torstai 12. heinäkuuta 2018

Terveiset mummilasta

Arvilasta tuli muutama vuosi sitten mummila kun minusta ja miehestäni tuli mummi ja pappa. Lapsenlapset ovat joskus yökylässä, pieninkin on päässyt jo pari kertaa. Tällä viikolla isovanhempien apua tarvittiin vähän enemmän ja kaksi murusta on yöpynyt meillä kolme yötä. Juuri sain porukan unille, huomenna koittaa kotiinpaluu.
 Tänään tehtiin retki oman kylän uimarannalle. Lahden Launeen perhepuisto oli suunnitelmissa mutta todettiin se liian lämpimäksi paikaksi helteellä, mieluummin veden äärelle vilvoittelemaan.
 Täällä kotona on ehditty ihmetellä ötököitä, syödä kirsikoita, mansikoita ja vadelmia omasta puutarhasta. On silitelty kissoja ja tutkittu niiden saalistamaa hiirtä.
 Puutarhassa en siis ole ehtinyt viettää aikaa kuin pienen hetken tänään. Luumulehdon 'Laura' kyläkurjenpolvesta on tullut parissa vuodessa valtava pensas.
 Ja saa tullakin. Kerrotut, valkoiset kukat ovat oikein kauniit. Ja tuntuu ettei tämä ole yhtään ronkeli kasvupaikkansa suhteen, kesti hyvin myös alkukesän kuivuuden.
 Virosta tuotu laukka myytiin nimikkeellä narsissilehtinen laukka. Viime kesänä uskoin sen kuolevan märkyyteen, on selkeästi kuivan paikan kasvi. Tänä kesänä teki paljon kukkia mikä on hyvä, sillä se tietää siementaimia, tarkoitus on levittää tätä muuallekin.
 Lidlistä viime kesänä hankittu köynnösruusu ei näytä olevan köynnösruusu. Kasvattaa varren ja sen päähän kukan eli joku jaloruusu tämä on. Ei siinä mitään, mutta saattaa jäädä ajan kanssa viereisten ruusujen varjoon. Kun ajattelin köynnösruusuksi niin en jättänyt kovin paljoa tilaa ympärilleen.


Helteinen sää on saanut kultakuoriaiset liikkeelle. Tämä yksilö yritti hukuttaa itsensä rosa rugosa 'Soinnun' sisään. Syvemmälle ei päässyt.

Huomenna jos sää sallii olisi vuorossa parin kasvin siirto luumulehdosta rinnepuutarhaan ja mustikkametsäänkin pitäisi kiva ehtiä.

14 kommenttia:

  1. Kaunis tuo Laura kurjenpolvi. Mukavaa, että mummila toimii myös yökyläpaikkana. Ranta onkin ollut hyvä paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura on kaunis ja kukkii pitkään. Yökylään pääsee välillä mutta kyllä kaksi viikaria vie mummin voimat melko tehokkaasti.

      Poista
  2. Lastenlasten vierailut ovat aina kivoja ja antoisia.
    Onpa kaunis tuo valkoinen kyläkurjenpolvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antoisaa on ollut ja niin monia hauskoja hetkiä.

      Poista
  3. Vesileikit onki kivoja näillä keliillä.
    Kivan färine laukka, yleensä violettia tai valakoosta. Mullon saman tyylistä kurijenpolovia nimellä 'Double Jewel', muttei soo paliokaa pulskistunu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ollut kiva laukka, kukka on hennon liila ja huomasin juhlissa että kestää maljakossa tosi pitkään. Lauraa voin suositella, ei leviä siemenestä lainkaan joten siitä ei saa pihaan ongelmaa.

      Poista
  4. Pikkuväen vierailut ovat kivoja. Heidän kanssaan touhuaminen on mukava katko tavanomaiseen arkeen.
    Onpa Laura kaunis kurjenpolvi. Etsin omaan pihaan sopivaa uutta kasvia ja kurjenpolvista löytyi runsaasti hyviä vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauraa voin suositella, korkeus vähän yllätti, ei ole matalia lajikkeita vaan korkea. Mutta ihana on, kukkii pitkään eikä tee siementaimia lainkaan.

      Poista
  5. Arvila on jännittävä mummola eläimineen ja seikkailuineen.
    Upea Laura, täytyy laittaa muistiin. Olen saanut Arvilasta monta hyvää kasvivinkkiä, hyötyä ja huvia, kiitos niistä. Nyt on mustikanpoiminnan aika ja hyvin noita näkyy paikoin kasvavan kuivasta alkukesästä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seikkailua kerrakseen on ollut, eilen tekivät papan kanssa ampiaisimurin ja tänään pitäisi kaataa yksi puu. Kaikki puuhia joita pienet ei näe kotona kaupungissa. Lauraa voin suositella, kaunis pensas, tuuhea ja kukkii pitkään eikä leviä siemenestä, joskus sekin on erittäin positiivista, nimimerkillä kitkin tuhat tähtiputken siementaimea.

      Poista
  6. Vesileikit varmasti maistuvat näillä keleillä. Tosi kauniita kukkijoita! Minäkin ostin alkukesästä Lidlistä köynnösruusuja. Saa nähdä, mitä niistä tulee. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sait köynnösruusun vaikka kaunis tuo minunkin on vääränlaisuudestaan huolimatta.

      Poista
  7. On mukava viettää kesää lastenlasten kanssa.
    Meillä on viikonloppuna sama tilanne. Tosin menemme vaunulla, mutta ihan lähelle.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)