lauantai 30. marraskuuta 2013

Herkästi syttyvää

Vaikka en niin talvi-ihmisiä ole, niin yksi asia on jota rakastan kylmään vuodenaikaan. Ehkä se on vähän hulluakin, ja oikeastaan ihmeellistä ettei puuha kyllästytä vaikka samaa rutiinia on tehnyt jo kahdeksan vuotta tässä talossa.

Rakastan tulta uuneissamme ja sen tulen sytyttämistä. Tänään tein tulet saliin, isännän huoneeseen, leikkihuoneeseen ja vanhempien valtakuntaan. Lisäksi puuhellalla valmistui ensin aamupala ja hetki sitten päivän pääateria. Samalla saatiin lämpöä tupaan, vasta huomenna on leivinuunin vuoro. Ilmat ovat olleet leutoja, joka päivä ei tarvitse olla joka uunissa tulia, riittää kun pitää tulta 3-4 uunissa muutaman kerran viikossa.

Koskaan puumme eivät ole mitään vuosikausia liiterissä kuivanutta klapia. Periaatteessa kuivaa puuta, mutta kuitenkin sellaista ulkoilman kosteutta itseensä imenyttä. Sytykettä menee, ja niinpä meillä palaa kaikki pakkauspahvi talon ja saunan 10 tulisijassa ihan kevyesti. Lisääkin tarvitaan.

Tänä vuonna sain ison kasan koivun tuohta, kuvan kori on neljästä täydestä tuohikorista se pienin. Ihan täydellinen sytyke meille vaikka toiselle täyttä roskaa.
 Tuohen lisäksi tykkään käyttää sytykkeenä käpyjä. Männyn kävyt ovat kuusta sievempiä, mutta viime kesä oli männyn kävyille todella laiha. Kuusen käpyja sen sijaan riittää, ja Eino-myrsky toi niitä maahan tuhansittain pelkästään tällä tontilla.
 Kauniita ne on kuusenkin kävyt kunhan kuivahtavat lisää ja aukenevat täysin. Osan otin heti käyttöön, ja osa kuivuu parhaillaan koreissa leivinuunin päällä.
Kävyt ovat kaikki kahden nuorimman pojan keräämiä, myrskyn jälkeen niitä oli helppo kerätä iso lapio apunaan kaikki mahdolliset korit täyteen. Osa koristeiksi ja osa sytykkeiksi.
- - -
Loppuillan puuhanani on kirjoa eteisen oviverhoista toinen valmiiksi. Ei puutu enää montaa pistoa, ja kunhan se on tehty, saatte jo vähän kuviakin.

12 kommenttia:

  1. Voi kun meilläkin olisi noin paljon tulisijoja! Mua niin harmittaa, kun täältä ne on otettu joskus muinoin pois... On ollut vielä niin lauhaa, että ei hirveästi ole hellaakaan tarvinnut lämmitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä hella on käytössä joka päivä kun siinä laitetaan ruoka joka päivä, tänään siinä on ollut jo kolmasti tulet :)
      On kyllä ollut todella lauhaa, mutta sen puolesta sopii, että lämmittäminen on nyt vielä edullista ja vaivatonta.

      Poista
  2. Elävä tuli on kyllä ihana, meillä vaan tuo takka-leivinuuni ja pihasaunalla puukiuas. Sytykeruusuthan olisi kova sana teillä, helppoja tehdä ja tuli syttyy hyvin niiden avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen väsännyt sytykeruusuja, mutta nyt säästelen kynttilänjämiä jotta teen itse pöytäkynttilöitä. Parina vuonna kastoin männynkäpyjäkin steariiniin, mutta nyt niitä käpyjä ei tullut. Kävyt kyllä toimii sytykkeinä ihan sellaisenaankin.

      Poista
  3. Voi että, olen niin kadenoista teidän monista tulisijoista! Meillä ei ole yhtäkään...
    Tulisijoista tullut lämpökin on niin erilaista, kun tämä normaali lämpö :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nuo sähköpatterit kyllä ole mitään verrattuina uuneihin, mutta helpot ne on. Osa pattereista meillä on jo päälle, osa ei.

      Poista
  4. Oi, se ihana oviverho!! Odotan vesi kielellä ;-P
    Totta, että tulen laittamisessa on sitä jotakin. Ja kun sillä saa ruuan ja kahvin, tiskiveden (mulla ei ole lämmintä vettä hanassa), siitä tulee ihanan omavarainen olo. Sellainen, että paukkukoon vaikka mikä myrsky ja talouskurimus, täällä eletään ja selvitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka verho on valmis, mutta kuvailen sen huomenna paremmassa valossa. Vielä pitäisi jaksaa aloitella toinen, ja saada siitä samanlainen verho kuin ekasta.

      Jos meillä ei olisi tiskikonetta niin lämmittäisin tiskiveden hellalla. Omavarainen olo on kyllä melkoisen mukavaa.

      Poista
  5. Minäkin tykkään tulesta (ihme, vaikka olen kokenut tulipalon, kun kotini on palanut täysin kivijalkaa myöten lasna ollessani) jaaa tulisijat ovat nielestäni välttämättömyyksiä ;) Innolla odotan sitä oviverhoa, nyt vain neula sauhuamaan, että saamme nähdä :) Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, onneksi selvisitte palosta. Se on asia jota pelkään yli kaiken näiden uunien kanssa, toinen on häkä. Varoittimia onkin vähän siellä sun täällä vaikka ei ne tulipaloa sammuta. Verho on valmis!

      Poista
  6. Minä haikailen meille myös toista tulisijaa eli pönttöuunia olohuoneeseen, mutta kun meidän talossa on jo rakennusvaiheessa tehty puukeskuslämmitys niin sille uunille ei ole oikein järkevästi hormia siinä olkkarin kohdalla. No, keittiön hella-leivinuuni on kyllä talvisin käytössä ahkerasti. Varsinkin puuhellan lämpö on niin suloista kun muutamalla kalikalla saa talvipakkasilla keittiön hetkessä kodikkaaksi ja lämpimäksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisijojen tunnelma on ihan omaa luokkaansa. ja minuakin jaksaa aina hämmästyttää miten puuhella lämpenee vain muutamalla kalikalla. Tänään siinä laitettiin kolmeen kertaan ruokaa, ja puuta kului vajaa kopallinen joka oli samaa kokoa kuin tuo pieni käpyjen koppa. Jäi reilusti puuta huomisellekin vaikka ei ollut edes koivua.

      Poista

Kiitos kommenteista :)