tiistai 2. maaliskuuta 2010

Hyvästit

Tekniikka kehittyy, nyt on aika hyvästellä tämä: Rakas pitkään palvellut lankapuhelimemme. Ensimmäiset viitteet näistä jäähyväisistä saatiin vuonna 1994 kun perheeseemme saapui esikoisen lisäksi ensimmäinen kännykkä. Niitä onkin riittänyt pitkä rivi sen ensimmäisen, 7000 markkaa maksaneen jälkeen. Nyt olisi ihan järkyttävää ajatella kännykän maksavan kahden kuukauden palkan verran. Sen verran se tuolloin maksoi. Nyt meillä lojuu jopa käyttämättömiä kännyköitä miehen aiemman työn takia. Ei niitä mallia kivikausi enää kukaan halua. Paitsi minä, oma kännykkäni on niin vanha ettei kukaan muista milloin se minulle tuli. On siitä aikaa jo ainakin 7 vuotta. En kehtaa laittaa siitä edes kuvaa. Vaan en vaihda. Samanlaista en enää saa, joten toivotaan sille pitkää ikää.

Blogi jää nyt muutaman päivän talvilomalle kun suuntaan kahden nuorimman lapsen kanssa siskoni luokse. Tiedossa viiden serkuksen ihanaa jälleennäkemistä, siskon notkuva ruokapöytä ja luultavasti ainakin lapsille paljon ulkoilua. Mukavaa lomaa muillekin lomalaisille!

Arvonta on vielä voimassa tuolla alempana.

10 kommenttia:

  1. Vau mikä puhelin!
    Oikein hyvää lomaa, nauttikaa!

    VastaaPoista
  2. Voi, olisit laittanut kuvan kännystäsi, musta ne vanhat on niin söpöjä! Mun ensimmäinen känny ei kanssa mahtunut taskuun, ostin sen vuonna 1997 tai -98. Ostin sen kesätyöpalkalla...

    Hyvää lomaa!

    Terv. kaksi päivää loman jälkeen töissä ollut ihan uunona =O

    VastaaPoista
  3. Vekarus, Katri ja Shaoli: Kiitos :) Lomaa onkin jo odotettu. Pitäisköhän laittaa se kuva, saisitte viikon naurut :D

    VastaaPoista
  4. Ihana uusi kuva otsikossa!
    Oikein hyvää lomaa Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Tuo lankapuhelin on ihana! :)
    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
  6. Älä sentään puhelinkonetta hävitä vaikkei linjat toimikaan;-) on niin ihana!
    Mun eka kännykkä oli sellainen city-puhelin joka toimi vain helsingin ja lähikaupunkien alueella..ja oli melkein maitotonkan kokoinen;-)

    Mukavaa lomaa teidän poppoolle!

    VastaaPoista
  7. Tuulella, Ruusa, MaMMeli ja Aamunkukka: Kiitos :) Kyllä tuo puhelin saa jäädä esille, on se niin hauska. Isän tuliainen Neuvostoliitosta :D

    VastaaPoista
  8. Ihana puhelin :) Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)