tiistai 28. helmikuuta 2017

Blogi 8v + arvonta

Blogini saavutti tänään hurjan pitkän iän, 8 vuotta. Kahdeksan vuotta olen tallentanut elämääni julkiseen blogiin. Vuosien varrella aiheet ovat muuttuneet ja nykyään blogi on paljolti puutarhapainotteinen. Perhe on sivuroolissa ja sitä on ollut sisustaminenkin viime vuosina. Remontteja on vielä tekemättä eikä niiden suhteen ole mitään aikatauluja, tehdään kun huvittaa ja tuntuu että talous kestää.

Mutta parastahan tässä on se että itse saa luoda blogista sellaisen kun haluaa. Tällä hetkellä intohimoni on puutarha, sanosin jopa jonkinlaiseksi addiktioksi. Mutta ehkä tuo on sellainen hyvä riippuvuus.

Synttäripäivän kunniaksi on vuorossa arvonta. Palkintoja on kaksi. Ilmoita kommentissa kumman arvontaan osallistut, A vai B. Kaikille on tasapuolisesti yksi arpa, myös anonyymit voivat osallistua jättämällä kommenttiin sähköpostiosoitteen. Arvonta päättyy naistenpäivänä 8.3.2017 klo 18. Kaikki sitä ennen jätetyt kommentit osallistuvat arvontaan vaikka kommentti ei olisi julkaistu.
 palkinto A
sisältää 5 siemenpussia vaaleanpunaisia kukkia
ruiskaunokki
punapäivänkakkara
kaunopunahattu
komeasilkkikukka
pioniunikko omasta puutarhasta


palkinto B
sisältää 4 pussia vihreitä siemeniä ja yhden pussin pioniunikoita omasta puutarhasta
basilika
kesäkurpitsa "Black Beaty"
silpoydinherne "Kelvedon Wonder"
pinaatti "Bazaroet"
pioniunikko, vaaleanpunainen

Onnea kaikille tasapuolisesti!
Ja kiitos että olette olleet mukana blogin teossa näinä vuosina. Vaikka tätä kuinka itselle tekisi niin vuorovaikutus lukijoiden kanssa on kirjoittamisen helmi.

58 kommenttia:

  1. Vaikken olekaan blogisi lukija, haluaisin osallistua arvontaan. Toivottavasti se on ok. :)

    Jos arpaonni suosii minua, haluaisin palkinnon B.

    VastaaPoista
  2. B palkinnon arvontaan osallistun. Onnea 8-vuotiaalle, harva pääsee niin pitkälle :).

    VastaaPoista
  3. Onnea ihanalle 8-vuotiaalle! :)
    Toki töytyy osallistua, siemeniä aina tarvitaan! ♥ Jos onni suosii, palkinto A ♥

    VastaaPoista
  4. Onnea hienosta 8-vuodesta! <3
    Osallistun mielelläni arvontaan, haaveissa palkinto A.

    VastaaPoista
  5. Onnea 8-vuotiselle blogiuralle :)

    A olisi mieluinen, kiitos arvonnasta!

    VastaaPoista
  6. Onnea 8-vuotiaalle! Perässä tullaan. Ja valitsen A:n.

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea pitkäikäiselle blogille! Mukaan arvontaan. Palkinto A olisi ihana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onnea, onnea!
    Palkinto B olisi valintani.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  9. Iloiset onnittelut! Tää blogimaailma vie mennessään ja nää kaikki ihmiset joihin tutstuu täällä virtuaalisesti ja osan näkee oikeastikin - hauskaa puuhaa! Arvontaan B mukana!

    VastaaPoista
  10. Harvassa ovat 8 vuotta täyttäneet, aktiivisesti päivittyvät blogit. Blogiasi seuraamalla pysyy ajan tasalla, mitä milloinkin kannattaa tehdä pihalla ja kasvimaalla. Arvaapa, mitä blogi veti puoleensa, kun viikon nettimotista pääsin!

    Myötäistä blogillesi jatkossakin! A:ta tavoittelen.

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea! Kumpikin kiinnostaisi, ehkä se kallistuu kuitenkin B puolelle.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnea 8 vuotiaalle!
    Palkinto A olisi suosikki, joten
    arvontaan leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Hyvä addiktio sinulla!! :). Uskomaton saavutus tämä sinun "blogi-urasi"! On ollut ilo seurata mukana siitä ehkä noin puolet, 4 vuotta. Blogisi on aito, vilpitön ja sellainen must seurattavien blogien listalla. Pitkiä aikoja en jätä väliin koskaan. Onnea ja kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, se arvonta :). Vaihtoehto B olisi erittäin mieluinen!

      Poista
  14. Onnea 8-vuotiaalle! Puutarhaharrastus on pelkästään myönteinen riippuvuus :)
    Mukana arvonnassa (kiva arvonta muuten!), tavoittelen vaihtoehtoa A. Katselinkin jo kaupassa vaaleanpunaisten ruiskaunokkien siemenpussia, mutta en ostanut sitä vielä :D

    VastaaPoista
  15. Mukaan arvontaan ja A olisi mieluisampi. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Lämpimät onnittelut 8-vuotiaalle! Kiva täällä on ollut vierailla, joten jatkathan samaan malliin.
    Vaihtoehto A viehättää minua.

