sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Navetan kaapista eteisen kaapiksi (osa 2.)

Edellisen postauksen kaappi pääsi vihdoin ja viimein seinälle. Ei vain saatu aikaiseksi ennemmin. Joulun jälkeen tässä talossa on vaivannut muutenkin jonkin asteinen saamattomuus. En ole saanut aikaiseksi yhtään mitään, jos mukaan ei lasketa kirjojen lukemista ja suvun vaiheiden tonkimista kirkonkirjoista. Jälkimmäisessä pääsin muuten taas aimo harppauksen eteenpäin. Tällä kertaa jäljet vei Lammille.

Mutta siihen kaappiin. Kaappi on maalattu perinteisen punaruskeaksi. Maali on pellavaöljymaalia, sekoitus kahdesta purkinpohjasta jotka löysin kaapeista. Tuvan astiakaappi on maalattu samoilla maaleilla. Tälläkin kertaa sekoitin sävyn summamutikassa ja silmämääräisesti sopivan väriseksi. Ja hyvä tuli.
 Kaapin oven keskipuun halkeamaa en lähtenyt korjaamaan. Saa jäädä muistoksi väkisin väännetystä lukosta. Periaatteessa kaapin kauniin alkuperäisen punaruskean sävyn olisi voinut säilyttää, mutta se olisi vaatinut jo vähän enemmän taikuutta ja taitoa. Kaappia on kohdeltu niin kaltoin, että minun päätös oli peittää lommot uudella maalilla ennemmin kuin lähteä tekemään uusia puuosia.
Kaapin takaseiniksi hyödynsin kodinhoitohuoneen seinäpaneleiden jämiä. Panelit, sisäseinät ja alkuperäisen hyllylevyn maalasin samalla harmaalla maalilla kuin eteisen ison kaapin. Tuo lisätty hylly pitää vielä maalata kunhan ehdin. Se on ihan tavallista mäntyliimalevyä, joku jämä jonka löysin navetasta. Veikkaisin, että se jäi yli kun mies teki tuvan astiakaapin. Periaatteessa kaapin kunnostamisen materiaalit eivät maksaneet mitään, koska käytin jo olemassa olevia. Joskun ihan mukava näin, vaikka toivottavaa tämä on aina.
Siinä se on nyt paikoillaan eteisessä. Sijoituspaikka on paneeleiden korkeuden takia aika korkealla, mutta se ei haittaa. Kaappiin on tarkoitus laittaa kaikki sellaisen sälä jota tarvitaan sopivan harvoin kuten hehkulamput, kenkävahat ja muut sellaiset säilytän mieluummin piilossa-tavarat.

Nyt pitäsi osata päättää millainen vetonuppi kaappiin tulee. Vai hommaanko uuden lukon ja avaimen. Jos tulee uusi lukko ja avain, laitanko avainkilven vai en. Taas näitä elämää suurempia ja vaikeita päätöksiä. Ja edellisessä postauksessa siis kaappi ennen-kuvissa.

15 kommenttia:

  1. Ihana väri! Oikea vanhanajan värisävy. Niin, nuo pikkukysymykset on sitten juuri niitä hankalimpia päätettäviä :-D Jotenkin mä näen siinä vanhan avaimen ja siinä roikkuvan tupsun. Ehkä avaimen ei tarvii sopia reikään täydellisesti, ja ehkä lukkoa ei tarvita, pääasia, että siitä vetämällä saa oven auki jotenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi näitä tärkeitä pikkukysymyksiä! Mutta jospa laittaisikin vain avaimen ja tupsun. Tupsun pitää olla ehdottomasti punainen, mattoon sopiva! Avaimen voin "lainata" kylppärin seinän kokoelmasta.

      Poista
  2. Tuo näyttää just siltä niinkuin se olis aina ollutkin tuon värinen! Hieno työ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värisävystä tuli tosi onnistunut, on niin lähellä alkuperäistä sävyä kuin vain voi olla.

      Poista
  3. Ihana kaappi! Noi nuppi/avain-asiat on kyllä niitä elämän suuria kysymyksiä. Minulla on nyt pohdinnassa tapettiasiat ja ne kuuluvat samaan kategoriaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetit, siinä toinen kauheus! Vaikka vanhempien valtakunnan remontin aikataulusta ei ole vielä mitään tietoa, niin mietin välillä millaiset tapetit sinne laitetaan. Tuleeko tummaa, vaaleaa, kukallista, isoa kuviota vai mitä? Vaikeaa on päättää kun sen aika on. Mari Sekasortoa blogista oli tilannut tapetit Ruotsista, kirjoitti juuri postauksen siitä. Jos hinta vaikuttaa niin sekin vaihtoehto kannattaa katsoa.

      Poista
  4. Hieno kaappi tuli. Eteisessä tarvitaankin just tuollaista kaappia. Mun pitäis ottaa ruokapöydän tuolit käsittelyyn. Ne tarvitsisivat uudet päälliset, mutta vähän vetämätön olo mullakin on. Pimeys syö energian. Odotellaan valoisia, ihania päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaapille oli tarvetta vaikak eteisessä on isokin kaappi. Mutta sen täyttää kengät, takit, tyhjät ikean säkit ja sellaiset piilossa pidettävät tavarat. Taitaa löytyä parin luistimet ja monotkin. Viisihenkisen perheen tavaramäärä on valtava :D
      Tein viime kesänä ekaa kertaa verhoiluhommia ja se oli kivaa!

      Poista
  5. Mites olis sellainen puinen lukitussysteemi? Ulkopuolelle pitkulainen "kapula" (T), jonka keskeltä tappi oven läpi ja toisella puolella vain yksivartinen "kapula" (L).
    Ulkopuolen kapulasta kääntämällä ovi joko avautuisi tai menisi kiinni. Nämä kapulat siis ottaisivat kiinni oviaukon reunalautaan. Toivottavasti sait sanallisesta sepustuksestani selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain selvää :) Eteisen kiinteän komeron ovessa on kuvailemasi kapula. Kävisi kaapinkin oveen, mutta joutuisin tekemään siihen lisää reikiä. Sailan ehdottama valeavain voisi olla hyvä. Ei tarvitse tehdä mitään ratkaisevaa.

      Poista
  6. Upeaa työtä ja kaunis kaappi :) Tuommoisia minäkin tarttisin..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuommoiset umpipuukaapit kannattaa aina kunnostaa, noinkin rahjuksesta sai vielä kunnon kaapin aikaiseksi. Toivottavasti jostain löytyy sullekin :)

      Poista
  7. Tosi kaunis kaappi! Mukava, että vanha kaappi sai vielä uuden elämän ja paikan eteisessänne. Muutenkin ihania vanhoja tavaroita teillä.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)