keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Talvivaloja

Täällä maalla asuessa on törmännyt ilmiöön nimeltä pimeys. Kuvittelin kaupungissa asuessani tietäväni mitä se on, mutta enpä tiennyt. Pimeys on ihan oikeasti pimeää, kilometrin säteellä ei yhtään katuvaloa, jossain taivaanrannalla loistaa lähimmän kaupungin valot, ja jos oikein tarkkasilmäinen on, voi havaita lähinaapurilla olevan jonkinlaiset ulkovalot. Hetken kesti tottua oikeaan pimeyteen, mutta totuttu on. Ja ajoittain se on jopa kivaa, jonkinasteista lepoa silmille ja aivoille. Ei ärsykkeen ärsykettä, vain pimeys ympärillä.

Pimeyden hehkutuksesta huolimatta, talossa sisällä on talvivaloja. Salissa sellaiset ovat olleet samanlaiset jo yhdeksättä vuotta. Kranssit ovat sinnitelleet alkuperäisinä, mutta tänä vuonna vaihdettiin järjestyksessään kolmannet valot kransseihin. Aika monta vuotta kestävät vaikka ovat jatkuvasti päällä syksystä kevääseen. Salin valojen kanssa yritettiin jo viime vuonna, mutta onnistuin ostamaan valot joissa vain 2 metrin johto. Ei sellaisilla tee mitään, nyt ostettiin uudet ja on paljon paremmat. Lamppujakin tuplaten viime vuoteen. Ja valon sävy ihan oikea lämmin valkoinen. Uusien valojen kunniaksi luottosähkärini teki kahteen ikkunaan ihan omat pistorasiat valoja varten. Johdot on rumasti pinnassa, mutta jäävät onneksi verhojen taa piiloon, eikä enää tarvita vieläkin rumempia jatkojohtoja.
 Lasikuistille en hankkinut vielä valoja, odottelen rauhassa tulisiko joulun alennusmyynneistä kivat vastaan edullisesti. Siihen saakka salista poistetut valot saa palvella lasikuistilla lasitölkeissä. Jokaisen ikkunaan tein pienet risukranssit, ei ihan täydelliset, mutta menettelee. Kaikkein kauneimmat valot olisi jokaisessa kranssissa olevat, mutta sellaiset lienee mahdoton toteuttaa muuta kuin paristovaloilla ja niistä en pidä. Paristot aina tyhjät ja valoteho onneton, näin ainakin minun kokemusten mukaan.
Ja kuten kuvasta huomaa, on Päijät-Hämeessä näin talvista. Jokainen viime viikolla satanut lumihiutale on sulanut pois. Epäilen, että tässä on taas yksi talvi jolloin pysyvä lumi tulee vasta tammikuussa. Toisaalta ei haittaa, lumityöt jää tekemättä näillä keleillä.

12 kommenttia:

  1. Tehän asuttekin sitten aika lähellä meitä! Miten minä olen aina ajatellut, että olisitte jostain pohjoisemmasta, ehkä länsirannikolta :D

    Voisitko tehdä joskus juttua piharakennuksista? Ikkunasta näkyvä punamultainen rakennus on tosi kaunis.

    Minä en tykkää yhtään paristovaloista. Jäävät aina käyttämättä. Mieluummin rumat johdot kuin valot, jotka jäävät vaille käyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ollaan, Päijät-Hämeen itäreunassa. Oma juttu piharakennuksista voisikin olla kiva, on niitä aina välillä näkynyt, kuten tuo alimman kuvan navetta. Se on muuten iso, kuvassa on puolet rakennuksesta :)

      Poista
  2. Pimeys on tosiaan valtavan pimeä. Minä en meinaa tottua siihen millään ja kaipaan katuvaloja...
    Mulla on vähän hankinnassa myös lisävaloja, täytyy viikonloppuna suunnistaa valokaupoille :D
    Tuollaiset risukranssit on kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kaipaa katuvaloja, eikä meillä edes ole kunnon pihavaloja, joskus on ihan liian pimeää, etenkin näin kun ei ole lunta ja märkä maa tuntuu imevän kaiken valon itseensä. Salin valot ostin Lahden Kärkkäiseltä, siellä valikoimaa piisasi...

      Poista
  3. Minulle oli myös kaupungissa kasvaneena yllätys kuinka pimeää voi oikeasti olla, kun olin aikoinaan vaihtarina maalla keskellä preeriaa. Ja miten paljon näkyi tähtiä! Jos täällä kaupungin liepeillä sattuu vaikka kävelyllä sellaiseen paikkaan osumaan että on aivan pimeää niin kyllä minua pelottaa. Mies on maaseudulla kasvaneena tottunut pimeään, mutta itselle se on niin vierasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun ajattelee, niin ei kaupungissa ole ikinä pimeää. Aina on jossain valot päällä. Se on muuten totta miten hyvin tähdet näkyy maaseudulla, tuntuvat paljon kirkkaimmilta kuin kaupungissa.

      Poista
  4. Ihania valoja! Minun isoäitini naureskeli aina minun pimeän ihmettelyäni, kun olin heillä yökylässä. Se oli jotenkin taianomaista, että vaikka kuinka silmiä aukoi, MITÄÄN ei näkynyt :-)

    VastaaPoista
  5. Pimeys on tuttua viime päiviltä, mutta silloin on mukavaa puuhastella sisälle nättiä, kuten olet tehnytkin. Ihanaa, että olet saanut verstaan, se on sulle varmasti tarpeellinen tila :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tulee talvella sisäihminen, kun taas kesäisin olen ulkoihminen. Verstas on nyt vain tilapäisesti minun, kuulemma :)

      Poista
  6. Blogissasi ja kodissasi on ihana tunnelma!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)