perjantai 12. maaliskuuta 2010

Onneksi näitä riittää

Nyt on se aika vuodessa kun rukkasta kuluu ja kastuu. Tässä on yhden päivän kuivatussaldo. Meillä näitä kuivatellaan ensin hetki kodinhoitohuoneen lattialla, lattialämmityksen päällä. Lämmityskaapeli on laitettu tuossa hiukan tiuhempaan kuin muualla lattiassa ihan tarkoituksella, paikka on todella lämmin. Hetken kuivuttuaan, ripustan rukkaset lavuaarin päälle kuivumaan. Sitten on kenkien vuoro päästä tähän ja hyvin kuivuu. Vaikka sanomalehteä kengän sisään jos ovat oikein märät. Tai kengän suu kuivausrummun puhallusaukon eteen ja kuivuri kuivaamaan pyykkiä. Lämmin puhaltava ilma kuivaa kengät tosi nopeasti.Katri kyselikin näistä meidän pyykkilappusista. Kypsyin siihen kun pyykki ei koskaan mennyt oikeaan koriin. Nyt on opasteet auttamassa asiaa ja homma toimii paljon paremmin.
Kunhan joskus löydän kolme samanlaista oikean väristä koria edullisesti (muuta kuin muovia), niin teen niihin kunnon laput. Nyt on vain pikaisesti tekaistut joihin on lisätty tekstiäkin.

Ajaa kuitenkin asiansa, lajittelu pelaa!
Mukavaa viikonloppua kaikille! Minä suunnittelen tuvan remonttia. Värit alkaa olla selvät, mutta kaikki muu, se onkin jo vaikeampaa.

13 kommenttia:

  1. Tuota kenkien ja hanskojen kuivausta varten halusin huvilalle rättipatterin, joka on oskarinoksan mallinen. Toivottavasti se toimii!

    Kotona on käytössä tuo samainen lattialämmityssysteemi.

    VastaaPoista
  2. Hauska idea tuo lajittelusysteemi! :) Täytyy varmaan ottaa myös käyttöön, ku lapset kasvaa.

    -Päivi-

    VastaaPoista
  3. Myö ei pärjättäis mitenkään jos ei meillä olisi kuivauskaappia. Sinne menee märät kengät sekä rukkaset, joskus takit, housut ja haalaritkin jos sattuvat olemaan niin märkiä ettei kuivu kylppärin lattialla tarpeeksi nopeasti.
    Manulla taitaa olla kahdet talvirukkaset vain ja hyvin ollaan pärjätty. Ja oikeastaan käytössä on ollut koko talven vain yhdet, toiset on varalla vaan...

    VastaaPoista
  4. Tutun näköisiä "kuivatus" kuvia. Meilläkin kuivuu kinttaat ja kengät lattialla, niitä kertyykin päivän mittaan mukava rivi. Oon vähän miettinyt, että joskus kun saadaan kuisti tehtyä lämpimäksi, niin sinne tulisi kuivauskaappi, mutta senpä näkee sitten.

    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  5. Ihanat pyykkilaput teillä!! :) Näppärä idea!!

    VastaaPoista
  6. Heidi: Kaipaan kyllä joskus kuivauskaappia, sinne ne märät kamppeet olisi kaikkein helpointa laittaa kuivumaan.
    Vekarus: Tuollaine patteri kuulostaa kätevältä ja toimivalta.
    Päivi: Käyttöön vaan, jos ei lapset vielä lue niin värilappuset sanojen tilalle :)
    Eikku: Mukavaa viikonloppua sinnekin!
    Saara: Heti alkoi lajittelua sujua kun nuo sain seinälle :)

    VastaaPoista
  7. Meillä on töissä sellainen puhuri, johon laitetaan rukkaset tai kengät kuivumaan ja se puhaltaa ne nopeasti kuivaksi, Tosi kätevä! Meillä tuo pyykinlajittelu ei oikein suju, mammeli ne sitten lajittelee kun laittaa koneeseen:)Mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  8. Kiitos, nyt oli kyllä täydellisen ajankohtainen aihe;-) Miten mahtavat tilat teillä on kuivatella noita rapakamppeita!

    Mukavaa remppaa ja viikonloppua teidän poppoolle!

    VastaaPoista
  9. MaMMeli: Minun työpaille ei saatu sellista saapaskuivainta. Ei tila antanut periksi kun on vanha rakennus. Onneksi on sentään kuivauskaapit.
    Aamunkukka: Mulla oli ihan ehdoton vaatimus, että jos kodinhoitohuone tehdään, sen pitää olla sitten kunnollinen eikä mikään postimerkki. Enkä ole katunut vaatimustani :)

    VastaaPoista
  10. Ihanasti tilaa teillä! ja varsin toimiva systeemi. :)

    VastaaPoista
  11. Meillä on kengille Ohlssonilta ostettu kengänkuivain. Näyttää kamalalta (kuin tekninen mustekala) mutta toimii näppärästi. Vessoihin on ostettu pyyhekuivaimet, jotka on kyllä tosi käteviä kun ei meillä sitä kuivauskaappia ole. Kaikkein kuraisimmat haalarit saa kuivua saunan puolella.

    VastaaPoista
  12. Mia: toimii
    Välitilassa: Ystävälläkin on tuollainen "mustekala" ja kuulemma on erinomainen.

    VastaaPoista
  13. Tuo lajittelu on tällähetkellä meillä voimassa 40 + sukille kori, 60 ja kestovaipat :) Sieltä sitten lajittelu.. HALUAISIN kyllä kovasti just tälläsen systeemin kuin siulla, mutta se joutunee jättää tuonnemmaksi.. Eli noin 10 vuoden päähän kunnes EHKÄ saadaan omakotitalo jossa on TILAA lajitella :D

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)