torstai 17. kesäkuuta 2010

Kukoistaa

Jos ei talon rouva aina ihan kukoista, niin kasvimaalla kukoistaa. Tomaateissa on jo raakileita. Pienemmät pojat täytyy pitää visusti poissa kasvihuoneesta, sillä tomaatit lähtisi mukaan samantien raakoina.
Pitkällä sivulla on neljä isoa tomaattia ja kaksi maissia. Maissit kasvaa mielestäni jotenkin hitaasti, mutta tomaatit ei. Onneksi hain Terrasta uudet pitkät tuet niille.
Ensimmäinen kasvihuonekurkkukin on ilmestynyt. Tosin vielä aika vaatimaton ja piikkinen. Ehkä se siitä muuttuu. Vettä sille saa ainakin kantaa ihan urakalla.

Viime vuonna vahingon kautta todettiin, että avomaakurkkukin tykkää kasvihuoneesta. Nyt niitä on kasvamassa kaksi tainta. Kuvien ottamisesta on jo pari päivää. Sen huomaa itse siitä, että keltaisia kukkia on varressa jo useita. Kurkkuja tulossa näistäkin. Nam! Taustalla näkyvä keltainen kattila on kuopuksen myrkkykattila. Keitokseen saa kätevästi vettä tuosta kesävesipisteestä.


Salaattiakin on. Uudet siemenet pitäisi laittaa kiireesti jo kasvamaan. Nämä on äkkiä syöty. Valkoisessa ruukussa on basilikaa ja oreganoa. Näille pitäisi saada ihan vakipaikka puutarhasta. Puulaatikko on löytö roskalavalta.


No sitten jokavuotinen ylpeyteni. Sipulit. Nämä tykkää kasvaa puutarhassamme. Tai en kyllä tiedä voiko näiden kanssa edes epäonnistua. Viime kesän sipulisadosta syötiin viimeinen toukokuussa. Aika pitkälle riittivät ja paljon on nytkin kasvamassa, kolme penkkiä.



Porkkanaa tulee paremmin kuin viime vuonna. Kuvassa on vielä harventamaton rivi. Tein sen homman tänään. Porkkanaa en kuitenkaan harvenna kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Jätän rivit vähän tiuhemmiksi kuin suositellaan, ja sitten jossain vaiheessa harvennetaan rivejä syömällä porkkanaa sieltä väleistä. Minusta paljon fiksumpi systeemi.

Saadaan me pottujakin! Vaikka toinen puoli perunamaasta on ihan tyhjää. Minne ne siemenperunat on hävinneet, tai mitä on käynyt? Myyriäkään ei näy. Vaan ei se mitään, kunhan muutama kerta saadaan syödä omaan maan perunaa.

Lopuksi jotain ei syötävää. Kasvimaan lähellä kasvaa kaunis koiranheisi. Vaikka marjat ovatkin myrkyllisiä, en ole raaskinut tätä hävittää. Kukinnoissa on jotain siron hempeää.

Eikä unikkokaan taida ihan syötävää olla. Silti yksi puutarhan lempikukistani. Jostain puutarhakirjasta luin helpon tavan lisätä näitä. Menee suurinpiirtein näin: Kaivetaan juuri esiin, leikataan saksilla n. 3cm pätkiksi ja pistetään pätkät multaan. Kastellaan ja odotetaan kasvua. Tästä pusikosta oli tarkoitus siirtää unikkoja pitkin pihaa, mutta nyt homma on kotiloiden takia jäissä. Penkki on toimenpidekiellossa.

Minä taasen toivotan kaikille mukavaa ja aurinkoista viikonloppua. Siskon perhe saapuu huomenna meille ja luulen, että mun päivä menee siivotessa ja ruokaa haalisessa. Jääkaapin pitää ruokkia viikonloppuna 4 aikuista ja 7 lasta.
p.s. Kiitos taas kommenteistanne, olette saaneet aikaan paljon hyvää mieltä :)







13 kommenttia:

  1. Upean näköiset viljelmät, olen kade! Itsellä ei ole kasvihuonetta. Kiitos unikkojen lisäysvinkistä, pitääkin kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Samat sanat edellisen kommentoijan kanssa. Unikkojen lisäysvinkkiä hyväksikäytänkin heti!

    VastaaPoista
  3. Nyt alkoi itsekin tekemään mieli kasvihuonetta, pidetään mielessä ensi kevättä varten. Hyvää viikonloppua sinullekin.

    VastaaPoista
  4. Oikein ihanaa viikonloppua koko poppoolle ja onnitteluja Prinsessalle ja Kaapolle:;-).

    Olet kyllä varsinainen "Katja Kasvi", Aarnon sukulainen; niin on mahtavat viljelmät sulla. Ja mitä kukkia! Tuo unikko on todella kaunis vihreän keskellä.

    ps. tuo keltainen "myrkkykattila" sai hymyn huulille. Siellä on varmaan pienellä miehellä aika hurjat sapuskat?!

    VastaaPoista
  5. Tuo sun puutarhasi on aivan mieletön! Ihanalta näyttää tomaatin raakileet ja tuo pikkuinen kurkkukin. Jos jokin on palkitsevaa hommaa, niin hyötykasvien kasvattaminen. Jokohan mäkin saisin edes ne ekat salaatinlehdet kylvettyä..? ;)

    -Päivi-

    VastaaPoista
  6. Onpas siellä kaikkea ihanaa kasvamassa!!

    VastaaPoista
  7. Pikaisesti pyörähdän koneella ja sitten jatkan sitä siivoamista mikä on kyllä oikeistan aika turhaa kun tietää mikä porukka meitä täällä pyörii viikonlopun ajan :)
    Unikoiden lisäämisestä vielä sanon, etten itse ole vielä kokeillut. Mutta kokonaisia juuria olen joskus siirtänyt ja kyllä ne ovat ainakin seuraavalla kasvukaudella lähteneet kasvuun.
    Kiitos kaikille kehuistanne, olen otettu :)

    VastaaPoista
  8. Olet tehokas pakkaus :)
    Ei varmasti ole vapaa-ajan ongelmia ;)

    Noi unikot on sellaisia lapsuudenkukkia, niitä kasvoi salinpäädyssä.
    Nykyään ne kasvavat vieläkin, toiseen paikkaan vain siirrettynä.

    VastaaPoista
  9. Upeat viljelykset. Mulla on myös kasvihuoneessa kurkkua, tomaattia, kesäkurpitsaa ja kukkia. Kasvimaalla ei ole vasta kuin salaatti pinnalla. Kylläpäs sulla on salaatti kasvanut.

    VastaaPoista
  10. Loistava tuo sinun porkkananharvennus systeemisi. :D

    VastaaPoista
  11. Hei, oletteko itse tehneet tuon kasvihuoneen? Onko se vanhoista ikkunoista?
    Itsellä haaveissa sellainen ja olen yrittänyt kerätä vinkkejä niiltä, joilla sellainen jo on.

    VastaaPoista
  12. ninnu: Ei vapaa-ajan ongelmia :D
    Lezzie: kasvihuoneessa tuntuu viihtyvän tuo salaatti, tänään laitoin yhden ruukun lisää.
    Tellihani: Eikös olekin :D
    Anonyymi: Kasvihuone on tehty itse. Ikkunat ovat alumiinikehyksiset ja vanhat. Meillä oli viime kesään asti sellainen pieni puuikkunoista tehty kasvihuone, siitä on otettu kuvia ainakin viime kesänä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)