perjantai 5. joulukuuta 2014

Käviskö Strömsössä näin?

Vaikka ulkona ei pakkanen pauku, niin silti koin, että on aika viritellä eteisen ja lasikuistin väliset verhot paikoilleen. Lasikuisti on kylmää tilaa ja ainut mikä eristää sen eteisestä on puiset väliovet. Väliovien karmit on tiivistetty, mutta silti niistä tuulee koloista ja ovipeilien raoista. Kaksinkertaiset verhot pitää hyvin kylmän hohkaamisen loitolla viime talven kokemusten perusteella.
 Mutta ei mennyt ihan putkeen. Verhotanko asennettiin seinälle uudestaan eteisen remontin jälkeen. Minä mittasin verhot, että tulee tanko oikein, ja mies porasi tangon seinään. Ei mennyt ihan nappiin kuten ylemmästä kuvasta huomaa. Harmaa alusverho ei tule riittävästi lattialle. Samasta kuvasta näkee, että valkoiset päälliverhot kutistuivat pesussa harmaita enemmän. Toisaalta se ei haittaa, nyt valkoiset ei likaannu kurakenkien viisteessä niin pahasti kuin lattialla roikkuessaan.
 Siispä laskemme verhotankoa alaspäin ainakin viitisen senttiä ja koitamme paikata maalattuun seinään jäävät ruuvinkolot jotenkin. Kaappikellon oikea paikka ei ole eteisessä, mutta siinä se saa olla kunnes ehdin hiomaan pinnasta lakat pois.
 Kirjonnat kesti hyvin pesun 60 asteessa, värit on yhtä kirkkaat kuin tehdessä. Vähän kirjonta jää piiloon kun verhot ovat levitettyinäkin laineilla, mutta kyllä ne polkapallukat tuolta erottuvat. Olen alkanut pitää eteisen seinävalaisinta aina päällä, luo mukavan tunnelmavalaistuksen huoneeseen etenkin nyt kun verhot peittävät sen pienenkin luonnonvalon mitä ovien ikkunoista on tullut.
Huomenna juhlitaan itsenäistä Suomea. Minulla päivä menee leipoessa, mummin mussukan syntymäpäiville pitäisi tulla ainakin suklaapaloja mutakakkureseptiä mukaellen ja täytekakku mansikkamoussetäytteellä. Jos jää aikaa, niin jääkaapissa odottaa pari kiloa piparkakkutaikinaa leipojaansa. Ja voisipa sitä maistua vadelmainen valkosuklaajuustokakkukin sillä hamstrasin alennuksesta ison pinon mascarponejuustoa ja ne pitäisi käyttää pois. Olen tehnyt pari kertaa juustokakun käyttäen tuorejuustona mascarponea ja täytyy sanoa, että niin tulee ihan ehdottoman paras tulos.

15 kommenttia:

  1. Strömsössä käy ihan varmasti noin, mutta se leikataan pois. Ihanat verhot ja ihana eteinen.
    Kun muistaisikin kutistaa kankaansa AINA ennen ompelua tai kirjontaa. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oikeassa elämässä on vaikeampi leikata epäonnistumisia pois :D En kutistanut etukäteen, vai teinkö niin, että pesin 40 asteessa ja likaantumisen jälkeen 60 asteessa ja siinä kävi kutistuminen. Ei tuo paha ole kun lasketaan tankoa vähän.

      Poista
  2. Näinhän sitä aina välillä tosielämässä käy... Katsoitko muuten, olisiko päärmeissä varaa pidentää verhoja? Olisi helpompaa kuin niiden jälkien peittäminen seinästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päärmeissä olisi varaa, mutta mulle ompelu on isompi urakka kuin siirtää tankoa. Pistetään koloon kittiä ja maalia päälle, onneksi sitä on tippa jäljellä.

      Poista
  3. Tuohan näyttää ihan hyvälle noin, kun harmaa kangas pilkottaa. Kauniit oviverhot, olet taitava. Tunnelmallista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, ei mikään hassumpi että aluskangas näkyy kuin alushame. Ja nyt nuo valkoiset verhot pysyy ehkä paremmin puhtaina.

      Poista
  4. Ihanat verhot, kyllä olet taitavasti kirjonut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kauniin ulkonäön lisäksi on toimivat! Eteinen on huomattavan enemmän vedoton verhojen avulla.

      Poista
  5. Kauniit verhot, mutta ihailen koko eteistänne. Tervetuloa toivottava ja kaunis. Harmaa on hyvä väri, punainen matto, ja seinävalo aina päällä - tunnelmallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmallinen se on, ja vihdoin ja viimein alkaa olla sisustuskin valmis.

      Poista
  6. Minusta lyhyemmät päällysverhot tekevät oikein kivan efektin. Mitäpä jos verhotankoa ei siirtäisikään vaan tekisi lisäksi vielä vetostopparin, Strömsön ohjeilla ;) Olen nähnyt näitä nyt muutamissa blogeissakin jo.
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/09/vetostoppari-pysayta-veto-ja-saasta-lammityskuluja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain pötkylää olen ehdotellut miehelle kynnyksen päälle, mutta mies teilaa. Ymmärrän kyllä hänenkin kantansa, tuosta ovesta kannetaan sisään polttopuut 7 tulisijaan, joten jaloissa ei parane pyöriä mitään.

      Poista
    2. Totta, se saattaa olla hankala jos ovista kuljetaan usein isompien kantamusten kanssa. :D Yritys hyvä kymmenen.

      Poista
  7. Älä välitä, näin käy meille aina kaikille välillä. Ja joskus oikein etsii tällaisia blogi-tekstejä, missä ei kaikki mennyt suunnitelmien mukaan ettei itse vaipuisi ihan masennukseen epäonnistuneiden viritelmien keskellä. :)

    VastaaPoista
  8. Voi miten kaunis eteinen - ja nuo verhot!!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)