tiistai 3. kesäkuuta 2014

Ei kuulunut suunnitelmiin

Tänä kesänä ei pitänyt tulla puutarhaan yhtään uutta istutusaluetta, ei yhtään enempää kitkettävää tai taimitettavaa koloa. Enpä taas muistanut, ettei tuollaiset ajatukset pidä ikinä paikkaansa. Yhden vaivaisen betonirenkaan siirto sai aikaan ketjureaktion. Rengas vedettiin traktorin avulla pois kuvassa ylimpänä näkyvästä multa-alueesta, juhannusruusun vierestä. Nyt tilalla on ammottava kolo jolle pitäisi tehdä jotain.
 Maakin on vielä muokkaamatta ja rikkojen juuret hävittämättä. Ja jotain tuohon tekee mieli laittaa kasvamaan, valkoisen syreenin kupeeseen. Paikka on noin puoleenpäivään saakka varjossa, ja sen jälkeen täydessä auringossa. Maa on erityisen hyvää multaa. Yksi särkynytsydän tuohon taitaa muuttaa, ehkä sormustikukkaa ja mitä nyt sattuu omasta pihasta löytymään. Syreeni saa jatkaa leviämistään myös. Nurmelle tuota on hankala saada maassa olevien isojen kivien takia.
 Juhannusruusun viereen laitoin kielot jotka ostin puuntaimien mukana. Minusta näyttävät ihan tavan metsäkieloilta, mutta koko on vähän suurempi.
 Ja tietysti minulla on nyt se betonirengaskin jonne tarvitaan kasveja. Rengas on niin kauniisti sammaloitunut että halusin jättää sen pihaan. Mietin miten sinne kävisi sipulikukat kuten tulppaanit. Kesäkukatkin olisi kivoja, mutta niiden määrä pihassa ei saa lisääntyä yhtään. Hyviä ehdotuksia renkaaseen istutettaista kasveista otetaan vastaan.
Mukavaa puutarhailtaa kaikille. Omani menee aiheen parissa pääkaupungissamme.

11 kommenttia:

  1. Hyvä istutuspaikka, mutta ei kaikkein hennoimmille kasveille, kun sekä syreeni että juhannusruusu leviävät juuristollaan. Itse olisin ehkä taipuvainen antamaan ruusun vain levitä syreeniin päin, se kun on niin upea suurena massana. Mutta kaikki nuo mainitsemasi kasvit ovat voimakaskasvuisia tai muuten vain sinnikkäitä, ja varmasti hyvä valinta tuohon.
    Luulen, että kielon kokoon on vaikuttanut sen aiempi kasvupaikka, eri kosteus- ja valo-olot muuttavat kasvien kokoa aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että sellaisia kasveja jotka saa siirrettyä pois kun ruusu ja syreeni toivottavasti leviää. Molemmat kyllä leviää mielestäni todella todella hitaasti. Nyt pitäisi saada tyhjät kohdat täyteen ja tietysti nopeasti :)
      Tuossa on tainnut joskus olla perennapenkki, tuosta nimittäin löytyi pihan alkuperäiset liljat. Syreeni on ikivanha päätellen vanhojen runkojen paksuudesta, ruusu on taasen minun istuttama.

      Poista
  2. Meillä on betonirenkaassa suikeroalpia. Se rönsyilee nätisti reunan yli, mutta jotain korkeampaa siihen olisi kiva laittaa, mutta en ole vielä keksinyt mitä. Ehkä joku pieni havu,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suikeroalpia kasvaa jo tuossa kivellä. Sitä muuten taitaa saada nykyään valkoisena, sitä voisin laittaa betonirenkaaseen. Se keskiosa onkin sitten vaikeampi.

      Poista
  3. Mä kävin just illan pihakierroksella ja muistelin, että mulla oli toissakesänä 1 sormustinkukka ja nyt mulla on about 100. Joka puolella, siellä täällä. Ne on jotenkin ihania, tykkään :) Ja leviävät hassusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormustinkukat on ihania! Mulla ne kasvaa toivottoman huonosti. Sulla taitaa olla riittävän metsäisää niiden mielestä. Tänään nimittäin opin, että sormustinkukka on alunperin metsäkasvi.

      Poista
  4. Mulle tuli mielee pensaskrassi. Ehkä siinäkin voisi olla keskellä jotain korkeampaa, tai pajukehikko köynnökselle tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukat on ihania, mutta niitä en halua rahan ja työn takia yhtään nykyistä enempää. Mietin jo että jätänkö kokonaan laittamatta tänä vuonna, mutta taidan mennä vanhalla muratti/pelargonia linjalla.

      Poista
  5. Miten olisi keskelle saniaisia ja tuohon reunalle jotain alaspäin rönsyilevää kasvia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Saniaisia ei kasva pihalla vielä yhtään, mutta renkaassahan on niille täydellinen paikka. Pitääkin tarkastaa löytyykö kotkansiipeä tms. ihan omalta tontilta.

      Poista
  6. Minä aion laittaa vanhaan kaivonrenkaaseen parsaa. Sen idean sain muistaakseni siitä Saila Roution Puutarha laatikoissa -kirjasta. Meidän pihalla on muuten parsalle ihan liian vahva multamaa, mutta kaivonrenkaaseen saa hyvin sopivan hiekkaisen kasvualustan parsalle. Minusta se on nätti kasvi ja totta kai myös ihanaa kevätruokaa... sitten joskus viiden vuoden päästä kun alkaa tuottaa satoa.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)