    VastaaPoista
  17. Paljon, paljon onnea :) B on enemmän minun juttuni!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnea 8-vuotiaalle! On ollut antoisaa lukea juttujasi:) Kauneus viehättää, joten paketti A olisi kiva.

    VastaaPoista
  19. Paljon onnea lempiblogini taipaleelle.

    A on mun pakinto, jos onni suo taikojaan.

    mari.pajunen@rejlers.fi

    VastaaPoista
  20. Onnea 8-vuotiaalle blogille ja erityisesti sen kirjoittajalle! A on minulla tavoitteena. :)

    VastaaPoista
  21. Palkinto B olisi ihana :) Paljon onnea :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Voi, 8 vuotta on upean pitkä aika mielenkiintoista asiaa ja kauniita kuvia! Onnea, onnea!

    B-vaihtoehto olisi mukava jos onni suosii!

    VastaaPoista
  23. Palio Onnia 8-vuatiahalle! Son hurian pitkä aika kirijoottaa plokia. Toivottavasti viälä monta vuatta on eres :) Ymmärrän täysin sun intohimos ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin etten valinnu arpavoittua, A:n pinkit kukat tiätty :)

      Poista
  24. Paljon onnea ihanalle 8-vuotiaalle ja toivottavasti saamme lukea vielä monet vuodet puutarhajuttuja!
    Palkinto B olisi enemmän mieleeni :)
    talviuninalle@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Paljon onnea 8-vuotiaalle ihanalle blogille!
    Osallistun vaihtoehdon B arvontaan, noita kaikkia siemeniä tarvitsisin ..

    VastaaPoista
  26. Onnea syntymäpäivästä! Yksi arpa A-paketille - kukkia ei ole ikinä liikaa :) Puutarhan harrastaminen on fyysistä ja mentaalista hyvinvointia. Se saakin olla intohimo tai addiktio!

    VastaaPoista
  27. Onnittelut 8-vuotisen blogitaipaleen johdosta! Etenkin tuo palkinto B kiinnostaisi, kun kesäkurpitsan kasvattamista olemme harkinneet jo monta vuotta. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Onnittelut nuorekkaalle 8-vuotiaalle!
    Minua kiinostaisi tuo palkinto A. Enemmän tullut toistaseksi onnistumisia kukkien kasvattamisessa:)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  29. Paljon onnea. Arvostettavan pitkä taival on jo blogilla takana.

    Osallistuisin A:n arvontaan.

    VastaaPoista
  30. B tulisi käyttöön :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Paljon onnea :) 8 vuotta on pitkä aika.
    A:n arvontaan.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ihanaa pinksua! <3 A:n arvonnassa mukana. Paljon onnea 8 vuotiaalle blogille! :)
    (koivikonkatveessa@gmail.com)

    VastaaPoista
  33. Palkinto B kuulostaa todelta hyvällä :) Onnittelut blogillesi!
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnea isosti!
    Kyllä se ois tuo B lähempänä sydäntä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Paljon Onnea!! Voittaessani haluaisin setin A.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  36. B-setti.=) Paljon onnea blogisynttärinä. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Onnea blogillesi! Tiukasti seuraan :)
    Jos osuisi kohdalle arvontavoitto, niin setti A.

    VastaaPoista
  38. Onnea blogille! Tykkään seurata, vaikka olenkin tosi huono kommentoimaan :) Setti A olisi ihana.

    VastaaPoista
  39. Lämpimät onnittelut kivalle blogille! En osallistu arvontaan, sillä siemeniä on tullut hamstrattua vähän liikaakin :) Kun vaivaa tämä sama addiktio.

    VastaaPoista
  40. Onnea blogille :) Onnen potkaistessa valitsisin vihreät, eli setti B. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Valtavasti onnea blogisi johdosta! :) ja iso kiitos kaikista teksteistäsi vuosien varrelta.
    Kovasti vihreetä tahdotaan, joten vastaus B koukuttaa!

    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Mukana, B-setti! :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  43. Osallistun A:n arvontaan. Paljon onnea!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  44. Onnea onnea :) B kiinnostaa enemmän!

    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Onnittelut blogille! Ja jos onni sattuisi olemaan myötä niin vaihtoehto A olisi enemmän minun mieleen.

    VastaaPoista
  46. Airiina
    Onnea 8 vuotiaalle blogillesi, osallistun palkinnon A arvontaan.

    aiholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  47. Paljon onnea,olen tainnut melkein alusta asti seurata. Palkinto A olisi valintani.
    marjo.vesanto@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Paljon onnea pitkästä blogitaipaleesta. Kaikki muu paitsi puutarhanhoito on turhaa 😊. A palkintoa tavoittelen. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Onnea! :) valintani olisi setti A.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  50. Palkinto a olisi ihana!
    Lindabjork.bjrk@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Onnittelut! B-palkintoa tavoittelen.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Onnea 8-vuotiaalle blogille! 😀

    Kiitos tomaatin siemenistä! Tulivat perille!

    Osallistun B paketin arvontaan.

    Terv. Elsa

    elina.valimaa81@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)