keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Vilautus tuvan lattiasta

Tuvan lattiaa on jo vähän esillä vaikka remontti ei ole vielä alkanut. Tämä pala kaivautui esiin pojan huoneen remontin yhteydessä. Ovi käännettiin aukeamaan tupaan päin, ja jotta se olisi onnistunut, piti lattiaa alentaa tai ovea korottaa. Helpointa oli ottaa tuvan lattiasta pois muovimatto, lastulevy ja sen alta kovalevy. Alta paljastui pala historiaa ja ihan hyvää lankkua.
Valitettavan kapeata tuo tuvan lankku vaan on. Ainakin jos vertaa sitä pojan huoneen 28cm leveisiin ja tasalaatuisiin lankkuihin. Kaikkea ei voi saada. Nyt vain toivotaan, että lankut olisivat kunnostuskelpoisia. Tuo pieni pala kun ei vielä kerro mitään niiden kunnosta.Ensimmäinen kohtaaminen tuvan lankkujen kanssa oli lähes heti kun talo saatiin haltuumme. Tuvasta purettiin iso lastulevykomero pois. Näkyy tuossa kuvassa vielä ehjänä. Minä en suostunut siivoamaan komeroa vaan halusin sen purettavaksi. Komeron sisällä kun oli ihan kaikkea alkaen hiiren luurangoista.

Komerosta sitten paljastui ne lankut. Muutaman räsymattokerroksen alta. Ruskean alkuperäisen sävyn lisäksi oli säästynyt seinällä pari metriä alkuperäistä rintapanelia. Sitä tuskin saamme palastettua, mutta suunnitelmissa on laittaa uutta tilalle kiertämään koko tupa. Sävykin tulee olemaan jotain muuta kuin noin tummaa ruskeaa. Jalkalistat näyttävät niin jykeviltä että ne todennäköisesti saa kaavittua puhtaiksi ja maalattua uudelleen. Niin ja yhtäänhän mua ei himoittais alkaa purkuhommiin :D
Pojan huoneessa tuo lastulevy lähti pois kämmenen kokoisina palasina. Että aika monta palasta tulee riittämään tuvan neliöistä. Voipi vielä hermo mennä :D


14 kommenttia:

  1. Voi kun minäkin saisin ison vanhan talon täynnä ylläreitä kunnostettavaks. Mutta ei täällä oo sellasia, ainakaan järkevällä paikalla. Minä kun en osaa asua maalla maalla.

    VastaaPoista
  2. Nyt kyll löysin sellasen blogin mitä alan seuraamaan...sillä me alamme pystyttämään pikku hiljaa tänä keväänä omaa hirsikotia...tai mökkiä ihan miten vaan...on tulossa vanhoista hirsistä pääasiassa.

    VastaaPoista
  3. Tutun näköistä muovimattoa ja tutunnäköistä lautalattiaa, mulla maali oli vihreää, mutta muovimatto hyvin samanlaista =)

    Eikä todellakaan kateeksi käy tuopoistourakka, niin tuoreessa muistissa se vielä on, kun vuorotellen puukolla nyrhi muovimattoa paloiksi ja toisella kädellä yritti saada tiukasti nautattua vaneria irti lattiasta.
    Tsemppiä urakkaan, toivottavasti lopputulos palkitsee!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiinnolla seuraan projektejanne.. :)

    VastaaPoista
  5. Minttu: Kuopion talot taitaa olla aika hinnoissaan :)

    Minnariitta: Tervetuloa seuraamaan! Toivottavasti viihdyt!

    Maatiaiselämää: Sorkka- ja purkuraudalla poistettiin pojan huoneesta. On nää meidänkin levyt naulattu vähän turhan tiheään ja isoilla nauloilla. No onneksi ei ole liimattu. Salissa ja tytön huoneessa oli kovalevy joka oli naulattu miljoonalla nupinaulalla. Mutta sen poisto oli ihan lastenleikkiä tuohon lastulevyyn verrattuna.

