torstai 30. heinäkuuta 2015

Hattu ukolle

Toinen Virosta tuoduista köynnösukonhatuista on aukaissut kukkansa. Viininpunainen on sekin sopiva väri ukonhattuun, vaihtelua siniselle tai kirjavalle, tai valkoiselle. Soisin edes toisen näistä pysyvän hengissä, viime kesänä tapoin yhden kuivuuteen.
 Tälle kertaa valikoin kasvupaikan tarkemmin ja ainakin tämä yksilö viihtyy paremmin kuin hyvin.
 Nuokkulaukka teki kolme kukkavanaa ja hauskat nuokkuvat kukkansa. Toinen köynnösukonhattu kasvaa nuokkulaukan vieressä mutta ei vielä kuki.
 Ja lisää Virosta tuotuja kasveja, tässä kukassa jaloängelmä "Elin". Tuuli taivutti ängelmän varren ja kukinto on hassusti vinossa. Ei mitään, kaunis se on silti.
 Arboretumiin istutettu tervaleppäaidanne on unohtunut kuvata tyystin tänne blogiin. Siinäpä se kasvaa ihan omissa oloissaan, kuvassa näkyy vaaleampana nauhana. Kaikki taimet hengissä vaikka näistäkin muutama meinasi kuolla kesäkuun kuivuuteen. Tervaleppä on kuitenkin sitkeä ja kasvatti uuden varren kuivuneen tilalle. Seuraavan kerran tätä kannattanee kuvata kymmenen vuoden päästä kun on kasvanut edes jonkinlaiseen korkeuteen.
Ja kun Viron kasveista ei päästä eroon niin tässä pensaskärhöksi tunnistettu mysteerikasvi joka kukki arboretumissa. Kukat ovat pienet ja vaatimattomat mutta silti pidin niitä kauniina. Ja valkoinen on hyvä väri tummia lehtiä vasten. Nyt pensaskärhön kukinta on jo ohi, tällä hetkellä jännitän vieressä kasvavaa tiikerililjaa onko luvattu keltainen. Kaksi muutakin liljaa pitää minua jännityksessä, toisen pitäisi olla purppuranpunaienn tiikerililja ja toinen tunnistamaton liljalajike mutta väriltään pitäisi olla liilavalkoinen. 

11 kommenttia:

  1. Onko mahdollista, että tänä kesänä jossain joku on ollut vaarassa kuolla kuivuuteen? Onneksi ei kuitenkaan kuollut.
    Hauskan näköinen ukonhattu ja tosi kaunis jaloängelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kesäkuu oli todella kuiva, muutamana päivänä satoi niin että kuivui samantien maahan. Oltiin jo ihan helisemässä kastelun kanssa kunnes tuli heinäkuu ja ikuiset sateet :D

      Poista
  2. Oletko saanut siirrettyä jotain puita sille alueelle missä syreenimajan piti sijaita? Syreenikin voisi olla hyvä tai jotain ikivihreää ehkä... Kiinnostaa kun oli puhetta siitä kun näytit ne ilmakuvat. Kauniita kasveja ja kyllä tervalepät kasvaa, näyttävät tosiaan pieniltä nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tontin rajamaille siirsin kuusen ja koivun taimia, kymmenisen kumpaakin. Kuuset tulevat jo istutetulle kuusiaidalle jatkoksi. Tai pitää sanoa aidanne sillä kuusiaitaa ei tulla leikkaamaan kuten ei vanhaakaan ole leikattu. Kivimuurin takana on neljä tamme ja yhteen kulmana istutin kolme mäntyä. Nurmialueet on vielä vapaana sillä nautitaan nyt ensin niistä. Tervelepät on vielä hentoiset, puolimetriset hujopit mutta niiden kasvu on nopeaa, 10 vuoden päästä ne on jo hyvän kokoiset puut.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Türin kukkamarkkinoilta tarttuu kaikenlaista mukaan :)

      Poista
  4. Tuosta tervaleppäaidasta tulee hieno. Meilläkin kesäkuussa tuuli niin kovasti, että oli todella kuivaa. Loppukesästä ei ole ollut kuivuudesta pelkoa.
    Ja todella kauniita nuo kaikki Viron tuliaiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samat säät täälläkin. Vettä on onneksi sateista huolimatta tullut kohtuudella tai vähän enemmän, mutta ei mitään tulvamääriä kuitenkaan.

      Poista
  5. Minustakin tuo pensaskärhö on tosi kaunis. Minulla on tuo jaloängelmä Elin, mutta se ei kuki vielä. Kaunis ukonhattu ja kauniita laukkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Elinin" kukintaa en oodtellut vielä mutta niinpä vaan kukki. Kasvaa tosi korkeaksi.

      Poista
  6. Mulla hyvään ja tukevaan kasvuun keväällä lähtenyt köynnösukonhattu on nyt tosi säälittävä näky. Joku ötökkä (toukka) söi sen ja sittemmin ovat myös kotilot maistelleet sitä. Ensi vuonna uusi yritys ja myrkyt tehokkaampaan käyttöön.

    Harmillista tuo parsakaalien kohtalo. Oikukkaita kasveja.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)