lauantai 13. toukokuuta 2017

Viikon ensimmäinen puutarhapäivä

Alkoi olla jo vieroitusoireita puutarhasta. Ja tänäänkin muut puuhat tekivät sen että olin puutarhassa vasta alkuillasta. Paljon sain silti tehty. Penkkejä on kantattu lisää, on levitetty lannoitetta ja viety lasikuistilta narsisseja kompostiin. Tällä kertaa komposti, sillä eipä nuo tetet ja perunanarsissit ole koskaan nousseet vaikka olen monta kertaa kokeillut. Helmililjat ja keltaisen hyasintin laitoin maahan.
 Syksyllä istutetut "Woodstock" hyasintit ovat kaikki nousemassa ja ihan pian puhkeamassa kukkaan.
 Ystävältä hankittu pioni on mysteeri. Hankin kaksi pionia enkä merkinnyt kummankaan lajiketta ylös. Sen muistan että toinen on ruusupioni mutta onko se tämä vai toinen, ei aavistustakaan. Aika näyttää kukinnan myötä mitä tästä kasvaa.
 Ensimmäiseltä Türin reissultani tuotu allium pskemense tekee tänä vuonna ainakin neljä versoa. Viime vuonna tämä kukki ensimmäisen kerran. Varren päähän tuli tiivis valkoinen pallokukinto. Kuvaan en muista siitä ottaneeni, harmi. Laukan vieressä näkyy olevan kirjopikarililja. Se on minusta ihan kuin kumartamaan taipunut ballerina. Valkoinen mötikkä kuvan yläosassa on Jalon takatassu. Herra oli taas koko ajan mukana puutarhatöissä.
 Rohtovirmajuuri leviää hanakasti. Niinpä se luultavammin saa lähteä tästä toiseen paikkaan. Tykkään kasvin lehtien ja kukan väristä joten kokonaan en sitä hävitä, vain siirrän paikkaan jonka saa valloittaa kokonaan.
 Köynnöspinaatti on jo kunnon pensas. 
 Rosariossa kaikki hyvin. Rosa "John Cabot" näkyy tekevän runsaasti uusia versoja. Runsasta kukintaa odotettavissa, tämä kukkii saman vuoden versoilla.
Vielä kysymys siperiankurjenmiekoistani jotka ovat tuo ruskea pehkorivi. Onko kukaan jättänyt edellisen vuoden kasvustoa noin ja antanut uuden kasvaa päälle? Toimiiko ja peittyykö vanhat ruskeat? Mielelläni laiskottelisin tänä vuonna ja jättäisin nämä näin. Nimittäin minun mielestä yksi ikävämpiä puutarhatöitä on juuri siperiankurjenmiekan leikkaaminen tai siivoaminen.

Ja kiitos kaikille edellisen postauksen kommenteista ja onnitteluista. Vauva on suloinen, pääsin eilen katsomaan ensimmäisen kerran.

16 kommenttia:

  1. Tuollainen köynnöspinaatti olisi aika kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hieno kasvi. Omani kiipeilee kivimuuria pitkin.

      Poista
  2. Pinaatti kiinnostaa kovasti minuakin. Ihanaa, kun mullasta pistää esiin kaikenlaista. Itse löydän kummia alkuja, joista en vielä tiedä mitä ne ovat. Onneksi suurin osa on kuitenkin helposti tunnistettavissa. Itselläni tetet ovat joskus kukkineet uudelleen ja nytkin luulen, että niitä on jo noussut mullasta omenapuun alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla jos saa taimen jostain. Omani on hankittu taimipäiviltä oman pihan taimia myyvältä myyjältä. En minäkään tunnista kaikkia alkuja, joskus ei uskalla edes kitkeä kun ei tiedä on kyseessä rikka vai perenna. Mun tetet ei ole nousseet koskaan, en tiedä missä on ollut vika.

      Poista
  3. Kiva tuo pinaatti tosiaan. Harmi, kun mahani ei kestä pinaattia.. Tänään oli hyvä päivä puuhailla pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista että pinaatti ei käy vatsallesi, se on hyvää. Tosin köynnöspinaattia olen kasvattanut vain koristeeksi. Kasvimaalle laitan aina pinaattia ja joka vuosi se syödään niin ettei pakastimeen jää mitään talven varalle.

      Poista
  4. Polta ne. Nimittäin nua siperiankurjenmiakkojen leheret. Joskus poltan, joskus en. Ny leikkasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, tuota en edes ajatellut että voisi polttaa. Yleensä leikkaan jo syksyllä ja kerran kesän aikana kukinnan jälkeen, nyt jäi syysleikkaus tekemättä.

      Poista
  5. Kiva kun olet päässyt jo puutarhatöihin. Minä yritin eilen haravoida, mutta oli niin kylmä ettei yksinkertaisesti tarennut. Täksi päiväksi on luvattu lumisateita, mutta sitten pitäisi lämmetä. - Mukavia pihatyöpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä itäisessä Hämeessä on ollut tänään lämmintä. Takki päällä tulee jopa kuuma.

      Poista
  6. Ihan ensiksi oikein paljon onnea tuplamummille ♥. Postasinkin juuri viime vuotisista helmililjoistani, jotka sain nousemaan. Olen ihan innoissani, mutta yritinkin kyllä tehdä ihan oikeaoppisesti istutuksen, mikä aiheutti tietysti vaivaa sipuleiden säilömisen kanssa. Kokeile sinäkin syksyistutusta seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Helmilijat ovat kestäviä, niiden nousemiseen luotan vaikka istutin ne kukkivina. Mutta nuo pikkunarsissit on herkempiä enkä tänä vuonna jaksa yrittää taas :)

      Poista
  7. Mukavaa päästä tauon jälkeen puutarhahommiin! Penkeissäsi on jo paljon vihreää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kasvaa joka puolella pihaa pikkukäenrieskaa se on ihana kirkkaanvihreää tähän aikaan keväästä.

      Poista
  8. Mä letitän noi penkin reunoille, noi siperiankurjenmiekan kuivuneet lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä idea tuokin. Taidan kokeilla tätä polttamisen sijaan. Nyt on niin kuivaa ettei uskalla ryhtyä polttohommiin.

      Poista

Kiitos kommenteista :)