keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Mummin mussukalle

Olimme maanantaina miehen kanssa kuin konsanaan nuori pari ostoksilla ensimmäisen vauvan kanssa. Kärryissä oli vaippoja, puhdistuspyyhkeitä, ja turhake numero yksi, tuttikuumemittari. Vain se vauva puuttui, mutta ei hätää, tyttäreltä löytyy. Ja vaipat kelpaa vauvataloon, kuten kuumemittarikin. Kuvan kuumemittari ei ollut Lidlissä hinnalla pilattu, nähtäväksi jää toimintakyky. Omilla lapsilla tuollaista hienoutta ei ole ollut.
 Vauvatavaroita siunaantuu postinkin kautta. Alesta ensi talveksi haalari, toivottavasti arvoimme koon oikein.
 Ja tietysti pakettiin mukaan jotain itse tehtyäkin, villasukat alpakkalangasta. Näitä sukkia aloin tehdä viime toukokuussa bussimatkalla Türiin. Eilen sain sukat vihdoinkin pääteltyä ja vietyä muiden tavaroiden ohessa vauvalle. Mussukka kun on kasvanut ensimmäisistä villasukistaan jo ohi! Toppahaalarissakin kuulemma siirryttiin jo seuraavaan kokoon.
Vaikka näen vauvaa parikin kertaa viikossa, tuntuu että jo muutamassa päivässä tapahtuu paljon kasvua ja kehitystä. Todennäköisesti kuitenkin katselen mussukkaa sellaisten vaaleansinisten mummilasien läpi. Ihan tavallinen vauva, mutta minun silmissäni maailman paras ja ihmeellisin.

6 kommenttia:

  1. Katselin tuota samaa kuumemittaria, mutta en sitten hankkinut, kun Selma on jo sen ikäinen, että kohta pitää pyrkiä tutista eroon ;)

    Ainahan omat lapset ja lapselapset ovat ihania ihmeellisiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuolla tuttimittarilal ole pitkä käyttöikä, mutta jos olisi sitäkin käytännöllisempi. Nykyään on onneksi nopeat digimittarit millä mittailla kuumetta.

      Poista
  2. Tottakai se on sun mielestä maailman ihanin ja ihmeellisin. Ja niin pitääkin olla!

    Vähän kade, vaikka en omalle lapselleni vielä lapsia toivokaan. Fiilistelen sun kautta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niinhän sen kuuluu mennäkin. Ihan höpsähtänyt mummi tuli minusta(kin) vaikka etukäteen ajttelin etten ole sellainen lainkaan :D

      Poista
  3. Muistan noi sukat Türin reissulta :D

    VastaaPoista
  4. Eikö ole ihanaa miten mummius toimii! Samalla tavalla kuin äitiyskin.

    tv Leena

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)