maanantai 20. helmikuuta 2017

Löytö autotallista

Viime kesänä mies remontoi autotallin. Lattia laitettiin uusiksi, samoin koko sisustus, myös kattoon tehtiin pieniä muutoksia. Koska remontti sisälsi tuon osion lattia uusiksi, piti koko autotalli tyhjentää. Osa tallin tavaroista oli lastulevykomeroissa jotka raahasimme talliin vuonna 2005 kun muutimme taloon. Nyt komeroiden aika oli tullut täyteen ja ne hävitettiin.

Komeroita purkaessa miehen silmiin sattui, että yhteen komeroon on kirjoitettu jotain. Mies otti sen osan komerosta talteen ja toi näytille minulle. Yhdessä luimme tekstit joista selvisikin paljon asioita. Komeroon oli nimittäin kirjoitettu talon remonttien vuosilukuja.
 Selvisi muun muassa se että nykyiset ikkunat ovat vuodelta 1978. Kohta 40 vuotta vanhat mutta toimivat. Talo on maalattu ennen nykyistä maalia edellisen kerran 1979. Silloin väri oli keltainen.
 Elo-syyskuussa 1982 on vaihdettu uudet ovat. Kuulostaa hyvältä mutta kuten voimme todeta, on ovet vaihdettu tammijäljitelmäoviin.
 Ja vanhat ovet olivat tämän kaltaiset umpipuiset peiliovet. Ei tarvitse edes miettiä kummat minä ottaisin. Meillä on vielä iso urakka saada kaikki ovet taas peilioviksi.
 Navetan peltikatto on laitettu 2.6.1986. Katto maksoi merkinnän mukaan 25 000 markkaa. Se vastaa tänä päivänä noin 8 000 euroa. Hyvän katon laittoivat, on edelleenkin täysin ehjä.
Pihakeinu on ostettu kesällä 1982. Ikä alkaa näkyä. Keinu kaipaisi muutamaa uutta puuta ja maalia pintaansa. Minulla olisi pönttö oikein hyvää taivaansinistä pellavaöljymaalia. Miltähän keinu näyttäisi sinisenä?

Muut merkinnät ovat: pellot salaojitettu 1986, pellot myyty 10.10.1983. Ja kaappi johon merkinnät oli tehty, oli ostettu 24.10.1977.

Tällaiset löydöt ovat aina yhtä mukavalta tuntuvia. Talon historiaa ja vuosilukuja.

23 kommenttia:

  1. Hauska,kun joku on kirjoitellut tuolla tavalla asioita muistiin kaapin seinään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Toisaalta kiva että löytyi vasta nyt.

      Poista
  2. Harmillista, kun nuo ovet on vaihdettu. Eikö niitä vanhoja löytyisi jostakin varastoista? Kaunis ja harmoninen tuo viimeinen kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella harmillista. Pari ovea löytyi aitasta, karmeja ei ole. Ja sisällä talossa on 11 oviaukkoa. Joitain ovia on hankittu, pitäis vaan löytää inspis karmien väsäämiseen.

      Poista
  3. Hieno löytö - dokumentoitua historiaa! Tuota voisi toteuttaa täälläkin, on meinaa remonttia työn alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa toteuttaa. Meillä on joka huoneessa kirjoiteltu viestejä esim. kattolistojen nurjalle puolelle. Tuvan lattiaan haudattiin laatikko missä oli päivän lehti ja kaikenlaista sälää tästä ajasta Ikean kuvastoa myöten.

      Poista
  4. Mieletön ja kiinnistava löytö. Mutta argh nuo ovet! Just niin 80-lukuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovet :D just sitä ihanaa 80-lukua. Luojalle kiitos ettei sisältä ollut vedetty kaikkea mäntypanelille :D

      Poista
  5. Mukavia ja mielenkiintoisia tietoja olette löytäneet. Kaunis talo teillä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, taisin rakastua taloon ensi silmäyksellä.

      Poista
  6. Hieno löytö. Jännä paikka kyllä kirjoitella remontteja ylös. Ei olisi mikään pikku paperilippu ehkä säästynytkään teille asti.

    Harmi, että ovet ovat korvattu huonommilla vaihtoehdoilla. Tuollainen taisi käydä monessakin talossa aikoinaan. Jännästi se muoti vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperit häviää mutta kaapit säilyy :) Muotivirtausten mukana on mennyt kokonaisia taloja, siihen nähden ovat ovat pieni tappio vaikka se harmittaakin.

      Poista
  7. Hauska kirjoitus, kiva löytö. Mä haluaisin kans tollaset peiliovet, ihanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin haluaisin minäkin, vielä ei ollut into ryhtyä toimeen ovien vaihtamiseksi. Muutama ovi olisi valmiina kunhan joku tekisi niihin karmit. Vanhat peiliovet ovat kauniita.

      Poista
  8. Mahtava juttu, että tuollaiset asiat on kirjattu! Harmi vaan todellakin tuota muutosintoa. En ymmärrä, mitä vikaa sisäovissa voi edes olla, muuta kuin että ne eivät istuneet sen ajan tyyliajatuksiin. Ikkunat, ulko-ovet ja katot sentään saattavat hajota omia aikojaan ja ne on pakko uusia. Selvästi talosta on kuitenkin pidetty hyvää huolta, kukin aikakautensa ja makunsa mukaan tietysti.
    Keinu olisi aivan ihana sinisenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tästä pidetty huolta vaikka onkin samalla tullut tehtyä nyt hullulta tuntuvia ratkaisuja. Ne olivat sitä aikaa. Täällä kylällä hävisi moni talo uudistuksen tieltä, ei ole kovin montaa säästynyt. Meidän talo on vanhimpia.
      Keinu häviää vihreänä maisemaan turhan paljon, minusta sitä voisi korostaa enemmän. Sininen maali toimisi oikein hyvin siihen tarkoitukseen.

      Poista
  9. Miälenkiintoosia tiatolöyröksiä.
    Kiva iris piiloottaa aarreloora laattian alle. Kukahan onnelline sen joskus löytää :)

    VastaaPoista
  10. Voi miten hauska löytö! Mukavaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
  11. Hieno ja hyödyllinenkin löytö! Minusta tuo vihreä väri sopii tuolle keinulle tosi hyvin.

    VastaaPoista
  12. Remontoimme myös autotalliamme. Aika paljon löytyi autovaraosia. Joten nyt aiomme järjestää ne hyvin, että löytyvät ensi kerralla kun tarvitsee jotakin. Hauska, että joku oli kirjoittanut talon remonttien vuosilukuja komeroon.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)