perjantai 4. kesäkuuta 2010

Maalia pintaan

Eilen pidin ansaitun vapaapäivän. Kuopus meni mummolaan, kaksi seuraavaa lasta olivat koko päivän koulun retkellä Korkeasaaressa ja teini sai selvitä ihan ilman äitiä. Mies joutui tulemaan töistä tyhjään kotiin, eikä ollut edes ruokaa valmiina! Minä olin porhaltanut jo aamu yhdeksältä Lahteen jossa tapasin ystäväni. Vietimme mukavan päivän kirppistellen ja kahvitellen. Kiitos T!

Ja oikeistaan pakkohan sitä oli pitää vapaata, sillä pellavaöljymaalin pitää saada kuivua ainakin muutama päivä ennen seuraavaa kerrosta. Tämä mummon kaappi, se entinen turkoosi kaunottarien kaunotar näyttää nyt tältä. Maalia on vasta yksi kerros, ja jo nyt voi todeta että ainakin kolme pitää laittaa. Maali on Uulalta ja sävy on pellava. Suorastaan hykertelen kaapin uudesta ulkonäöstä vaikka ei vielä valmis olekaan.
Laatikotkin sain maalattua, mutta ovet odottaa vuoroaan. Olen unohtanut putsata saranat joten ovia ei saa vielä paikoilleen maalausta varten. Eikä yläovien lasejakaan ole vielä leikattu, mutta ne asennetaankin sitten vasta muuten valmiiseen kaappiin.
Lopuksi näette kuvan yhdestä navetan ylisten rumiluksesta. Tai komeahan tuo penkki oikeastaan on. Yhtä jykevää en ole ennen nähnyt. Pituutta melkein 4metriä! Tukeva 10 cm:n paksuus kestää tukevammankin emännän. Syvyyttääkin usempi kymmenen senttiä. Ja huipennukseksi penkki on tehty yhdestä puusta, ei mitään jatkoksia missään. Paitsi tietysti nuo jalat. Tämä olisi upea kunnostaa tupaan. Houkuttelisi niin mahdottomasti. Mutta. Ei se taida mahtua.

Koko penkistä kuvaa kunhan saan sen päältä kaikki tavarat jonnekin ylisten nurkkaan muun roinan jatkoksi.
edit. Korjattu tsiljoona virhettä tekstistä. Ai mikä lukihärö?

8 kommenttia:

  1. Siitä tulee kaunis! Komea on penkki!

    VastaaPoista
  2. Komea penkki! Meilläkin on mummolan vintillä vastaavia tukevia, pitkiä penkkejä..ei nyt ehkä ihan neljämetsisiä, mutta pitkiä kuitenkin. Ollaan käytetty niitä aina kesän pihajuhlissa :)

    VastaaPoista
  3. Oijoi, sulla on kaappi jo maalissa. Meiltä löytyy samanmoinen, mutta tämä emäntä on laiskempi... Pinta on hiottu mutta muuten kyllä tökkii!

    Hieno uus banneri sulla! Ja penkki on upea. Jospa sille vielä paikka löytyis.

    VastaaPoista
  4. Vekarus: Kiitos, tykkään itse ihan hulluna :)

    Vauhtivekaroiden äiti: Viime kesän rippijuhlissa meilläkin oli penkkejä pihalla. Tuo tukevin ei kyllä ollut, koska sitä ei jaksa kantaa yhtään mihinkään.

    Sissi: Tökki minullakin monta viikkoa :) Nyt löytyi jostain inspis. Ötökkäkuva on harvinaisen hyvä minun ottamaksi :D

    VastaaPoista
  5. Kiitti vaan eilisestä! Repullinen roskalukemista kesäksi ja ne mukavat juttuhetket hyvän pullan/kaakun ja teen/kahvin ääressä - niillä jaksaa taas! Terkuin Tuija

    VastaaPoista
  6. Penkki on mieletön! Lisää kuvia vaan!

    VastaaPoista
  7. Tuija: Kiitos tuliaisista! Sitä tarvittiin jo heti tänään ja olihan toimiva juttu.

    SannaKoo: Kiitos. Onhan se vähän roisi :)

    VastaaPoista
  8. Mahtava penkki! Lisää kuvia :) Vaatiiko edes maalia pintaan?

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)