keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Unohdus ja sen seuraukset

Syksyllä ostin peräti kolme uutta rullaa suojaverkkoa. Kaikki meni käyttöön viimeistä palaa myöten ja vähän jäi uupumaan. Suojasin 'Marjatta' koristeomenapuun vain lyhyellä kanaverkolla ajatuksena, että lisään sille myöhemmin verkkoa. Arvatkaa vain muistinko. Tuli koronaan sairastuminen ja kaikki muu. Tuli puolimetrinen hanki, tuulen tuomat kinostumat ja hankikanto. Ja seuraus on tässä:

Puu on kokonaan syöty. Sekin vähä kanaverkko mitä on hangen päällä, on tallottu. Eipä tätä saa enää pelastettua mutta vain itseään voi syyttää. Oma unohdus ja moka.
Pieni pelastus voi olla se, että puu on varttamaton eli omarunkoinen ja juurivesasta saattaisin onnistua kasvattamaan uuden puun. Siinä vaan meni nyt monta vuotta kasvatus- ja muotoilutyötä hukkaan. Hanki kun kerran kantoi, kiersin kaikki puutarhan puut läpi. Joitain verkon raoista tulevia oksia oli napsittu, mutta täydellistä toista katastrofia ei onneksi ollut. Samalla lisäsin helmiorapihlajalle ja yhdelle vaahteralle lisää verkkoa. Ensi syksynä on ostettava taas lisää korkeaa verkkoa. Näin lumisina talvina 1,5 metrin korkeus ei ole yhtään liikaa.
Iines uskaltautui mukaan tarkistuslenkille, mutta pysytteli tiukasti auratulla tiellä. Miehen kanssa muisteltiin täällä Arvilassa asumisen aikaisia talvia ja kyllä tämä on yksi niistä lumisimmista talvista.
Barnhavenilta tilatut esikonsiemenet tulivat. Ihan vielä en ole kylvänyt, ehkä ensi viikolla teen kylvöt. Osan kokeilen kylmäkäsittelyssä ja osan ilman. Ruotsista tammikuussa tilaamani siemenet ovat edelleen tulematta, sähköpostia olen vaihtanut yrityksen kanssa, mutta vielä en ole saanut uutta lähetystä. Viime vuonna tilaukseni heiltä tuli nopeasti. Vähän ärsyttää ja toivon saavani uudet siemenet tilalle. Jos ei tule niin jää viimeiseksi tilaukseksi.

Tänään bloggeri antoi lisätä kaikki neljä kuvaa kerralla oikeassa järjestyksessä, viimeksi kokeilin kolmella kuvalla ja sekin onnistui. Ehkä asetuksia on muutettu tai sitten on ollut vain sattumaa.


19 kommenttia:

  1. Jaan harmisi oman kokemuksen kautta. Vaikka minä suojasin 120cm verkoilla ja tein lumitöitä verkkojen ympärillä useaan kertaan, niin siitä huolimatta pari puuta on syöty samaan tapaan kuin tuo sinunkin. Ihan tosi kurjaa! En vieläkään ymmärrä, miten jänis on päässyt toisen noista puista syömään - toisella puulla oli kanaverkko ympärillä ja sitä pitkin oli päästy kävelemään. Molemmat tuhot ovat ihan tuoreita.
    Tällaisina talvina pitäisi olla 150 cm verkot ja nekin kunnolla tukikeppien kanssa. Nyt ei voi kuin todeta tilanne ja yrittää ottaa opiksi.
    Onpa kurjaa, että siementilaus ei ole vielä tullut, toivottavasti tilauksessa ei ollut lajeja, jotka olisi pitänyt laittaa jo tammi-helmikuussa? Pidetään peukkuja, että pian kolahtavat postilaatikkoon.
    Ihanat esikot, onnea kasvatukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista mutta ei voi mitään. Yhtä puuta oli jyrsitty verkon läpi vaikka verkko ei ollut edes kiinni puussa, en myöskään käsitä miten tapahtunut. Nyt laitoin vielä tiheämmän verkonpalan lisäsuojaksi. Vaikka onhan tietty jäniksillä nälkä, ruokaa löytyy nyt heikosti luonnosta. Mietin jo että menenkö sulattamaan lunta jonkun liekinheittimen avulla :D
      Onni ettei tilauksessa ollut kuin pari tomaattia joilla ei kiire ja myöhemmin keväällä kylvettäviä.

