sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Eteisen opetukset

Olen tässä viikonlopun siivousten lomassa pohtinut tuon eteisen remppaa vähän lisää.
Tällä hetkellä kyrsii muuten ihan kybällä se, että tää remontointi etenee niiiiin hitaalla tahdilla.
Jos tässä mennään edelleen vuosi per huone tahtia, niin talo on sisältä valmis kolmen vuoden päästä, ja hei, sitten voikin aloittaa jo alusta ja käydä salin kimppuun tapettien ja maalien kanssa.
Samaan aikaan tosin pitäisi tehdä jotain ulkovuoraukselle, aitalle, liiterille ja saunalle.
Kunpa olisi rahaa ja aikaa niin saisi vipinää tähänkin.
Vaikka sen tässä on jo oppinut, että parempaa jälkeä saa aikaan harkinnalla ja ajan kanssa tekemisellä ja kunhan malttaa pohtia mitä tekee. Eikä se rahakaan aina tuo onnea siinä remontissa.
Joten näillä eväillä jatketaan kohtaloon tyytyen.

Samoilla pohdinnoilla sain laitettua yhden opetustaulun eteisen komeron oveen pois jaloista pyörimästä.
 Taulu on 1960-luvulta ja on vieläkin aika paikkansa pitävä sen suhteen mitä jätepaperiin saa laittaa ja mitä ei.
Komero olisikin hyvä kierrätyskaapiksi mutta on hankala käyttää. Salin toinen ovi on normaalisti siinä edessä ja vielä puupulikalla paikoilleen kiilattuna jotta lämpö menee eteiseen asti. Remontissa oven voisi kääntää aukeamaan toisin päin.
 Vastapäätä komeroa on sellainen miljoonakaappi. Kaapissa ja sen päällä säilötään kaikki jolle ei ole muuta paikkaa. Positiivisesti kun ajattelee, niin ovet sentään saa lähes kiinni ja romut piiloon.
 Kaappi on ostettu 2005 Vääksyssä olleesta antiikkiliikkeestä nimenomaan tänne Arvilaan joko tuvan tai eteisen kaapiksi. Sisältä kaappi on täysin alkuperäisessä kunnossa, jos sitä nyt tuon roinan alta näkee. Harmaata ulkokuorta ja täysin tyyliin sopimattomia jalkoja epäilen myyntiliikken töiksi. Tykkään kaapista silti ja haluaisin sen olevan eteisessä remontin jälkeenkin.
 Kaapissa on neljä pientä ja somaa laatikkoa. Osassa on vielä tilanjakajat tallessa. Olisi hauska tietää mitä nippeleitä näissä on alunperin säilytetty. Nyt sieltä löytyy kaikenlaista sekalaista roinaa. Yleensä jos jokin onkin hukassa niin ensin kannattaa käydä läpi tämä kaappi laatikoineen.
Ja kuten kuvista huomasi, eteistä en enää jaksanut siivota.
Eikä oikein edes kannata jos se pääsee remppakohteeksi vielä tänä keväänä.
Olkoot romuineen, nih!

12 kommenttia:

  1. Välillä tulee tuo remonttiväsymys ja toivottomuus. Tuntuu, että se on ikuista. Niin se kai onkin vanhan talon kanssa. Mutta kuvittelen ainakin, että sitten kun on joku paikka valmis, on yhden askelen verran taas paremmalla puolella. Sitten ei ehkä asioilla ole enää niin tulipalokiire - ei ruostu katto pään päälle tai lahoa seinät ympärille jne. Kunpa pääsisi siihen ylläpitovaiheeseen. Kai sekin, että kun muutaman vuoden päästä aloitatte taas salista, ei se ole enää kuin pintaremonttia ja ylläpitoa?

    VastaaPoista
  2. Saila: Ylläpitoa ja pintaremonttiahan se sitten vaan on kun on kerran tehty se suurempi remppa :)) Joskus vaan tuntuu että junnaa paikoillaan vaikka pakkohan tässä ei olisi rempata mitään. Näinkin voisi elää :)))

    VastaaPoista
  3. Just nih! :) Mä olen muuten pohtinu ihan samaa ja harmitelu, kuinka MIKÄÄN EI ETENE!!! Aika tuntuu olevan hitsin kortilla, aina on jotain, eikä ehdi. Ja sit jos ehtis, ni ei ainakaan oo rahaa hankkia tapetteja tai muita vermeitä. Ois se ihan kiva saada hiukan vikkelämminkin valmista... :/

    Ihana tuo miljoonakaappi! Kotoisa fiilis muutenkin kuvissa. :)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  4. Nii just!! Löytyspä jostaki semmonen remonttifirma, joka kävis ammattitaídolla tekemässä kaiken valmiiksi IHAN ilmaseksi! :D

    Ihan tuntuu, ettei mikään etene täälläkään, vaikka kuitenki etenee...Laskin kanssa, että tätä vauhtia ollaan sisäpuolen kanssa valmiita 5 vuoden päästä ja sitten ois tuo ulkopuolikin vielä...*huokaus*

    no...mitäs läksit vois joku sanoa ja niin sanon kyllä itsellenikin aika ajoin ;D

    Mukavaa viikkoa ja remonttitsemiä! :)

    VastaaPoista
  5. Päivi: Eteisessä on kotoisaa, kaikki sikin sokin ja sekaisin :) Mä siivoan sitä aniharvoin :D

    Ruusa: Minusta saisivat asiakkaan heti!! Hyvä tuo mitäs läksit, niinhän se vaan menee :))))
    Ei kyllä kaduta!

    VastaaPoista
  6. Kaunis kaappi, ennenvanhaan ovat ymmärtäneet säilytystä monin verroin paremmin :)
    Talvella ja varsinkin näillä lumi ja pakkasmäärillä remontoinnista tulee entistäkin vaikeampaa. Toivottavasti kevään aurinko ja kesän helppous tuo apua :)
    Saa nähdä olemmeko mekin pian tässä samassa remonttiveneessä, odotamme jännityksellä :)

    VastaaPoista
  7. Huh, onneksi on muitakin, täällä kun tuskastuttaa remppahitaus myös. Vaan jospa se siitä joskus elämässä... Tsemppiä!

    VastaaPoista
  8. Olen ylpeä susta, kun esittelit teidän romukaapin;)

    VastaaPoista
  9. Sulla on kyllä mahtavia opetustauluja, tämäkin niin ihastuttava!

    Löytyyköhän joka huushollista miljoonakaappi?! Ihan varmasti ainakin miljoonalaatikko.

    Meillä niitä on monta. Jos ottais asiakseen edes yhden käydä läpi, mitähän aarteita sitä mahtaisi löytääkään :)

    VastaaPoista
  10. Täälä ollaan eletty sitä remonttiväsymystä nyt jo vuosi. Eteinen on levytetty mutta kukaan ei jaksa tehdä pohjia eikä maalata sitä.
    Yläkerran vessa on ollu poissa käytöstä ja remontin alla kaksi vuotta ja ja ja..

    Uskon silti että kaikkien niidenkin aika tuloo jossain kohtaa enkä jaksa sen suurempaa ressiä asiasta ottaa :)

    Ihana miljoonalaatikko, tuollainen täälläkin tarvittaisiin :)

    VastaaPoista
  11. Ihana tuo taulu ovessa. :) ja kaappi kans. Täällä kans välillä tuskaillaan remontin kans ja samat ovat "syyt" aikakortilla ja raha huolia, mutta pikku hiljaa hyvä tulee. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)