukonhattu kiemurtelemassa kohti pilviä. Liljoja ei kai voi olla koskaan liikaa. :)

    VastaaPoista
  7. Paljonhan sulla on kukkia. Vois itsekkin laittaa lisää liljoja.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhe arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  8. Köynnösukonhattu onkin varsin vekkuli kukka.
    Liljoja tännekin lisää. Tein jo yhden sipulitilauksen, mutta kauhistuin loppusummaa ja karsin jotain sieltä pois. Onneksi liljoja voi istuttaa myös keväällä.
    Minullakin on samanväristä koristemansikkaa ja se on Pink Panda, kuten Cherilläkin. Aika räväkkä väri, mutta kukka on sen verran pieni, että hyvin sopii väripilkuksi muun vihreyden lomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vekkuli kukka. Talven kesti hienosti mutta kuivuutta ei siedä yhtään. Kasvaa ihan oman päänsä mukaan. Mun kaikki liljat taitavat olla keväällä istutettuja. Koristemansikka on kiva lisä kukkapenkissä.

      Poista
  9. Ukonhattuja haaveilen minäkin pihaan johonkin kohtaan. Ehkäpä ensi kesänä sitten toimeennun ajoissa:) Kaunista on kyllä sinun pihallasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt tarhaunkonhattu, kirjoukonhattu, valkoinen ukonhattu ja vaaleanpunainen ukonhattu sekä tuo köynnösukonhattu. Kokoelma alkaa olla aika täysi :)

      Poista
  10. Hauska tuo köynnösukonhattu. En ole ennen kuullutkaan moisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hauska kasvi. Ei mikään yleinen. Minulla kasvaa kahdessa paikassa, molemmat taimet on tuotu Virosta.

      Poista
  11. Tiedän tunteen, kun haluaa lisää kukintaa. Liljat ovat kunnon värikäiskiä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)