sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuosi alkaa viilillä

Minulta pyydettiin omatekoisen viilin ohjetta. Sellaisen saatte, mutta ette mitään kovin tarkkaa. Viilin teko kun taitaa alunperinkin olla ainakin näin kotitekoisena sellaista vähän sinne päin hommaa. Tarvikkeet ainakin ovat hyvin yksinkertaiset.
Ensimmäiseen viilisatsiin tarvitset puhtaan ja kuivan kulhon tai pari ja lautaset niiden päälle. Kaupasta punaisen viilin ja punaista maitoa, ehdottomasti täysrasvaista jos haluat hyvää ja pehmeän makuista viiliä. Tietääkseni myös laktoositon käy.
 Jokaisen kulhon pohjalle ruokalusikallinen kaupan viiliä siemeneksi. Ja mukaan mahdollisimman paljon sitä viilin päällä olevaa "kermaa". Siinä vaiheessa kun saat oman tuotannon käynnistettyä, voit käyttää omaa viiliä siemeneksi, tai ostaa taas kaupasta jos ei ole tälle herkulle säännöllistä tarvetta.
 Sitten taitaa seurata se vaikein osuus, maitotölkin avaaminen. Kun tölkki on saatu auki, kaadetaan maitoa kulhoihin, sinne viilitilkan päälle. Toiset tykkäävät sekoittaa, minä en. Tässä vaiheessa lautaset kulhojen päälle ja kulhot pinoon.
 Ja kulhopino jonnekin lämpimään paikkaan missä saavat olla rauhassa vuorokauden tai puolitoista. Meillä lämpimin paikka tuvassa on aina jonkun kaapin päällinen, leivinuunin päälle en ole laittanut, koska epäilisin sen olevan liian kuuma. Vuorokaudessa tai reilussa viilin pitäisi viiliintyä ja kulhot voi siirtää kylmään odottamaan syömistä. Jos et varma ajasta, niin kurkkaa kulhoon ja tönäise sitä vähän, eron kyllä huomaa maidosta ja viiliintyneestä maidosta.
Ja jääkaapista sitten vaan ääntä kohden. Omaani maistoin tässä yksi päivä päärynähillolla, olihan herkkua. Hillon toin Tallinnasta tuliaisina, siihen ei ole lisätty lainkaan sokeria. Hiilareita siinä on, johtuen mehusta, mutta ei nyt mitään mahdottomia siihen nähden että sitä syö kerralla lusikallisen. Elämässä kun pitää olla nautintojakin laihduttamisesta huolimatta!

19 kommenttia:

  1. Me tehtiin aina mummin kanssa viiliä, kun olin pieni. Ja juurikin samalla systeemillä. Muistelen, että ne tehtiin lasisiin kulhoihin ja olen miettinyt vanhempana, että olikohan ne just niitä aitoja "viilikulhoja".

    Täytyykin muuten tehdä joku päivä ihan silläkin uhalla, että olen luultavasti ainoa, joka niitä meillä syö. Mä rakastan kaikkia hapanmaitotuotteita, mutta muut lähinnä nyrppää nokkaansa.

    VastaaPoista
  2. Viilin teko on tosiaan maailman yksinkertaisin ruuanlaitto :-) Ja hyvää tulee! Jogurttia ei ole kokeillut, kun siinä ilmeisesti maidon lämpötila on tarkempi tai sitä piti jotenkin kiehauttaa tms. - tosi vaikeaa ;-) (Vaikka ei kuulemma ollenkaan)
    Oikein antoisaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Oi kun kotoisaa! Mä olen kanssa joskus lapsena tuota valmistanut aikuisen avustuksella. En kyllä mitenkään olisi enää muistanut, että miten homma meni :)

    VastaaPoista
  4. nanna: Mäkin olen heikkona hapanmaitotuotteisiin. Syön rahkaakin ihan silleen pelkilteen vaan :)
    Kunnon vanhanajan viilikulhot olisi ihanat.

    Saila: Jogurttikin pitäis opiskella. Tosin tuskin saan siitä Lidlin kreikkalaisen jogurtin veroista, söisin vaikka sen kilon kerralla!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaunis. Ja huomenna viilin ostoon :)
    T:Hettura

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaunis. Ja huomenna viilin ostoon :)
    T:Hettura

    VastaaPoista
  7. Enpä ole vuosiin tehnyt viiliä!!!
    Kiitos muistutuksesta, taidankin heti viikolla laittaa muutaman kupposen tekeytymään.

