perjantai 14. huhtikuuta 2017

Hyödynnä olemassa olevaa

Rinnepuutarha rakentuu ilta illalta töiden jälkeen. Pääsiäiseksi olin suunnitellut pidempää työrupeamaan sen parissa mutta sään takia näyttää kehnolta. Toissa yönä tullut lumi on vielä harmillisen paljon sulamatta, osin viime öisen kunnon pakkasen takia.

Rinnepuutarha on vanha maakellarin paikka. Kellari on joskus tuhottu mutta ainakin osa sen kivistä on jätetty tuohon paikoilleen. Muuten alue on ollut täysin vuohenputken valtaama. Ja jokainen joka on yrittänyt hävittää vuohenputkea tietää kuinka hankalaa se on. Niinpä pohdin vuoden verran mitä tässä tekisi.
 Ensin kaivoin alueen muotoonsa. Melkein keskelle tuli polku. Polussa on pohjamaan päällä kaksinkertainen puuvillalakana. Lakanan päällä on lehtiä ja oksasilppua kuten luonnossakin polulla olisi. Polkua rajaamassa on toisella puolella pienet puupöllit jotka saavat jäädä lahoamaan paikoilleen Toiselle puolelle on tulossa kaunis vanha koivurunko kääpineen. Sen kuskaamiseen tarvitaankin jo konevoimaa, nämä pienet hoituivat käsivoimin.
 Terijoensalavan puoleinen osa katettiin reilulla sanomalehtikerroksella. Lehdet eivät ihan riittäneet omasta takaa mutta keräyslaatikosta löytyi lisää. Lehdet ovat lomittain jotta vuohenputki ei löytäisi tietänsä maan pinnalle lehtien väleistä.
 Sanomalehtien päälle toin haravointijätteen. Kunhan saan haravoitua lisää niin katekerros kasvaa. Tuohon tarkoitus ajan kanssa tehdä istutus, suunnitelmissa on jotain kurjenpolvea koko alue täyteen. Mutta ensin pitää tappaa vuohenputket.
 Jalo siellä on ihmettelemässä mitä tapahtuu. Tämän kuvan oikealle puolelle on tulossa toinen istutusalue. Siihen tarvitaan vielä lisää kiviä jotta saan rakennettua pienen muurin. Saaripalstan Saila antoi onneksi loistavan vinkin että maakellarin esiin tulevat betonimöhkäleet voi haudata alimmaiseksi ja kivet päälle. Niin sain hyötykäytettyä nekin. Muurialueesta laitan kuvia kunhan se näyttää valmiimmalta. Pohjamaan päälle tulee siihen lakana kaksinkerroin ja sen päälle multa, katsotaan istutanko vielä mitään tänä vuonna vai vasta vuoden päästä. Ensin pitää katsella se jo mainittu vuohenputki miten pysyy poissa. Muualla puutarhassa lakana on toiminut hyvin juuriesteenä.
Tähänkin päivään on pakko laittaa yksi piippokuva vaikkakin vähän epätarkka kännykällä napsaistu otos. Vieressä on pieni kyltti ohotanlaukka. Ehkä tämä on se mutta piipponsa ainakin on suloinen. Vekitetty vihreä oksa nousee kauniin kirjavasta putkilosta. Kyllä kasvimaailma on täynnä kauneutta.

26 kommenttia:

  1. No onpas tosiaan hienon näköinen laukanpiippa! Ja ihan kateellisena katson askarointien jälkiä rinnepuutarhassasi - näyttää hyvältä ja tulee hyvä! Olisi niin mukavaa päästä jo viimein kevätpuuhien kimppuun! Toivotan sinniä taistelussa vuohenputkea vastaan - vastus on ylen energinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on hommiin päässyt mutta nyt sää on niin järkyttävän kylmä ettei pihahommista tule mitään, maakin jäätyi taas. Ja just kun pääsi hyvään vauhtiin :)
      Vuohenputki on sinnikäs mutta niin aion olla minäkin.

      Poista
  2. Ihana piippa! Tuleepa kaunis polku ja alue. Mukavaa Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että tulee kaunista, muut kasvit on vielä hakusessa.

      Poista
  3. Ihana polku! Ja maailman kaunein Piippo!

    VastaaPoista
  4. Kasvimaailma on tosiaan ihmeellinen ja sen tuo piippakin todistaa.
    Rinnepuutarhasta sukeutuu varmasti todella kiva.
    Mukavaa pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana on kun taas yksi osa puutarhasta ja pihasta siistiytyy.

      Poista
  5. Tästä projektistasi tulee varmasti hyvä, olen aivan varma siitä. Minä olen taistellut vuohista vastaa istuttamalla räväköitä kasveja, jotka lähes tukahduttavat sen, minusta toimii suht hyvin. Eikös tuohon saisi ihanan metsäpuutarhan tehtyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden syreenirivistön kanssa olen taistellut vuohenputken kanssa niin kauan kuin tässä on asuttu eli melkein 12 vuotta. Alan olla jo voitolla mutta se on vaatinut paljon katetta ja sitkeää kitkentää. Metsäpuutarhalle tuo on oiva paikka. On kuiva ja kesällä varjossa.

