sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Ohukainen ja paksukainen

Lupasin teille lisää kuvia tästä penkin köntyksestä. Vertailuksi on vieressä ihan tavallinen pitkä penkki. Näistä kaveruksista voisi hyvinkin sanoa ohukainen ja paksukainen.
Komia ja pitkä. On sille mahtunut vaikka nukkumaan jos muuta paikkaa ei talosta ole löytynyt. Tai onhan se voinut olla talossa entisaikaan pidettyjen kinkereiden piinapenkki. Niitä on kuulemma ollut tapana pitää talomme salin puolella.Vanha se ainakin on. Hauska olisi tietää kuinka vanha. Ja iso on saanut olla puu josta se on tehty. Tuo tavallinen penkki on tehty kahdesta lankusta, mutta tämä jättiläisemme vain yhdestä. Takareunaa on ötökät joskus kalunneet, mutta kyllä sen vielä kuntoon saisi.

Mummon kaapin sai maalattua toiseen kertaan. Nyt ovat ovetkin paikoillaan. Yläovissa oli ennen vaneriset peilit, mutta tilalle tulee lasit vanhasta aaltoilevasta ikkunalasista. Vanerit oli koko kaapistossa niin heikossa hapessa että uusiksi meni. Toisaalta nyt on siistit pohjat joka laatikossa. Leivintaso oli vaneria puukehyksessä. Siihenkin uusitaan siisti uusi vaneri jotta sitä voi alkaa käyttää leipomiseen tai leivän leikkaamiseen. Kelpo huonekalu tupaamme.


Mukavaa alkavaa viikkoa niin lomalaisille kun töitä tekevillekin!


4 kommenttia:

  1. Ihana tuo mummonkaappi, meillä on samanlainen sinivalkoinen vanhan torpan keittiössä. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Ohhoh! Onpas komia penkki! Siinä on historian siipien havinaa, jos jossain. :)

    Ja tuo mummun kaappi on aivan valtavan ihana! <3

    -Päivi-

    VastaaPoista
  3. Kaunis tuo mummun kaappi!

    Onpas penkillä pituutta ja on siinä aikas ison puun saanut tuota varten kaataa:)

    VastaaPoista
  4. Anoppilassa on samanlainen kaappi, aivan jokapäiväisessä käytössä. Oikein toimiva, hyödyllinen - kestää teilläkin seuraavat 100 vuotta :-D

    Iso penkki on mielenkiintoinen... meillä on pirtissä 70m2 joten tuollainen penkki kävisi hyvin!

    -Solja

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)