      Poista
  2. Nyt on sen verran lunta, että tämä menee meilläkin sinne Top3 lumisimman talven joukkoon. Kaikista talvista ei ole kuvia, eikä varsinkaan siitä päivästä, kun hanki on korkeimmillaan.

    Tänään huokasin helpotuksesta, että en ollut tien varteen (silti omalle pihalle) istuttanut mitään puuvartista. Oli aura ninittäin meidän pihan kohdalta leventänyt tietä niin, että kunnon jääköntsät ympäräivät nyt selkeästi meidän pihan puolella kasvavia puita (ei siis ojan puolella). Siltä lumikuormalta ei olisi mikään pikkupuu enää selvinnyt. Kerrankin hidastelu oli hyväksi. Isot puut selviävät, ehkä. Nyt toki tiellä on sitten ohituspaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työpaikalla katsoin kun aura oli aurannut kaikki havupuut umpeen lumen alle. Toivottavasti kestävät. Täällä maalla on paikoitellen pelloilta tuiskuttanut lunta niin paljon ettei aurauskeppejä enää näy, hurjaa sekin.
      Kaupungissa on osa kaduista aurattu tosi kapeiksi, ei ole turvallista.

      Poista
  3. Voi, mikä harmi noista jäniksistä onkaan puutarhoille! Kyllähän omenapuusi kovin kurjalta näyttää, mutta jospa lunta olisi rungon suojana niin paljon, että saisit uude vesan siitä kasvamaan. Vaikka viehän se pitkän aikaa... Meillä ei vielä muhin puihin ole koskettu, mutta hevoskastanjaa en suojannut ja siihen on päästy iskemään hampaat myös oikein kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevoskastanja on ollut meillä joka vuosi herkkua jos sitä ei ole suojattu, onneksi on toipunut kuoren syömisestä. Puuhun saa jätettyä puolen metrin tyngän, ehkä siitä vielä jotain kasvaa.

      Poista
  4. Hurjan perusteellisen näköistä jälkeä. Harmittaa puolestasi.
    Eilen katselin kauhuissani omaa säleikköpuuksi aikomaani omenapuuntainta. Mennyttä kaikki, mikä hangen päällä on. Siellä on nojailtu verkkoon ja päästy verkonrei'istä oksia katkomaan. Hanki on sen verran korkea ja kantaa nyt hyvin. Aiemmin talvella eivät uskaltautuneet umpihankeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut perusteellista työtä. Latva ja oksat eivät olisi haitanneet mutta ympäri syöty runko tietää puun menoa ainakin syödyn kohdan yläpuolelta.

      Poista
  5. No voi harmitus nämä tuhot voi vielä lisääntyä kun lumet sulaa mitä se säiden sahaaminen on saanut aikaiseksi. Jäätä taitaa olla jo monessa kerroksessa lumen alla. Onneksi meillä mökillä on aika hiekkainen maa. Meillä lumen syvyys Porlan virallisessa paikassa lukien oli 64 cm. Katsoin kotona yhden naapurin omenapuuta se on samalla tavalla syöty. Sekin on alhaalta verkotettu ja pensasmustikka myös taitaa olla mennyttä kun ei ole suojattu ollenkaan. Huh sentään. Katselin miten hienot esikon siemenet olet tilannut. Yritän ostaa muutamia esikoita Mustialasta kun menemme anoppilaan se on matkan varrella. Toivottavasti saat ne itämään ja kasvamaan tuollaisesta määrästä saa jo esikkomeren.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pensasmustikatkin kelpaavat, ne on täällä verkon alla tai siis lumen suojassa. Lumikaan ei aina auta sillä jänikset kuopsuttavat lunta pois kasvien päältä. Mustilassa on ollut esikoita, viime vuonna oli vähemmän.

