sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Väsyneitä

Alma rakastaa ulkoilua. Pihalla juostaan, vaanitaan, jahdataan lehtiä, syödään ikkunoihin törmänneitä tinttejä, vaanitaan taas vähän lisää ja haetaan leikkikaveria. Siis touhua on koko ajan. Sisälle kun tullaan, on väsymys totaalista. Nukkumapaikaksi kelpaa melkeinpä kolo kuin kolo, mutta yksi lemppareista lepopaikaksi on käsityökorini. Mikäs sen parempi alunen, kuin lankakerät ja korjaamista odottavat villasukat.
 Minua taas vaivaa jonkinlainen syysväsymys. Todennäköisesti osasyynä on alhainen hemoglobiini, pitäisi kai käydä mittauttamassa arvot. Pakolliset hommat jaksaa tehdä, mutta ei mitään ylimääräistä. Viikonlopun vietin siskon luona pienellä lomalla, ihana nukkua pitkään, syödä valmiissa pöydässä ja vain olla. Otin tietokoneen mukaan, mutta siinä se oli laukussaan täysin koskematta. Pieni loma netistäkin tekee aina hyvää.

Tämän viikon mehunkeitossa minulla oli mukana hyvä apulainen. Marjakulhosta oli hyvä tarkkailla sokerin määrää ja mehun oikeaa lämpötilaa. Alma on kissa joka rakastaa kaikenlaisia koreja, laatikoita ja kulhoja. Kaikki pitää koeistua tai nukkua.
Ensi viikolla sentään on lasten syysloma. Itselläni on töitä, mutta vähän helpommalla pääsen kun ei tarvitse laittaa ketään aamulla kouluun, eikä tarkistaa kenenkään läksyjä. Ja jouluun asti kun jaksaa, on minulla luvassa miltei kolmen viikon loma. Enpä olekaan lomaillut jouluna niin pitkään varmaan koskaan.

5 kommenttia:

  1. Samanlaista väsymystä on ilmassa täälläkin. Just nyt työ imee mehut, oikeen mihinkään muuhun ei energiaa löydy. Onneksi tulevalla viikolla pitäisi helpottaa :)

    Mukavaa syyslomaviikkoa teidän porukoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onneksi aina ei tarvitse jaksaakaan mitään ylimääräistä :)
      Tuo mun hemoglobiini on ärsyttävä juttu, on ollut alhainen koko ikäni, on tutkittu vaikka mikä mistä voisi johtua. Ja oikein mikään rauta ei tunnu sopivan vatsalleni, on kokeiltu apteekin raudat, nesteet ja mitä vaan. Lääkäri jo ehdotti pistoksia, mutta ei sekään ajatus oikein houkuta. Joten menen taas apteekkiin ja yritän sietää jotain valmistetta :)

      Poista
  2. Voi, miten nätti kissu. tuli hirveä ikävä meidän edesmennyttä Rusinalimppua, joka oli kovin paljon samannäköinen ja värinen. sisisavukilppariksi sanoivat tuota väriä. Hän oli kissamaailman älykkö, onko almakin ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alman väritys on tosi kaunis, ja erityisesti tykkään tuosta punaisenruskeasta täplästä otsalla. Älyäkin riittää, kuten myös vauhtia :) Rusinalimppu on ihana kissan nimi!

      Poista
  3. Kisut ne osaa nauttia elämästä, niiltä ei taida kaamos viedä energioita. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)