perjantai 19. joulukuuta 2014

Talon pohjapiirustus

Vintiltä, tuosta omasta aarreaitastamme löytyi kerran vanha vihko. Otin vihkon talteen, niin kuin kaiken muunkin ehkä mielenkiintoisen ja vasta myöhemmin katsoin mitä se sisältää. Vihko on A.Arvilan piirustusvihko, ja hän taas on henkilö joka on siirtänyt tämän Arvilan talomme nykyiselle paikalleen. Vihkossa on piirustukset mm. tuolille, kaapille ja kangaspuille. Mielenkiintoisia kaikki, mutta mielenkiintoisin on vihkosta löytyvä talon pohjapiirustus.
 Koska kuvassa tai missään ei mainita mikä talo on kyseessä, eikä vuosilukuakaan löydy, annan tässä kohtaa mielikuvituksen lentää. Nimittäin epäilen, että tässä on talomme ennen siirtoa. Huoneiden lukumäärä ja suhteet täsmää. Ikkunoita on yksi enemmän kuin nyt, samoin sisäovia. Mutta nykyisessä tuvassa on yksi peitetty oviaukko! Ja nuo tulisijat, molemmissa tämän talon kammareissa on nykyisin pyöreät pönttöuunit, mutta lattiassa lankut on sahattu näiden kuvien mukaisien tulisijojen muotoisiksi. Tyhjäksi jääneet kolot on täytetty betonivalulla.
 Nykyinen huonejärjestys ei vastaa kuvaa, ja talo on 4 metriä pidempi kuin näissä piirustuksissa, leveys on tismalleen sama kuten myös ikkunoiden muoto T-karmeineen. Harmi ettei talon päädystä ole piirustusta.
Vihkoon on tehty myös navetan piirustus. Sekin mukailee navettaamme, mutta joitain eroavaisuuksia on. Ehkä nämä ovat suunnitelmia jotka eivät toteutuneet, tai kenties harjoituksia tulevaa varten. Olisi niin kiva tietää. Navetan piirustus on muuten hauska, katsokaapa tekstien N-kirjaimia, ovat lähes kaikki väärinpäin. Vahingossa vai tarkoituksella?
Lukijoita on tullut toive esitellä talon pohjapiirustus, mutta sitä en voi tehdä. Syy on hyvä, sillä sellaista piirustusta ei ole. Ja toisaalta, haluan jättää teille lukijoillekin jotain mielikuvituksen varaan. Ylimmästä kuvasta voi päätellä kaksi samankokoista kammaria, suorakaiteen muotoisen eteisen, ison kulmatakan sisältävän isännänhuoneen, tuvan ja kaksi salia. Tupa ja salit ovat kolme suurinta huonetta. Ja kun pikkaisen pyörittelee huoneita mielessään, niin saa aikaan nykyisen huonejärjestyksen. 


8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Minkä ikäinen teidän talonne sitten oikein onkaan ja miksi se on siirretty? Onko tuon talon päälle tosiaan piirretty lentokone, vai kuvittelenko vain? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikää ei voi sanoa varmaksi, mutta talon epäillään olevan rakennettu 1892 (vuosiluku löyty kivijalasta) ja siirtovuosi olisi 1920 (sekin on kivijalassa). Talo on siirretty isojaon seurauksena kun maat jaettiin pois yhteisomistuksesta.
      On siinä lentokone :D

      Poista
  2. Nämä tämmöiset on kyllä aarteita! Ihanat nuo N:t.
    Mukavaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksiköhän tehty väärinpäin paitsi yksi n-kirjain? No, se jää salaisuudeksi :)

      Poista
  3. Vau, onpa mielenkiintoista ja kutkuttavaa. Voivat hyvinkin olla välivaiheen suunnitelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vintin löydöt ovat kyllä melkosia. Sain taas pitkän hetken kulumaan arkun parissa missä kaikki kirjalliset löydöt ovat.

      Poista
  4. Vau, oikea aarre! Hyvää 4. adventtia!

    VastaaPoista
  5. Miten jännittävää! Voi kun meilläkin olisi pohjakartta, mutta ei sellaista ole missään enää.Tuo navettapohja voisi olla myöhemmältä ajalta, kun siellä mainitaan WC, jota ennen, kun ylipäätään moiset meille Suomessa ja erityisesti maaseudulla tulivat, kutsuttiin vesivessaksi, vesiklosetiksi tai vesikäymäläksi.

    Hauskat nuo N:t, varsinkin kun samassa sanassa on sekä N että и :D

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)