      Poista
  6. Surullinen näky. Vaikka puu kasvattaisikin tyvestä uutta kasvua, menee sen odottamiseen taas vuosi poikineen. Harmillista.
    Tämä talvi on varmasti yksi runsaslumisimmista, ellei sitten ihan ykkönen tällä tontilla asuessamme. Naapurin ja meidän välinen 80-senttinen verkkoaita on kadonnut näkyvistä. Eikä sen päälle ole kolattu lunta, vaan ihan on taivaalta kaikki lumi tullut. Käyttämistäni suojaverkoista useimmat ovat 150-senttisiä, mutta niitäkin lumi on painanut kasaan. Puutarhakierroksia on jatkettava tiheään tahtiin, vaikka hangessa kahlaaminen ei mitään herkkua olekaan.
    Nyt on myös hyvä hetki katsoa, mihin lunta kasaantuu sataen ja kolattuna. Tietääpä, mihin ei kannata puita ja pensaita istuttaa.
    Onneksi maaliskuu jo häämöttää lähellä. Kunpa se toisi lämpimän kevään tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten harmittaa kun kasvattaminen pitää aloittaa alusta. On melkoinen lumitalvi ja itse toivon ettei sada enää yhtään lisää. Täällä on tullut hankikanto, nilkkaan asti on puuterlunta mutta sen alla kantaa, tosin sitä käyttää jänikset hyväksi. Täytyy toivoa että hanki laskee pian sateiden tai auringon avulla.

      Poista
  7. Voi että! Harmi, kun oli jo noin iso puukin.
    Joskus aikoinaan löysin tälläisen sivuston: Seed germination database.
    Siinä on paljon asiaa siementen kylvöistä. Kurkkaa ihan mielenkiinnosta ;)
    https://tomclothier.hort.net/page02.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, esikoiden kanssa saa olla tarkkana etten menetä siemeniä.

      Poista
  8. Voi kurjuus :( Kyllä harmittaa puolestasi. Naapurilta syötiin viime talvena yhtä pahasti omenapuu, mutta se oli vähän nuorempi kuin tuo sinun puusi. Keväällä katsottiin hänen kanssaan, saisiko siitä vielä puuta kasvatettua. Hangen alle oli nimittäin jäänyt joitakin oksia, joista kokeiltiin lähteä taivuttamaan yhtä ylöspäin uudeksi latvaksi. Pitää käydä taas tänä keväänä muotoilemassa ja taivuttamassa sen oksia lisää. Luulisin, että nopeammin kuitenkin tuollaisesta jo kunnolla juurtuneesta juurakosta saa kasvatettua satoikäisen puun kuin hankkimalla uuden taimen. Paljon se vaan vaatii työtä muutaman vuoden ajan ja vähän tuuriakin. Kannattaa sinunkin katsoa ainakin alkukesän ajan, voisiko jäljelle jääneestä rungosta lähteä sopiva oksa uuden puun aluksi.
    Jännittäviä esikonsiemeniä, harmi kun Ruotsin tilaus ei ole saapunut. Toivottavasti sekin tulee pian. Mukavaa loppuviikkoa joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ei ole yhtään oksaa lumen alla, olen leikannut ne pois kun olen muotoillut puuta. Nyt lupasivat laittaa uuden lähetyksen, toivottavasti se tulee perille.

      Poista
  9. Voi puuparkaa. Voi vaan kuvitella miten harmittaisi aloittaa kasvatusta alusta. Mukava esikkosiemenkokoelma siellä odottamassa kylvöjä. Auriculaa kahtena vuonna olen onnistunut kasvattaa ja arvelin kokeilla maalis-huhtikuulla loputkin siemenet kylvää pois vanhenemasta.

    VastaaPoista
  10. Voi miten harmillista! Itsekin olen saanut tänä talvena tuta rusakoiden herkuttelusta. Tänä vuonna täälläkin on niin paljon lunta, että rusakot ovat päässeet helposti palstaani suojaavan aidan yli. Ensi syksynä pitää viritellä japaninverivaahteralle verkko ympärille, jos se toipuu tuhosta. Se on niin pensasmainen ettei hyödy runkosuojasta mitään. Muista pienistä puista on vain napsittu oksia. Vähän isommasta päärynästä oksia on kaluttu runsaammin, mutta runko on toistaiseksi ollut koskematon.

    VastaaPoista
  11. Voi ei, toivotaan että juuresta lähtee uusi puu kasvamaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)