tiistai 7. heinäkuuta 2015

Varjoliljoja ja yllätyslaukka

Sadepäivä pilasi suunnitelmat aitan alahuoneiden siivoamisesta. Huoneita kyllä voisi siivota, mutta sisällä olevaa ryönää ei viitsi heittää sateeseen kastumaan vaikka kaatopaikalle menisikin. Puhumattakaan säilytettävästä tavarasta. Joten päivästä tuli siivouspäivä talossa.

Puhtaiden nurkkien jälkeen voi nauttia eilisestä kukkaloistosta. Puutarhasta löytyy kolmea eri väristä varjoliljaa.
 Tämä pinkinpunainen haaleapilkkuinen on tästä omalta kylältä. Kasvaa Türin penkissä missä muutenkin on väreinä vahvaa pinkkiä.
 Sain ystävältä joku vuosi sitten varjoliljan sipuleita. Hän ei enää muistanut niiden värejä joten olikin pieni yllätys kun tänä vuonna yksi sipuleista kukki valkoisena. Valkoista olin toivonut vaikka kaikki värit käy.
 Samaiselta ystävältä on tämä vaaleanpunainen jossa on vahvat pilkut. Enpä osaisi pyydettäessä sanoa mikä näistä kolmesta on kaunein.
 Ja koska tämä on blogi, niin väliin yksi pakollinen pionikuva. Pioni "Bowl of Beauty" teki tänä vuonna peräti 8 kukkaa. Yksi kukista on erilainen kuin muut ja se on tämä. Keskustassa on tuollaiset lajille epätyypilliset isot melkein terälehtien väriset haitulat. Nyt minä salaa toivon että tämä olisi pysyvä mutaatio. Ei haittaisi, kukka on kaunis.
 Talon kivijalan vieressä kasvaa karkulaisena kaksi sormustinkukkaa. Väri on lähes puhdas valkoinen nuppuvaiheen keltaisen jälkeen. Luumulehdossakin kasvaa valkoista sormustinkukkaa, mutta se on erilainen kuin tämä. Siinä on kukassa tummia pilkkuja mukana. Kumpi sitten lienee risteymä ja kumpi alkuperäinen.
Tässä se yllätyslaukka. Olen ihmetellyt omenapuun alla olevassa penkissä kasvavia lehtiä. Ensin luulin niitä tulppaaneiksi, sitten tuli nuppu ja se muistutti laukan kukintoa. Lopulta kasviin tuli keltaiset kukat. Ja lehti tuoksuu ihan laukalle. Netin mukaan tämä on keltalaukka Allium moly. Eipä ole mitään aavistusta mistä olen tämän ostanut ja miksi,  väri on aika ärtsy keltainen. Vai olenko saanut sipulit joltain, en muista sitäkään. No, saa tämä jäädä puutarhaan, mutta siirto parempaan paikkaa on kuitenkin edessä.

18 kommenttia:

  1. Pakollinen pionikuva :D

    Mulla jää varmaan tänä kesänä pionit kuvaamatta, jos ei ne hetikohta ala kukkia. Ollaan just poissa kukinta-aikaan. Onneksi on muitakin kukkia.

    Nuo varjoliljat on niin kauniita. Omat on vasta vauvoja eivätkä kuki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Forecan mukaan on luvassa sadetta ainakin seuraavat 10 päivää. Se tietää pionien menoa, liian märkää on. Joten voi olla että myöhemmin aukenevista ei ole enää kuvattaviksi, oli kotona tai ei :) Vähän harmittaa kun pyykkikallion pionissa on valtavasti nuppuja ja yksi Türin pioni kukkii ensi kerran.

      Poista
  2. Varjoliljat ovat ihania. Minulla on tuota samaa, kuin ensimmäisessä kuvassa. Valkoistakin on aiemmin ollut, mutta tänä kesänä sitä ei näy missään. Mihin lienee mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi jos valkoinen on kadonnut. Ehkä pitää vain huilivuoden :)

      Poista
  3. Mä ostin tuon näköistä pilkullista Ruotsista. Kieli pitkällä odotin ja kun nuput aukesivat niin lilja on keltainen. Vähän masentavaa, vaikka kaunis sekin. Valkoinen puuttuu. Ja se pilkullinen edelleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas ei ole keltaista, vaihdetaanko syksyllä siemeniä? Keltainen on hankintalistalla :)

      Poista
  4. Nuo varjoliljat ovat sitten ihania. En ole tuollaisia vaaleanpunaisia ja pilkullisia tainnut nähdäkään. Itselläni on perinteistä punaista ja valkoista. Suunnittelen hankkivani noita töyhtöangervon kaveriksi. Kumpulan puutarhassa näin viime kesänä sellaisen yhdistelmän ja se oli upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaikki mun varjoliljat on vanhoista pihoista ja jotenkin olen pitänyt noita värejä kaikkein yleisimpinä. Mutta sitä punaista pitääkin alkaa metsästämään, varjoliljoja kelpaa olla kaikissa väreissä.

      Poista
  5. Katselin tässä pari aiempaakin postausta läpi ja siellä on taas tehty vaikka mitä. Kiinnostavaa seurata aitan etenemistä! Minulla on pihalla sormustinkukkia ja ovat alkuperäisiä tilalla aina olleita. Niissä on ainakin mustia pilkkuja sisällä. Tosin niitä on kaikenvärisiä eikä taida kaikissa olla noita pilkkuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei aitta vähään aikaan etene jos sääennuste pitää paikkaansa. Vähän harmitaa kun homma junnaa paikoillan mutta minkäs sitä säälle mahtaa :) Sormustinkukat on ihania, siirsin viime syksyn muutaman juurakon mansikkamaalta ja nyt minulla on yhdessä kohtaa iso alue pelkkää sormustinkukkaa.

      Poista
  6. Ihanat varjoliljat ja 'Bowl of Beauty'! Tuolla keltalaukalla on aika pirtsakka väri, toisaalta se on kiva valon tuoja varjopaikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen pirtsakka väri :) ja on kyllä ihan mysteeri mistä on mulle tullut. Mutta saa olla paikoillaan jos onkin ihan varjon kasvi. Tuossa omenapuun alla on aika varjon paikka.

      Poista
  7. Kauniit varjoliljat ja ihana, keltainen laukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varjoliljat on minun top10 perennojen joukossa, niin omituisen näköisiä että niiden on pakko olla kauniita.

      Poista
  8. Mä innostun aina näistä varjoliljoista, kun näen niitä jollain. Täytyisi varmaan hankkia niitä, kun en sellaista vielä omista. Kauniita kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hankkia, minä levitän siemenet joka vuosi kukkapenkkeihin jotta saan uusia. kasvavat vain niin hitaasti kukkiviksi.

      Poista

Kiitos kommenteista :)