perjantai 15. tammikuuta 2010

Kotikylältä kirkolle.

Siitä se lähtee, aamusumuinen tie kotikylästä kirkolle. Iloksenne kuvasin koko reitin. Matka sivistyksen pariin voi alkaa, tervetuloa kyytiin.
Parin mutkan, kallioleikkauksen ja peltoserpentiinin jälkeen saavutaan tiukan mutkan jälkeen tähän, joelle. Joki yhdistää kaksi matkan ensimmäistä järveä toisiinsa.

Toisella puolen tietä näkymät ovat aika henkeäsalpaavat.

Kaunista, mutta jatketaan silti matkaa.

Taloja matkan varrelle osuu muutama, mutkia sitäkin enemmän. Suoraa kohtaa ja kunnon ohituspaikkaa tästä tiestä saa hakea.
No järvikin pilkottaa taas pellon kohdalla puiden välistä.

Sitten pieni nousu,
ja tiukka kaarros oikealle. Tyypillistä tällä osuudella. Toiset tykkäävät ajella nämä mutkat suoriksi kesät talvet, itse luotan sopivaan tilannenopeuteen, mikä tarkoittaa hillittyä ajamista talvella ja kesällä hiukan vapaampaa.

Vielä viimeinen suora.

Pari nousua ja lasten riemunkiljahdusta kun ottaa mahanpohjasta, mäki alas,

ja saavutaan tänne, myllyn mutkaan.

Mylly se siellä elää hiljaiseloaan, yhdistäen matkan toisen ja kolmannen järven toisiinsa.


Tässä virtaa aina vesi, kovien pakkasien jälkeen virta saa jääkannen päälleen,


mutta pysyy silti sulana ympäri vuoden. Tällä kohtaa olen nähnyt ensimmäistä kertaa elämässäni luonnonvaraisen saukon ja haikaran.


Tässä ensimmäinen merkki saapumisesta sivistyksen pariin, neljänkympin rajoitus ja heti kohta alkavat katuvalot.

Ja siellähän se kirkonkylä siintää, sumuisen neljännen järven takana.

On se niin kivaa asua täällä maalla. Tänään pätkii sähköt oikein urakalla. No nyt on toistaiseksi sähköt, mutta ei tule vettä. Odotellaan miestä töistä kotiin katsomaan missä mättää. Toivottavasti ei ole kaivon vesipumppu hajonnut. En minä vaan silti vaihtaisi näitä maisemia kunnallistekniikkaan ja taatusti toimiviin sähköihin tuolla kirkonkylässä.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

















22 kommenttia:

  1. Ihanat on näkymät.
    Minusta ei olisi asumaan maalla. Rakastan kaupungin liki oloa,valoja,ihmisiä,toimivia sähköjä.... Maalla on mukava käydä,mutta mukavampaa on taas tulla kaupunkiin.

    VastaaPoista
  2. Minttu: Meillä taas toisinpäin :D Elämä voisi kylä olla kaupungissa helpompaa ja yksinkertaisempaa. Tai sitten ei, nyt tämä "blondi" painoi seinästä erästä mustaa nappia, ja simsalabim, taas tulee vettä! Tekniikka on joskus aika ihmeellistä :D

    VastaaPoista
  3. Kaunis oli matkareittisi! Kiitos että otit mukaasi! Seuraavan kerran kesällä?

    Meilläkin oli joskus mahamäki, mutta menivät pilaamaan sen tieremontissa :-(

    VastaaPoista
  4. Olipas mukavaa olla kyydissäsi! Kiva juttu ja kauniit kuvat. Kauniissa maisemassa asustelette...

    VastaaPoista
  5. Hienot ajelumaisemat! Kai sentään pysähdyit kun otit kuvat:) Ettet räpsinyt samalla kun vetelit mutkia suoriksi:)

    Kyllä silmä lepää noissa maisemissa. Jään odottamaan samaa kirjoitusta ensi kesältä - kesämaisemat pitää kanssa nähdä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kyydistä :) Kaunis tuo mylly!
    Hyvää viikonloppua...

    VastaaPoista
  7. Ihana reitti, nauttikaa.
    Meillä ei ihan noin monta järveä ole matkan varrella, mutta sählöt napsuu joka yö ja pahin oli 12h sähköttä.

