lauantai 21. toukokuuta 2011

Kiinalaiskortteli

Mies taas kerran osoitti, että ideat pitää jättää hautumaan ja malttia pitää olla. Minä olen tunnetusti huono molemmissa. Jo viime kesänä informoin miestä, että uuden kasvihuoneen edessä olisi kiva joku sellainen porttimainen sisäänkäynti. Mies taisi sanoa aha, ja asia jäi siihen. Keväällä puhuin siitä portista uudestaan.

Sitten eräs päivä mies saapuu töistä auto täynnä petsattua puutavaraa. Oli jäänyt työmaalla ylimääräiseksi kun arkkitehti ei kelpuuttanut epäkuranttia petsausjäkeä. Meidän onni, sillä minun puutarhaan kelpasi. Mies pisti puut samoin tein lihoiksi ja kasvimaan kupeeseen syntyi jotain hyvin kiinalaismaista. Ihan siitä vaan ja ilman sen suurempia ohjeita mies sai aikaan jotain minun mieleeni täydellistä. Kiinalaiskorttelin.

 Vadelmien vieressä kasvanut humala siirrettiin portin pieleen kasvattamaan lonkeroitaan sen poikkipuille. Toivottavasti ei ottanut siirrosta nokkiinsa ja jaksaisi kasvaa jo tänä kesänä. Toiselle puolelle joutuu hankkimaan uuden humalan kun en raaskinut jakaa tätä kahtia.
 Komea se on. Sai kyllä mies taas täydet pisteet taidoistaan. Miten hoksasikin puut sieltä työmaan jätekasasta ja muisti vaimonsa toivoneen porttia puutarhaan. Täysi kymppi mieheksi.
Tähän hintaanhan sitä rakentaisi vaikka mitä!

15 kommenttia:

  1. Hieno mies, hieno portti!

    Ihan mahtava!! :)

    VastaaPoista
  2. Todella hieno! Upean näköinen yksityiskohta puutarhassa ja hienosti toteutettu. Täydet pisteet miehellesi :-) Parasta postauksessasi oli toteamus "informoin miehelleni". Näinhän se pitääkin mennä ;-D

    VastaaPoista
  3. Ai niin vielä - tervetuloa uuteen blogiini, Siniselle kuistille! t. entinen "Kauniit Kuvat"

    VastaaPoista
  4. voin vaan kuvitella kuinka hieno se on kun on saanut vihreän hunnun yllensä, kun hieno on jo nyt :)
    kyllä nää meidän miehet on taitavia!!

    VastaaPoista
  5. Minä muuten asun kiinalaiskorttelissa oikeasti:) Näin tätä paikalliset kutsuu. Neljä 40-luvulla rakennettua ok-taloa, neliönmuotoisia ja joka sivulla ovi.

    VastaaPoista
  6. Voi vau, mikä mies ;)

    No, portti myös. Sopii tosi kauniisti juuri siihen.

    Ja teillä on aina niin hienosti hoidettu tuo piha. Huoh.

    VastaaPoista
  7. Hieno mies. Lähettäisitkö sen tänne meille rakentamaan kesäkeittiön? ;-)

    VastaaPoista
  8. Oletko informoinut miestä jo seuraavasta rojektista, kun noin mallikkaasti sujuu?

    VastaaPoista
  9. Hienoa että ahaa'n takaa löytyi kuin löytyikin halua toteuttaa vaimon toive. Monesti kun sitä luulee ettei mies kuule...ainakin tämä rouva on sellainen hätähousu että on joutunut punastumaan useammankin kerran kun leppoinen aviomies yllättää.

    Hieno tuli portista!

    VastaaPoista
  10. Katariina ja Ruusa: Niin on, porti ja mies :))

    Marsa Kiitos "uudesta osoitteesta" tulen käymään. Nää puutarharakentamiset menee aina informointi-periaatteella :D

    inkku: Kiitos :)

    Jaana: On ne ihania. Tänään sain haettua humalan toisellekin puolelle, nyt vain huntua odottelemaan.

    Tupu: :))

    Anonyymi: Vau! Tuollaiset talot olis kiva nähdä.

    Onnenkyynel: Puutarha on mulle rentoutumispaikka. Siellä ladataan akut ja vedetään vieterit jotta taas jaksaa. Elokuussa sitten on niin täynnä puutarhaa ettei mikään siellä kiinnosta :)

    Susanna: Hmmm. sitä kun se ei suostu rakentamaan edes omaan pihaan. Ei suostu vaikak kuinka olen informoinut :DD

    Sirkku: Olen! Pitäisi saada telineet talon seinustoille jotta saadaan raappaus ja maalaus kunnolla käyntiin.

    Leena: On se!

    Sissi: Kröhöm... Noin se taitaa yleensä mennä. Minä puhisen ja puhkun ja mies tyynesti malttaa odotella sopivaa tilaisuutta tai oikeaa aikaa joka jutulle.

    VastaaPoista
  11. No on kyllä komea portti, joka sopii hienosti kokonaisuuteen. Loistava idea myös tuo tiilien laitto penkkien reunalle!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)