maanantai 13. heinäkuuta 2015

Voimakkaita värejä

Kolmeen päivään en ole ehtinyt kuin kiertää hätäisesti puutarhassa. Poissaollessani on putkahtanut kukkia sinne ja tänne. Kahdessa on hyvin hyvin voimakkaat värit, yllättävätkin.
 Tämän äärettömän kauniin luumulehtoon istutetun harjaneilikan sain keväällä. Kysyttiin vain otanko tumman punaista itselleni. Ja otinhan minä. Väri on todella hehkuva syklaaminpunainen, aivan ihana ja yllätyksellinen.
 Harmaakäenkukan ostin Lahden taimipäiviltä Levolta. Kaikki ostamani taimet ovat nupulla tai kukassa. Istutin harmaakäenkukat arboretumin perennapenkkiin joka on niitä pihan kuivimpia. Eka talvi näyttänee oliko valinta oikea.
 Parivuotias neilikkaruusu "Pink Grootendorst" tekee runsaasti kukkia eikä sitä ole toistaiseksi sade haitannut.
 Tälle kasville kaipaisin nimeä. Lieneekö joku tyräkki? Onko nuo punakeltaiset kasvin kukka?

 Lampaankorvat ovat saaneet pienet ja hennot liilat korvakorut kaunistamaan korviaan.
 Kivistä kauneutta löytyy luumulehdon toisen luumupuun alta. Nämä kaikki on omalta tontilta löytyneitä.
Tällekin kasville kaipaan nimeä. Helminukkajäkkäräksi epäilen mutta antajansa ei muistanut nimeä joten en ole varma.

Tämän kesän yksi puutarhasuunnitelmista on ollut kaikkien lajikkeiden kirjaaminen ylös. Minulla ei ole mitään järkevää puutarhakirjanpitoa ja sellainen olisi nyt syytä tehdä. Olen vain odotellut edes yhtä kaunista päivää jottei minun tarvitse piirrellä ja kirjoitella puutarhassa sateenvarjon alla. Josko jo huomenna olisi sellainen? Olen nmittäin lakannut jo sääennusteiden katsomisen kun tietää mitä lupaavat, ainaista sadetta.

12 kommenttia:

  1. Minullakin on vuotta 2013 vanhempien istutusten kirjaaminen vaiheessa. Ajattelin käyttää siihen sadepäiviä siten, että käyn mielessäni penkki penkiltä läpi ja kirjaan ne, mitä muistan. Loput lisään puutarhassa katsellen. Talvella voi sitten hakea ja täydentää kasvien nimet kuntoon.
    Tykkään kivistä ja nuo sinun puun alle asettamasi ovat kuin stressileluja. Herkullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole kirjattuna mitään, vihko sitä varten on sentään hankittuna. Ei auta muu kuin mennä puutarhaan ja piirtää penkit ja sitten kirjoittaa kasvit ylös vielä kun ehkä muistaa ne. Kivet on melkoisia stressileluja, kun katseleekin niitä niin olo helpottaa :)

      Poista
  2. Onpa ihania värejä! Tykkään kovasti tuosta shokkipinkistä harmaakäenkukasta, siinä on kiva kontrasti harmaisiin lehtiin.
    Valkokukkainen näyttää kovasti helminukkajäkkärältä.
    Tyräkki näyttää kovasti tarhatyräkiltä, mutta siinä on useimmiten keltaiset "kukat" (oikeasti ne ovat suojuslehtiä, itse kukka on minimaalisen pieni). Kukan väriin voi vaikuttaa valo-olosuhde, kuivuus ja kukinnan ikä, joten vaihtelevuutta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaakäenkukka on tosiaan shokkipinkki. Mutta tykkään siitä. Eiköhän tuo ole tarhatyräkki, se on täältä kylältä missä sitä kasvaa osin villiintyneenä. Taitaa olla ikivanhaa kantaa, nuo omanikin on ojanpohjalta nappaistuja.

      Poista
  3. Ajattelinkin juuri, että koskahan bloggaat niin pääsen upeilemaan kauniita kukkiesi kuvia! Mulla on mansikkamaan kasvu hyvässä vauhdissa, ja tällä hetkellä ne on harsojen alla koska linnut popsi mun mansikoita!

    Selasin netistä erilaisia lintujen suojaus menetelmiä ja löysin aikasemman postauksesi teidän tekemästä kaarenmallisesta mansikkamaan suojauksesta. Minkä kokonen teidän mansikkamaa on? Mietin vaan, että voiko sähköputkia jotenkin yhdistää että saisi leveet kaaret mansikkamaan ylle että ei tarvitsisi tehdä kahta erillistä mansikkamaan suojauksia. Mun mansikkamaa on kai jonkun 5mx8m kokonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä viriteltiin verkot tänään, pari päivää aikaisemmin olisi ollut oikea aika, nyt linnut söivät jo raakoja marjoja.
      Sähköputkia voi yhdistää, meilläkin kaaret on kahdesta putkesta tehdyt. Mansikkamaan leveys on ehkä n. 3m ja pituus 7-8m.

      Poista
  4. Tuota harmaakäenkukkaa juuri ihmettelin kukkapenkissäni, mutta nythän se sai nimenkin, kun täällä kävin. Aina oppii jotain uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogit on hyviä kasvien tunnistamiseen. Harmaakäenkukka on melkoisen shokkivärinen mutta hauska lisä muiden perennojen kanssa.

      Poista
  5. Tuo neilikkaruusu on on mahtava! Sailan kanssa minäkin olen samoilla linjoilla. Nukkajäkkärä on ihan niin ulkonäöltään kuin nimeltäänkin. Tyräkit on myös mun suosikkeja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikkaruusu pinkkinä on kaunein, vaikka viime vuonna istutin pari valkoistakin kun löysin ne alesta melkein ilmaiseksi. Tyräkit on veikeän näköisiä :)

      Poista
  6. Upeita ovat. Minnunkin pikkupihallani on varmasti mellastanut joku minua enemmän puutarhanhoidosta innostunut ja siellä on yksi jos toinen kasvi, joita en tunnista ja joista miehen kanssa käymme vääntöä, että rikkaruoho vai ei? Osa selkeästi kukkivia istutettuja tapauksia, mutta muutama sellainen, että ehkäpä kuitenkin alunperin villinä kasvaneita ja siirrettyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen siirtänyt luonnosta kasveja ja niitä on tullut itsestään, kuten esim. peurankello. Puna-ailakin siirsin itse. Käyvät mainiosti muiden perennojen joukkoon.

      Poista

Kiitos kommenteista :)