      Poista
  6. Näyttää ja kuulostaa hyvältä. Minäkin olen upottanut puutarhaan vanhoja mattoja ja lakanoita. Sanomalehdistä puhumattakaan. Hyvin ovat asiansa ajaneet.
    Ihastuttava piippo. Täytyy laittaa nimi muistiin ja seurata myös, millainen laukka noista sinun piipoistasi kehkeytyy.
    Herkullinen seuralainen tuollainen nuori kissa. Riittää intoa ja kiinnostusta olla mukana pihahommissa. Juusossa ikä alkaa näkyä. Se käyttää yhä enemmän aikaa nukkumiseen.
    Toivottavasti kelit vähän lämpiävät, että pääset jatkamaan pääsiäisurakkaasi. Eli hyvää pääsiäistä sinulle ja kissoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki maatuva materiaali on hyvää puutarhaan, kaikki keinot rikkoja vastaan on sallittuja. Ohotanlaukalla taisi olla leveä lehti ja valkoinen kukinto, taitaa tuokin taimi olla Viron tuomisia.
      Jalo on hauskaa puutarhaseuraa, Aatu vanhus ei seurana ole, mutta Iines taas seuraa koko ajan mitä teen. Jalolle tämä on eka kesä ulkoilemassa, kaikki on uutta ja jännittävää.

      Poista
  7. Olen valloittanut melko ansiokkaasti suuria vuohenputkialueita ja todennut, että parhaan tuloksen saa jos malttaa pitää alueen peitettynä kaksi kasvukautta. Pelkkään sanomalehteen en luottaisi, vuohenpuki tunkee siitä läpi kun paperi kastuu ja hapristuu. Musta muovi tai maanpeitekandas on paras. Olen toki käyttänyt kaikkea, mitä nurkista löytyy, kuten ylijäämäkattopeltiä, siitä ei tule läpi sitkeinkään kasvi :) Ohotanlaukka on aivan uusi tuttavuus, pannaampa nimi mieleen. Mukavaa pääsiäisaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattopellista ei takuulla tulee mikään läpi. Sanomalehteä pitäisi olla limittäin ja lomittain riittävän paksu kerros mutta kevään edetessä nähdään onko näin. Vuohenputki on sitkeä. Mutta sinnikkäällä kitkemisellä sekin lähtee, ei mikään kasvi kestä että maanpäällinen osa viedään toistuvasti. Ohotanlaukka taitaa olla viime kesän Viron tuliaisia, hauska seurata millainen siitä tulee.

      Poista
  8. Sä oot jo siellä tehnyt vaikka mitä hienoa puutarhassa.
    Tosta tulee varmasti kivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on ehtinyt touhuilla, nyt vain kylmä ja lumi estää puuhat.

      Poista
  9. Onpa mielenkiintoinen projekti. Vaikuttaa ja näyttää hyvältä. Mukava kuulla, miten projekti etenee. - Hyvää pääsiäisen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pääsiäisenaikaa. Nyt on projekti sanamukaisesti jäissä.

      Poista
  10. Hyvin olet kylmässä tehnyt puutarhahommia. Nämä säät muistuttavat nyt maaliskuuta, ei pysty nyt kyllä ihan kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan on kuin maaliskuun säät. Ja kun katsoin 10 päivän ennustetta niin ei mitään muutosta, yöllä pakkasta ja päivällä pari astetta plussan puolella. Tuskin tänä vuonna saa kasvimaata ennen äitienpäivää. Enkä laita vielä edes kasvihuonekurkkuja kasvamaan jos tämän kevät venyy ties kuinka pitkälle.

      Poista
  11. Onpa tehokasta taistoa vuohenputkea vastaan, se on kyllä sellainen sissi että järeet aseet tarvitaan ja tuo tarpeeksi vahva sanomalehtikerros on tosi hyvä siihenkin. Nyt on ollut tosi hyvät työkelit, vilpoista kylläkin ja se lisää tahdin määrää :D :D Onpa kaunis laukka, odottelen kuvia sen kasvusta ja kukinnasta :D

    Oikein mukavaa Pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohenputkea vastaan on oltava tehokas. Ja tämä on ainut keino kun haluaa että alue näyttää heti jo joltain. Tänään sain äidiltäni lisää vanhoja lakanoita. Hommat ei jatku lumisateen takia mutta josko huomenna olisi edes vähän parempaa säätä.

      Poista
  12. Tuo alue on jo pitkällä, kun kaikki pohjatyöt on tehty. Alueesta tulee vielä siisti ja kaunis ja polku sopii siihen todella hyvin. Toivottavasti vuohenputket pysyvät poissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika rytöpesä tuo on ollutkin ja kuitenkin aika keskeisellä paikalla pihassa. Vielä kun saisin luvan puumajan hävitykseen. Se alkaa olla lahoudessaan jo vaarallinenkin.

      Poista

Kiitos kommenteista :)