    VastaaPoista
  8. Muistelen "entistä elämääni", kun tein aina itse kaikki viilit ja niitä kun söi lähes koko silloinen perhe.
    Maatilalta suoraan haettiin täysmaitoa noin kolme litraa. Lypsylämpimään maitoon sekoitin aikaisemman satsin viilikulhollisen (tai kaupan kevytviili-purkillisen).Jaoin maidon lasisiin viilikulhoihin, puinen leikkuulauta päälle ja uusi kulhokerros maitoineen sekä niidenkin päälle puinen leikkuulauta.Tämä "hökötys" rakenneltiin aina tiskipöydän päähän, siis seiniä oli kahdella sivulla.Päälle laitoin sanomalehtiä levitettynä, että olivat pimeässä seuraavaan päivään, jolloin siirrettiin kylmään.Meillä oli silloin iso kylmiö, joten oli tilaa.
    -MUR-MUR-

    VastaaPoista
  9. Hettura: Ole hyvä!

    Kikka: Siihen jää koukkuun. Maistuu ihan erilaiselle, hyvän erilaiselle kuin kaupan viili. Maku on paljon pehmeämpi.

    -MUR-MUR-: Oi, tilamaidosta tulisi varmaan vielä parempaa. Harmi kun meillä lapset ei oikein välitä viilistä.

    VastaaPoista
  10. Täytyykin kokeilla itse, meillä kolmevuotias rakastaa maustamatonta viiliä ja syö sitä aina aamupalaksi. Paria juttua kuitenkin kysyisin: kuinka kauan itsetehty viili säilyy? Ja onko 2dl maitoa=2dl viiliä?

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: Säilymisestyä en osaa sanoa, muutaman päivän - viikon? Mä teen vain sen muutaman kulhollisen kerralla ja syön pois. En mittaile sitä maitoa kulhoon, silmämääräisesti vaan. Se kulhoon kaadettu maitomäärä pysyy tilavuudeltaan samana eli viiliä on samanverran kuin sitä maitoa laitettiin kulhoon. Kannattaa kokeilla, ei tuossa oikein voi epäonnistua :))

    VastaaPoista
  12. Pitääkin kokeilla, meillä lapsena kanssa tätä herkkua tehtiin monta kulhollista kerralla ja kermakerros oli ihanan paksu... Kiitos kun palautit ihanan lapsuusherkun mieleen.

    VastaaPoista
  13. Apua, mä voisin syödä ihan mitä tahansa mutta en viiliä;)

    Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  14. Tarleena: Kokeilemaan vaan, tilamaidolla saa luultavasti parhaimman kermkerroksen.

    Nina: Viili taitaa olla aika mielipiteet jakavaa syötävää. Joko tykkää tai ei. Mä syön sunkin edestä :)

    VastaaPoista
  15. Kuulostaa kyllä niin helpolta että pakko kokeilla miten onnistuu!! :D Pitää muistaa ostaa huomenna se viilipurkki kaupasta... ;)

    VastaaPoista
  16. Samalla "reseptillä" tehtiin meilläkin viilit, kun olin lapsi. Nyttemmin olen sitä miettinyt, että miksi ihmeessä... ei ainakaan rahan säästymisen takia, kun eihän viili maksa juuri mitään.

    VastaaPoista
  17. Susanna: Varmaankin maun takia. Kaupan viili maistuu kitkerälle omatekoisen jälkeen. Hintaa en ole omatekoiselle laskenut, varmaan aika samoissa kaupan viilien kanssa. Ekaan erään pitää ostaa viili ja maito, jatkossa vain maito.

    VastaaPoista
  18. Meidän kaupassa viilipurkki maksaa 30cnt. Jos yhdestä maitopurkista tulee 5 viilipurkillista, niin kyllähän itsetehty halvemmaksi tulee, täällä paikallismeijerin maito maksaa 75cnt. Varsinkin kun viilin tekemiseen ei tarvitse sähköä, senkus lappaa ainekset kippaan ja antaa muhia. Eikä tartte ajaa kauppaan viiliä hakemaan ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)