sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Värejä

Saksasta ostin jotain minkä en ole koskaan ajatellut päätyvän minun vaatekaappiini, tai paremmin kenkätelineeseen. Mutta se oli rakkautta ensimmäisellä silmäyksellä. Ja koska minulla on jo mustat samanlaiset, tiesin kenkien olevan täydelliset minun jalkaani. Rieker kun on merkki joka ei ole vielä koskaan pettänyt. Ja nyt minulla on punaisen kirjavat kaunottaret kauniita kesäpäiviä varten.
 Elen ja tänään testasin kenkiä ja olivat odotusten mukaiset. Ei rakkoja tai väsyneitä jalkoja. Minusta on suorastaan ihme miten tehdastekoinen kenkä voi olla noin hyvä jalkaan. Saksassa näytti olevan edullisemmat hinnan kengissä kuin Suomessa, nämä maksoivat 40 euroa.
 Reisenthelin kassi oli ihan heräteostos, mutta osoittautui jo reissussa toimivaksi. Samaa folklore-kuosia saa netin mukaan ostoskorina, mutta livenä en sitä nähnyt. Muuten olisin ostanut.
 Muutaman kesävaatteenkin sain ostettua itselleni. Ihan tavallisista trikoopaidoista onkin ollut vähän pulaa. Vaatteet oli Suomen hintatasoa edullisempia jos malttoi pysyä poissa merkkiliikkeistä. Nämä on ostettu C&A:lta ja Takko nimisestä kaupasta.
 Omalle keskimmäiselle ja siskon vanhimmalle pojalle ostin shortseja. Ruudulliset maksoivat 9 ja 12 euroa, uimashortsit 5 euroa. Nämäkin C&A:lta ja Takko-kaupasta.
 Ja tietysti vähän suklaata. Saksan kaupat on suklaansyöjän taivas. Näitä makuja ei saa Suomesta ja Lindtin suklaa on mielestäni hyvää, tuolta pistaasisuklaalta odotan erityisen paljon. Suklaata kulki myös toiseen suuntaan, 4 levyä Fazerin sinistä siskolleni.
Lopuista ostoksista ei ole kuvia, mutta oli siellä Schleich-hevosia ja tarvikkeita kummityölle, vähän legoja Legolandista ja muuta sellaista.

2 kommenttia:

  1. Voi mitkä hienot kengät!

    Olen itse yrittänyt käyttää enemmän ensisilmäyksen taktiikkaa vaateostoilla ja ihmeesti on onnistanut! Ennen aina ruskeaa ja mustaa ja harmaata, "turvallisia" värejä mutta nyt kaikkea muuta ihanaa. :) Pieneen keltaiseen käsilaukkuun olen erityisen tyytyväinen, vaikken ennen KOSKAAN olisi edes ajatellut kyseistä väriä.

    VastaaPoista
  2. Paras kenkä merkki mihin voi aina luottaa! Niin ihanan pirteät kengät.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)