lauantai 2. marraskuuta 2013

Mikä hiljaisuus ja rauha

Uskallan myöntää avoimesti olevani äiti joka kaipaa hetkiä ilman lapsia. Niin sanottu oma aika on minulle tärkeää ja yksi keino millä jaksaa vapaa-aikaa ja työtä lasten kanssa. Ihan yksin ei tarvitse olla, joskus on mukava olla ihan kahden puolison kanssa, kuten nyt koko viikonloppu. Saatiin jopa teinipoika peräkammaristaan maailmalle. Hip hurraa ja hei, tämä ei turhan usein tapahdu.

Päällä on vieläkin pyjama ja aamutakki, mutta vaatekaapilla odottelee jo ravintolaillallista varten varattu paita. Näyttää yöasulta, mutta sitä se ei ole.
 Saliin laitoin uudet kynttilät, nyt poltellaan niitä ahkerasti ja nautitaan illalla kaapin kätköistä joku unohdettu elokuva.
 Ehkä jää aikaa jatkaa eteisen oviverhoja, edes tämä ensimmäinen kukka valmiiksi.
 Ja lukea vähän kirjaa. Jos jotakuta kiinnostaa sellainen vähän enemmän hömppähistoria, niin tässä oiva kirja jossa on hieman huumoria silmäkulmassa. Ei se naisen osa ole ollut aina helppo.
Seuraava ohjelmanumero täällä luonnottoman hiljaisessa talossa on hiusten kähertäminen. Siinä puuha jossa minulle on suotu kaksi vasenta kättä. Mutta mitäpä sitä ei nainen ulkonäkönsä eteen tekisi.

10 kommenttia:

  1. Osuvaa pohdintaa! :)
    Minä olen nainen, joka on ensisijaisesti Milla ja Milla on sitten mm. äiti, vaimo, ystävä, työntekijä, naapuri... Eli vapaapäiviä jokaisesta roolista saa ja pitää ottaa. Ainakin itse otan ja hyvällä omallatunnolla.
    Marrasterkut Porvoosta :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, just niin! Vietä mukava ja akkuja lataava viikonloppu:)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa oikein passelilta viikonlopulta :) Nauttikaa.

    VastaaPoista
  4. <3 onpas ihana viikonloppu,nyt nautitte <3

    VastaaPoista
  5. Oih, meilläkin se on harvinaista herkkua! Mukavaa iltaa :)

    VastaaPoista
  6. Voi kun kuulostaa kivalta - nauti ja rentoudu oikein kunnolla nyt!! Kiitokset myös mielenkiintoisesta kirjavinkistä.

    VastaaPoista
  7. Juuri samoin itsekin ajattelen, lapset on ihania, mutta voi niitä ihania harvoja hetkiä kun talo on tyhjä ja voi vain olla! Mutta naurattaa samalla tuo verhokukkasten ompeluhaaveesi - itsekin aina luulen ehtiväni tehdä kaikenlaista kun vihdoin on "aikaa", mutta se aika hujahtaa niin nopeasti... Ja parempi välillä ihan vaan levätä tekemättä mitään.

    VastaaPoista
  8. Ei sitä omaa aikaa tartte selitellä kenellekään, jolla on lapsia… Ihanaa, että ootte saaneet viettää rauhallisen viikonlopun! Paita on tosi nätti, toivottavasti ilta oli onnistunut (ja kiharat ;) ).

    Ja toiset terkut Porvoosta! :)

    VastaaPoista
  9. Ihanaa omaa aikaa sinne! Sulla näyttää olevan taito käyttää sitä hyvin :)

    VastaaPoista
  10. Kivoja kuvia! Onnittelut synttäreistä :) Historiankirja vaikuttaa tosi kiinnostavalta, ja taidan lukea sen.

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)