sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ohjelmavinkki puutarha-addikteille

Tähän aikaan vuodesta olisi aikaa tuijotella puutarhaohjelmia kaiket viikonloput. Ja kyllähän niitä katselisi jos niitä televisiosta tulisi. Jonkin ihmeellisen säännön mukaan ohjelmat alkavat pyöriä televisiossa vasta sitten, kun puutarha-addikti on siellä puutarhassaan. Ei kesällä ole aikaa puutarhaohjelmille, silloin kitketään, istutetaan ja kasvatetaan. Pahimpaan tuskaan on onneksi tullut tarjolle yksi ohjelma meille jotka eivät aina jaksa hakea netin kautta ohjelmia katsottavaksi.
                                             
Sunnuntaisin tulee Strömsön puutarha. Kanava on Yle Fem ja kellonaika 17:25. Jaksot näkyvät myös Yle Areenasta. Tosin kun ohjelmaa katsoo, tulee niin ikävä kesää, lämpöä ja aurinkoa.

 

Ei näihin kuviin enää onneksi ole pitkä aika. Alimman kuvan tunnelmiin on aikaa enää pari kuukautta, ja se menee nopeasti. Puutarhaikävää helpottamaan olin ajatellut istuttaa ensi viikolla ekat tomaatinsiemenet, kurkuille ja kesäkurpitsoille taitaa olla vielä liian aikaista.

8 kommenttia:

  1. Ihania kesäisiä ja keväisiä kuvia. Onko vaaleanpunainen unikko pioniunikkoa. Se on todella upean näköinen tuota kivijalkaa vasten. Minullakin olisi nyt aikaa katsella puutarhaohjelmia, sitten kun ne tulevat telkkarista, en kyllä ehdi istumaan telkkarin ääressä, vaan aherran pihalla ja nautin keväästä ulkosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On pioniunikkoa, minustakin sopii älyttömän hyvin harmaata kivijalkaa vasten. Puutarhaohjelmat saisi alkaa heti tammikuussa, talvella niille on aikaa.

      Poista
  2. Ihan masentaa, kun jossain päin Suomea jo haravoidaan. Meillä on yli puoli metriä lunta. Tuota Strömsötä on tullut katsottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haravoida meilläkään :) Lunta ja jäätä jokapuolella.

      Poista
  3. Miten saa pioniunikot kasvamaan noin? En tahdo saada mitään unikoita kasvamaan. Pitäiskö perustaa täysin uusi penkki puhtalla mullalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa miksi viihtyvät tuossa talon vieressä. Paikka on suoraan etelään ilman mitään varjoa suurimman osan päivästä. Kuiva vielä päälle. Ehkä sen takia tykkäävät. Minulla kasvaa unikkoa siellä täällä muiden kasvien joukossa, jotenkin olen ymmärtänyt että laiha maa on niiden mieleen. En ole seinänvierustaa pahemmin lannoitellut sen takia.

      Poista
  4. Upean kaunis valko-vihertävä akileija. Ja vaaleanpunaiset pioniunikkosi ovat hempeän suloisia. Minullakin pioniunikot menestyivät viime kesänä hyvin, vaikka kylvin niitä kompostiseen multaan, tosin aurinkoiseen ja kuumaan paikkaan. Minulla oli eri värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileija taitaa olla Türin tuliaisia, tykkään siitä mahdottomasti, tuollainen lime-valkoinen kukka ja vielä kerrottu. Mulla on siitä vähän siemeniä jos haluat! Viime vuosi oli akileijan siemenille vähän huono vuosi, mutta jotain sain talteen.
      Pioniunikko taitaa olla vähän joka paikan kasvi jos kelpaa kompostimulta ja laihakin maa.

      Poista

Kiitos kommenteista :)