keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mehusta leiväksi

Meillä on pyörinyt jääkaapissa syksystä asti omenamehupullo. Kellekään ei ole kelvannut vaikka on itse tehtyä. Koko perhe valitsee mieluummin juomakseen sekamehun. Edellinen erä sitä olikin superhyvää. Runsas määrä omenaa, puolukkaa ja mansikkaa muiden marjojen kanssa oli toimiva yhdistelmä, ja paljon parempaa kuin pelkästä omenasta tehty mehu.

Hetken pähkäilin mihin omenamehun hyödyntäisin, kunnes muistin, että sehän on superhyvää leipätaikinan nesteenä. Samaan taikinaan pääsi jääkaapista ruiskaurapuuron jämät, ja niin oli leipätaikinan pohja valmis. Lisäksi tarvittiin kuivahiivaa, voita, hitunen ruisjauhoja ja loput vehnäjauhoja.
Minäkin, joka en periaatteessa syö leipää, en voi vastustaa uunituoretta itseleivottua leipää. Pari siivua kasvissosekeiton kanssa maistui. Tietysti aidon voin ja juuston kanssa. Vyötärön kannalta yhtä tuhoisaa kun tänään lapsille luvattu suklaakakku, mutta pitää elämässä olla nautintoa.

Nyt uuneja kopistelemaan, pitää saada talo lämpöiseksi. Tuvan ikkunanpielen mittari näytti aamulla sisälämpötilaksi vaivaiset +13 astetta. No, siihen mittariin ei voi luottaa, toinen näytti sentään +19 astetta mutta lämmitystä tarvitaan silti.

10 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Keitin syksyllä yhden maijallisen omenoita mehuksi. Tuli peräti kaksi pulloa mehua. Ei maistunut just miltään. Jouluna keitin toisesta pullollisesta glögiä, tulihan se juotua, mutta aika laimeaa se oli siltikin, vaikka kanelitankoja ja tähtianiksia heitin lisää kattilaan maistamisen jälkeen. Vasta muutama mintun lehti antoi vähän säväystä. Toinen mehupullo odottaa kellarissa käyttöä. Leipataikinaan sen voisikin käyttää. Omenahilloa olen kyllä taikinoihin laittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin yllättynyt omenamehun maun laimeudesta, mutta leipätaikinaan kävi kuin nenä päähän. Kaksi vuokaleipää syötiin hetkessä, toisesta olin onneksi ehtinyt ottaa tyttären perheelle palan viemisiksi. Perhe olisi syönyt senkin :)
      Mintunlehtiä pitääkin kokeilla mehuun, teehen meillä käytetään niitä urakalla, alkaa olla syksyllä kuivatut jo loppu.

      Poista
  2. Jotenkin tuntuu tämä muuttunut tuulen suunta joka luussa ja ytimessä. Vessassa istuessani huomasin, että selkään vetää - juu, eristys ja viimeisten listojen laitto on edelleen kesken, vaikka sisävessa siis rakennettiin jo ehkä viisi vuotta sitten!
    Ihanan kuuloinen leipä! Kyllä tuoretta on pakko maistaa, voin ja juuston kanssa, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla niskan takana väijyvä flunssakin aiheuttaa kylmän tuntua. ja se että olen vielä pyjamassa :D vapaapäivä nääs.

      Poista
  3. Omenamehuun tehty leipä on taivaallista! Itse tein lähes samanlaista (tai lähes samoista aineksista) leipää jokunen kuukausi sitten ja tässä linkki postaukseen, mikäli kiinnostaa. :)

    http://lifetastesgood-nanne.blogspot.fi/2014/09/syksyn-varittamat-jalkiuunileivat.html

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä makoisalta! Pitänee itsekin joskus kokeilla laittaa omenamehua taikinaan.

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä idea ja edellisen postauksen näkymät ovat tosi hienot! Onnea oven metsästykseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän se ovi vastaan tule, pari ehdokasta on jo, mutta noutomatkaa turhan paljon.

      Poista

Kiitos kommenteista :)