sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Omalta tontilta

Yksi puutarhan ja kasvimaan kesän merkkipaalu on se hetki kun syömme ensi kertaa oman maan perunaa. Tänä vuonna se hetki oli tänään. Samalla aterialla oli eka kurkku kasvihuoneesta, kasvimaalta salaattia ja sipuliakin.
 Aiemmin tällä viikolla keitin tuoreesta itse kasvatetusta pinaatista pinaattikeiton. Onneksi lapset eivät välitä tästä herkusta niin jäi enemmän miehelle ja minulle.
 Yrttejä on kuivumassa. Puulieden päällä killuu piparminttua, lipstikkaa ja oreganoa. Salviat on vielä keräämättä mutta tuoreena olen sitäkin jo käyttänyt. Piparminttua täytyy kuivata tänä vuonna rutkasti enemmän kuin viime vuonna. Talvella loppui piparmintut kesken. Juomme koko perhe paljon teetä ja tykkäämme laittaa teekannuun kuivattua piparminttua teelehtien kaveriksi.
Aamuni ovat taas yhtä juhlaa mustikoiden takia. Niitä löytyy omasta koivikosta niin läheltä että haen sitä aamulla suoraan lautaselle jos ei sada. Tällä kertaa mukaan tuli muutama metsämansikkakin. Oman maan mansikkaa tulee niin vähän, että se syödään suoraan puskista.

Porkkanat, herneet, tomaatit ja kesäkurpitsat antavat vielä odottaa itseään, mutta toiveikas olen että niistäkin satoa saadaan. Herneissä on jo litteät palot, tomaateissa komeita raakileita ja porkkanaa on maistettu harvennuksen yhteydessä.

12 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja. Minun pinaatit ovat vielä ihan minikokoisia, mahtavatko kasvaa ollenkaan. Ja noin kypsiä mustikoitakin. Täällä saadaan niitäkin vielä odotella. Mutta kasvihuoneesta on jo kaksi tomaattia syöty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kasvoi vanhaan ammeeseen istutettu pinaatti hyvin, kasvimaalla olevasta ei tullut jostain syystä mitään. Nyt laitoin ammeeseen uudet siemenet, jos tulisi taas yhtä hyvin satoa, tykkään pinaatista tosi paljon. Mustikoiden kypsyys vaihtelee tosi paljon, ei haittaa kun kerään aamiaismarjat käsin, mutta marjametsään en ole vielä lähtenyt, raakoja ei viitsi poimia.

      Poista
  2. Oii sielläkö on mustikat jo noin kypsiä! täällä ei vielä puhettakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa meidän omassa koivikossa on aina ekat kypsät mustikat, on sopivan kostea paikka ja aurinko paistaa koivujen lomasta. Tänään keräsin jo litran!

      Poista
  3. Voi nam! Pinaattikeitto, itse tehty, omista pinaateista - en osaa edes kuvitella miten hyvää se on, kun mä tykkään jo siitä pakastepinaattikeitostakin, siis valmisruuasta, todella paljon :-D Ihanaa satoa. Voi aah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kaupan keitosta, vaikka en kaikista. Itse tehty on parasta, voi laittaa kunnon voita ja punaista maitoa. Tällä kertaa ei ollut kyllä kuin kevytmaitoa.

      Poista
  4. Pinaattikeitto omista pinaateista on kyllä melkoista herkkua. Oli mun lempiruokaa lapsena ja nyt näköjään periytynyt myös Toivon lemppariksi. Pitäisi kerätä pinaatit ja tehdä. Mulla onkin tänään sadonkorjuupäivä juuri noiden yrttien osalta. Ja mustikoitakin lupailin kerätä. Mums mums.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinaattikeitto on hyvää ja ihan älyttömän nopea ja helppo tehdä. Sullakin on mustikkametsä lähellä :)

      Poista
  5. Nam nam:) ihanuuksia ihan jokainen tässä jutussa mainittu:)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)