    Ruusa: Mukava kuulla :)

    VastaaPoista
  6. Täysin samanlaista muovimattoa löytyy myös meidän tuvan lattialta :)

    Onnekkaita olette, että vanha lattia on jätetty alle, meillä lankku- ja lautalattiat on purettu ja koolauksen päälle sitten lastulevyä...JEp, jep. Kade olen :)

    VastaaPoista
  7. Siiri: Onnekkaita ollaan, tosin ennen kauppoja varmistettiin että ne lankut siellä on. Muuten olisi voinut jäädä osto väliin. Eihän sitä lankkujen kuntoa kuitenkaan tiennyt, mutta olivat nyt kuitenkin edes siellä lastulevyn alla.

    VastaaPoista
  8. Mulla on sulle jotain, käy hakemassa;)

    VastaaPoista
  9. Korjauksena edelliseen kommenttiini, ja olinkin käsittänyt jutun väärin :) Tivasin mieheltä lankkulattian kohtaloa ja kävi ilmi, että lankut on jätettykin paikalleen, MUTTA, kun 50-luvulla asennettujen lämpöputkien paikkoja on myöhemmin selvitelty, on lattiaa sahattu sieltä täältä surutta moottorisahalla auki :/

    Kyllähän tuo jossain välissä aukaistaan ja katsotaan, onko lankuille tehtävissä mitään. Putkethan sijaitsevat onneksi seinien vierustoilla, että suurin osa lattiaa pitäisi olla tallella...

    Voih, tuota päättömyyttä!! Mur.

    -Siiri

    VastaaPoista
  10. Hienoa lattiaa näkyy. :D

    Ajattelin jo sanoa että aivan säilytettävän näköistä kauniin sinisine maaleineen kaikkineen mutta ehkä tuo ruskea yksinäinen nurkka voi olla vähän orpo jos ei maalata.

    Hyviä hermoja purkuun, ja toivottavasti lähtee koko lattian levy yhdellä vetäisyllä! :D

    t.Susse

    VastaaPoista
  11. Ihanat! Melkolailla samalta näyttivät meidän tuvan lattiat kun revimme ensitöiksemme niiden päällä olevat levyt, muovimatot ja laminaatit.

    Lattiat kunnostettiin hienovaraisin menetelmin eli uudenveroista pintaa ei edes lähdetty hakemaan. Hiomisen ja maalaamisen jälkeen lattioista tuli niin ihanat etten niitä mistään hinnasta vaihtaisi : ))

    Onnea projektiin joka kyllä palkitaan!

    VastaaPoista
  12. Oi, aivan ihana lautalattia!! :)) Pidetään peukkuja, että olisi hyvässä kunnossa ja saisitte jättää ne...

    VastaaPoista
  13. Nina: Kiitos :)

    Siiri: Jatkopaloja on näissäkin lattioissa, jo muinon laitettuja. Salissa on uusittu nurkkaa toista metriä. Ei ne sieltä onneksi kovin erotu :)

    Susse: Ei voida säilyttää vanhoja maaleja vaikka väri kyllä olis aika hyvä. On pakko hoitaa röpelöt hiomalla pois.

    Tanja: Sama peraate meilläin. Kaikki kolot ja raot ja klommot saavat jäädä. Pintamaalit vaan pois ja uutta päälle :)

    Saara: Kiitos :)

    VastaaPoista
  14. Meidänkin talossamme on varmaan lankkulattiat, ehkä niiden muutamien lattiamateriaalien alla... Meidän kodissamme vanhojen lattioiden päällä on parikerrosta muovimattoa ja laminaattia/laattaa. Viimeisimmät on löaitettu pari vuotta sitten, joten ei tule vielä aiheelliseksi purkaa niitä pois hyvän kunnon vuoksi. :)

    Käypä nappaamassa tunnustus blogistani... ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)