keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Suunnitelmia sängyn pohjalta

Vuosikausiin flunssa ei ole iskenyt sillä voimalla että olisi pitänyt jäädä töistä pois. Vaan nytpä iski, välillä olo on ihan järkyttävän kamala ja välillä parempi, kiitos oloa helpottavien lääkkeiden. Hyvinä hetkinä olen lueskellut vanhoja puutarhalehtiä ja suunnitellut tulevaa rinnepuutarhaa. Muut ajat olen nukkunut.
 Rinnepuutarha tulee tähän kuten olen kertonut. Paikka on talvisin hyvin vähäluminen. Iso terijoensalava roskaa aluetta huomattavasti mutta salava on kaunis ja vielä terve. Päätinkin että kaikki alueen puut säästetään toistaiseksi. Alue tulee pääasiassa salavan ja oikeassa reunassa näkyvien syreenien väliin. Sipulikukkia voi levittää laajemmallekin.
 Viime kesänä aloitin maanmuokkauksen. Sitä jatketaan heti kun maa on sula. Alue on vanha maakellarin paikka ja tuosta nousi kiitettävä määrä kiviä ja betonisilppua. Betoni viedään pois mutta kivet käytetään hyödyksi rinnepuutarhan muodoissa. Lisäksi taidan tarvita turveharkkoja. Mieheltä tilasin jonkinlaisen puunrungon lahopuuksi ja rinnepuutarhan koristeeksi.
 Alue on kasvien suhteen erittäin haastava. Keväällä paistaa aurinko puoli päivää ihan suoraan, kesällä on varjoisaa. Ja paikka on aina kuiva.
Haastavuudesta huolimatta aion saada jotain menestymään tuossa. Varjoliljan siemeniä tilasin Maatiaiselta. Jotain kurjenpolvea olen ajatellut. Jonkinlainen köynnös on haaveissa puumajan tilalle toisen salavan vanhaan runkoon kasvamaan. Puumaja on niin heikossa hapessa että se saa lähteä. Saniaisia olen miettinyt mutta niille taitaa paikka olla liian kuiva. Talvio tuossa varmaan menestyisi, minua ei haittaa vaikka leviäisi kuinka.
 Jotain havuja on tarkoitus istuttaa myös. Kuten ihan tavallinen kataja ja metsäkuusi. Kuusi pidetään kurissa leikkaamalla. Nämä pienet havun alut tulivat Mustilasta toisen kasvin mukana. En osaa sanoa mitä lajia ovat mutta yhden voisi hyötykäyttää rinnepuutarhassa ja loput muualla. Mutta toistaiseksi ei oma silmä erota noista mitään lajiketta, voi olla ihan hyvin mänty tai kuusi tai ihan mikä vaan.
Eiköhön tuosta hyvä tule. Osa kasveista tulee omasta puutarhasta ja jotain pitää hankkia. Lapiotakin pitää käyttää vielä runsaasti ja vuohenputkelle tehdä jotain. Mutta kitkeminen on lempipuuhaani ja lapion varressa saa ruodon hyvään kuntoon.

Himo päästä multahommiin on kova. Mutta eiköhän parin kuukauden päästä olla jo tositoimissa.

11 kommenttia:

  1. Tuas riittää duunia pitkäksi aikaa. Onneksi pian pääsöö tosi toimihin.
    Pikaasta paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittää hommaa mutta jos nyt saisi keväällä hyvälle alulle. Ja jotain jo kasvamaankin.

      Poista
  2. Nii-i. Justiin sanoin tänään yhdessä haastattelussa, että on sääli, kun nyt ei saa rikkaruohoja irti maasta - just nyt on into niin piukassa, että tällä tarmolla ja toiveikkuudella saisi varmaan koko tontin kitkettyä.
    Ihana rinnesuunnitelma. Tosi lupaava paikka! Ihanaa nähdä, miten teidän pihan palikat loksahtavat kohdilleen. Mulla muuten viihtyy kuivassa varjopaikassa kauniit hiirenportaat ja alvejuuret, siinä sopivia saniaisia tuohonkin varmaan. Betoniahan voi muuten käyttää mullan alla korokekerroksena, jos meinaat pengertää tms. Tai kivimuurin osana kans, siellä sisällä, missä ne eivät jää näkyviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on sääli, nyt tulisi kitkettyä hetkessä koko tontti! Kiitos, hiirenportaita ja alvejuuria hankkimaan, tuossahan on niille oiva paikka. Se on muuten totta että betoninkin voisi hyödyntää, en tullut edes ajatelleeksi. Jos laittaisi maan alle niin ei näy. Betoni on muutenkin vaikea hävittää, taitaa olla ongelmajätettä kaatopaikalla.

      Poista
  3. Mistähän mulle iskis tuo multasormi ja pihatyöinto ??
    Mä oon paremminkin sellanen sisäihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisin minäkin olen sisäihminen, riittää kun töissä ulkoilee päivittäin. Mutta kesällä herään henkiin ulkoilun suhteen, voisin olla siellä kaiken aikaa.

      Poista
  4. Puutarhassa työt eivät onneksi lopu koskaan ja näin talviaikaan suunnitelmat muhivat kivasti päässä ja jalostuvat vielä lisäksi matkan varrella.
    Pikaista paranemista sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olo on jo parempi, tänään jo töissä. Nyt vain tuli riivattu yskä mutta sen kanssa pärjää. Puutarhan työt ei ole koskaan tehty, se on ikuista oravanpyörää kitkemisen ja nurmikon leikkuun kanssa :)

      Poista
  5. Paranemisia! Minulle tekee tälläinen usean kuukauden kitkemisloma ihan hyvää. Onneksi suunnitella voi pitkin vuotta.

    Varjoliljat tulevat aika hitaasti siemenistä, kestää useita vuosia kukkaan saakka. Minulla on jo muutama varjolilja ja muutamia pieniä alkuja tekeytymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä kun pidän kitkemisestä yli kaiken niin sormet jo syyhyävät päästä töihin. Mutta suunnittelukin on tärkeää, talvi on siihen hyvää aikaa.
      Varjoliljat kasvavat hitaasti, olen huomannut. Mutta kun taimet maksavat ihan liikaa niin tällä kertaa täytyy laittaa siemenestä. Toivottavasti nyt sattui eri väri kuin mitä jo puutarhassa kasvaa. Joka vuosi kylvän omien siemenet ja jään odottamaan taimettumista. Muutamia taimia on jo kasvamassa ja olen jotain antanut eteenpäinkin.

      Poista
  6. Ihanaa suunnittelun aikaa, vaan ihan pian päästään taas tosi toimiin! Hirmu nopeasti tämä talvi minusta lopulta sitten kuitenkin meni, vaan ei se marraskuussa kyllä siltä tuntunut :) Toipumista flunssasta <3

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)