    VastaaPoista
  8. Mäkin olen Mintun tavoin kovin urbaani mutta nautin tästä blogista. Tämän lähemmäksi en maaseutua pääse, meidän landekin on "kylillä".

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia.

    Mekin asuttiin jokunen vuosi ihan maalla ja välillä kaipaa ihan hirmusesti sitä rauhaa. Kaikessa on puolensa. Jos töitä olisi ollut niin tuskin pois oltais muutettukaan.

    Kiitos kun otit meidät kyytiin:)

    VastaaPoista
  10. kaunista, aika samannäköistä kuin meiltä kaupunkiin ajaessa :) paljonko teillä on matkaa "sivistyksen" pariin?

    VastaaPoista
  11. Ihanat maisemat matkanvarrella! :)
    Minusta on maalla on mukava asua, vaikka aiemmin en tykkännyt yhtään.. Kaupunkiin siis ihan keskustaan en muuttaisi mistään hinnasta. Niin se vaan mieli muuttuu.
    Kaikista paras vaihtoehto olisi asua jonkun ison kaupungin kupeessa pienessä kylässä. ;)

    VastaaPoista
  12. Vekarus: Suunnitelmissa on tehdä sama kesällä :) Harmi se mäen menetys, se mahanpohjakohta on meillä lasten suosikki edelleenkin.
    Tarleena: Kiitos :)
    Katri: No eihän sitä nyt tutulla tiellä pysähdytä :D Täytyy kylä myöntää muutaman kuvan olevan vauhdissa otettuja, kylläkin ihan kävelyvauhdissa :) Kesäkuvia tulossa.
    Mari: Mylly on kaunis, niitä on tässä lähistöllä toinenkin.
    Tyttötiimi: Meillä pisin katkos sähköissä on ollut kolmisentuntia, mutta on se jatkuva räpsiminenkin ärsyttävää.
    Nina: Kiitos :) Entisiä urbaaneja olemme :D
    Ida-Antonia: Kaikella on puolensa, voi olla kun syksyllä työmatkani alkaa etten ole enää yhtään tyytyväinen maalla asumiseen.
    Kassu: Kirkonkylään on n. 15km, kaupunkiin matkaa on n. 30km.
    Mia: Kiitos:) Hivenen lähempänä saisi kyllä tuo kaupunki olla, mutta oikeastihan tuo 30km ei ole mikään paha matka.
    Kesäkukka: Kiitos :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos upeasta virtuaali-ajelusta;-)
    Kyllä teillä on upeat maisemat!

    ps. vettä ja sähköä teille toivotaan!

    VastaaPoista
  14. Voi mikä idylli! Haaveilen maallemuutosta joka päivä, ja toivottavasti ei ihan jää haaveeksi. Valitettavasti opinnot pitävät täällä pk-seudulla pienissä neliöissä vielä hetkisen, ja sen jälkeen se taitaa työ pitkälti sanella sen asuinpaikan...

    VastaaPoista
  15. Hauska postaus ja aivan upeita maisemia!
    Minuakaan ei enää takaisin kaupunkiin saisi, vaikka tämä elämä täällä "luonnon armoilla" ei aina niin auvoista olekaan =)

    VastaaPoista
  16. Upeita kuvia, tuota kaunista myllyä minäkin ihailin.

    VastaaPoista
  17. Aamunkukka: Kiitos :) Vesi ja sähkö toimii taas.
    -J-: Tervetuloa maalle! Meitä ei ole vielä kaupungista lähtö kaduttanut.
    Maatiaiselämää: Näin juuri :)
    Tilu: Kiitos, pitääkin kesällä postata kaikista ympäristömme myllyistä.

    VastaaPoista
  18. Loistava idea ja upea matka!Tekisitkö kesämaisemasta samanlaisen ja vaikka syksystäkin :)

    VastaaPoista
  19. Olipa hieno kuvasarja! Ja Vekaruksen idea sai kannatusta! Olet kyllä onnekas kun elät noin kauniissa ympäristössä!

    VastaaPoista
  20. KAUNISTA!! :) Ihana maalaismaisema!

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)