maanantai 7. joulukuuta 2015

Pihalla

Säät ovat olleet viime aikoina sellaiset, että olen suorastaan vältellyt ulkoilua. Vettä on tullut ja paljon joten tänään kun sade hiukan taukosi päätin kiertää katselemassa mitä vesi on puutarhassa tehnyt.
 Luumulehdossa on yllättävän kuivaa. Kannatti malttaa kohottaa istutusalueita perustusvaiheessa. Sen jälkeenkin olen vienyt tuohon kasvualustaa lisää. Multaa ja hiekkaa sekä turvelantaa.
 Rosariossakin on kuivaa rankoista sateista huolimatta. Nurmikon olisi voinut leikata vielä kertaalleen ennen talvea, kasvoi ennakoitua paremmin.
 Aitan takana on märkää, tämä on yksi pihan ongelmakohtia. Maa tässä on todella tiukkaa savea, jopa minun mittapuun mukaan. Ei ime yhtään vettä itseensä. Ojitus on tehtävä jossain kohta täysin uusiksi, varmaan sitten kun kaivinkone tulee kaivamaan isomman kasvihuoneen perustuksen aitan lähettyville.
 Aitalla vesi ei ole toivottua, mutta yhdessä paikassa on. Kivipuroni jäi tältä vuodelta kesken mutta nyt on jo nähtävissä että se toimii. Kivetty oja kerää lähialueen vedet hienosti itseensä.
Jopa niin hienosti että kivikaivantoni on kokonaan veden vallassa. Eikä se haittaa sillä suunnitelma oli juuri tämä. Oma pieni mutalammikko arboretumin reunalle. Kuvassa näkyvään tummempaan maahan olen istuttanut viiruhelpeä ja perinteistä keltapäivänliljaa. Kumpikin saa levitä rauhassa niin paljon kuin haluaa. Tosin viiruhelpi on minulla soittautunut aika heikosti leviäväksi kun sitä toisaalle aiemmin kokeilin. Hävisi mokoma kokonaan.

Nyt on vettä, mutta minun mieleistä olis jo korkea aika vaihtaa lumeksi. Tai ainakin lopettaa veden tulo. Riittää jo.

6 kommenttia:

  1. Aika hyvin olet tehnyt puutarhan perustukset. Puro on tosi hieno! Saisi kyllä vesisade jo loppua pariksi kolmeksi kuukaudeksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purosta tuli kiva ja paikka on hyvä kun tuossa seisoo vesi keväisin todella pitkään. Tulipahan hyödynnettyä sekin.

      Poista
  2. Kohopenkki on mainio juttu. Hyvä, että maltoit perustaa kunnolla tuon luumulehdon.
    Tuonne lammelle sopisi myös keltakurjenmiekka. Sekin leviää ihan itsekseen ja tykkää vedestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä muuten taitaakin olla keltakurjenmiekkaa eikä keltapäivänliljaa, sen istutin talon eteen. Ei aina muista mitä on minnekin laittanut :D
      Luumulehtoon panostin vähän enemmän kuin muualle mutta kyllä sen huomaakin. Kirsikkapuita vähän pelkään että niille on sittenkin liian märkää tuo meidän savimaa.

      Poista
  3. Ihania kivirakennelmia siellä! Voi että sitä voikin olla niin hurahtanut noihin kiviin, suorastaan rakastan niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen hurahtanut kiviin, ei yhtään haitannut että kaivinkone löysi niitä tonneittain tontilta viime kesänä. Saatiin pitkä pätkä muuria ja kivikaivanto lutakon pohjaksi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)