tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ihan hirveä työ!

Saliin tuleva sohva alkaa olla kotiinkuljetusta vaille valmis. Lakkauksen jätän toistaiseksi tekemättä, haluan nähdä miltä pelkkä öljytty pinta näyttää salin valossa ja tunnelmassa. Sohvan viimeistelyn ohessa vein kurssille taas yhden työn. Tälläkin työllä on kokoa, valmiina siitä pitäisi tulla siskon keittiöön kaappi. Kuvan olen laittanut joskus aiemminkin, mutta tässä yksi muistinvirkistykseksi. Laatu on valitettavan huono, mutta en löytänyt koneen uumenista muuta kuvaa. Kyllä siitä lähtötilanne näkyy.

Kaapissa on neljä kerrosta maalia, kaikki vihreän eri sävyjä. Päällimmäisen maalin perusteella ajattelin, että helppo nakki. Vähän kuumailmapuhallinta ja maalit ovat simsalabim poissa. Ei se sitten ihan niin mennyt. Alimmainen öljymaalikerros oli tiukassa kuin liima. Ja itseasiassa kuumalla ilmalla siitä maalista tuli kuin liimaa, tahnaa joka vain liukui puun pinnalla mutta ei irronnut, ei sitten millään.
 No, ei tässä onneksi olla eilisen teeren tyttöjä maalinpoiston saralla. Maali jäi toiseksi muutaman hikipisaran ja raapan avulla. Nyt koko kaapin yläosa, ovet ja laatikot ovat kaikki puupinnalla. Laatikot ja ovet on vieläpä hiottukin maalausta odottamaan.
Alaosaa en taida ehtiä tehdä kevään kurssin aikana, se jää sitten kesän ajan sadepäivien töiksi. Työtä kyllä helpotti huomattavasti, että kaapin sai pari ruuvia poistamalla kahteen osaan. Yläosa mahtui näppärästi autoon, alaosa ei taida mahtua. Vielä pitää ostaa maalit, värin sisko jo päätti. Ja on ostoslistalla iso kasa vaneriakin, kaapin taustavaneri pitää uusia, samoin parin laatikon pohjavaneri. Muutoin raikastimena ja uudistajana saa toimia maali.

Enpä tiedä olisinko hommaan ryhtynyt jos olisin työmäärän tiennyt.
Kyllä saa sisko melkoisen lahjan.


4 kommenttia:

  1. Apua en kestä miten hieno tuosta varmaan tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syytä on tullakin hieno, sen verran sen eteen on vuodatettu hikeä :D

      Poista
  2. Olet tosi sisukas! Ja varmaan myös lihaksikas, voin vain kuvitella miltä tuntuu käsivarsissa ja selässä, työasennot mitä lie korkkiruuvia, ja kun voimaa pitää myös käyttää. Tuosta tulee kyllä keittiön kruunu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niskassa ja käsivarsissa tuntuu. Ergonomia ei tosiaan aina ole ihan paras myöskään sen takia, että työpöydät on kokoa pieni lapsi, alakoululla kun ollaan.

      Poista

Kiitos kommenteista :)