keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kätevästi nettisivuiltamme

Totuttuun tapaani ostin maanantaina muutaman pussin nuppuvihanneksia kiireisiä kokkauksia varten. Enää näitä ei saa Lidlistä, mutta sentään K-kaupasta löytyy, tähän asti kun tämä on ollut pakastevihanneksista lempparisekoitukseni.
 Kotona mies alkaa etsiä pussista tietoa vihannesten alkuperämaasta. Takaa löytyykin teksti joka yllätti minut täysin: Vihannesten alkuperämaa on ilmoitettu nettisivuillamme www.findus.fi. (pakattu Ruotsissa)
 Useamman klikkailun ja etsinnän jälkeen olen alkuperämaalistassa. Luettuani tuotantomaat tuli mieleen, että lempparini on vaihtunut:
-keltainen porkkana, Hollanti, Belgia, Ranska
-porkkana: Ruotsi
-kukkakaali: Puola, Belgia, Ranska, Hollanti, Espanja, Kiina
-parsakaali: Equador, Guatemala, Espanja.

Listalla ei lue missään kohtaan Suomi. Jotenkin olen ihan typertynyt vaikka olen tiennyt, että ei näissä kotimaisuus jyllää. Eikä se, että kotimaisuusaste on nolla, mutta se, että näin aliarvioidaan kuluttajaa. Tiedon  ruuan alkuperästä löydän vasta nettisivuilta ja sieltäkin etsimällä enkä silti saa tietää onko kukkakaalini ranskalaista vai kiinalaista.
Onneksi on vielä vapaus äänestää lompakollaan. Seuraavalla kauppareissulla aloitan kotimaisten pakastevihannesten metsästyksen, tai ainakin euroopassa tuotettujen. Ymmärrän että pakastettu bambun verso tulee Kiinasta, mutta että ihan peruskasviksetkin. Eikö kotimaista ole, vai onko esteenä hinta, ihmettelen.

34 kommenttia:

  1. Meillä ei oikeastaan ole muita aseita tässä sodassa kuin nostaa möly ja äänestää kukkaron kanssa.
    Hyvä, että vähän ravistelit hereille. Noiden pakastevihannesten kanssa olen minäkin vähän päässyt uinahtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan joka kauppareissulla ei jaksa jokaista pussinkylkeä lukea läpi, kotona sitten yllättyy. Täytyy taas itsekin terästäytyä.

      Poista
  2. Voi apua, mitä toimintaa! Varmaan ihan laillista, mutta törkeää. Kyllä minäkin alan katsoa, juuri laitoin Välimeren paistovihannekset (Findus) ja toden totta, siellä tuo ihan sama teksti, kun kaivoin pussin roskiksesta. Kiitos kun nostit asian esille, vastedes alan katsoa asiaa jo kaupassa. Kotimaisen ostaminen on tae sille, että maassamme pysyy maaseutu ja maanviljely toiminnassa. Miten sen aina niin helposti unohtaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ihan laillista, luulen minäkin, mutta ei mitenkään kannustettavaa toimintaa. Listalla on muuten Ruotsikin aika aliedustettuna kun ajatellaan että Findus on ruotsalainen merkki. Eipä ole sielläkään kotimaisuus kovin hääppöistä. Sen kautta vielä ymmärrän ettei listalla lue Suomi.
      Mutta kyllä minäkin tuen mieluummin kotimaista maanviljelijää, onneksi tuorepuolella se on vielä helppoa.

      Poista
  3. No jopas on...onko edes laillista. Aivan uskomatonta.

    VastaaPoista
  4. Helppo sanoa, mutta nimenomaan findusta olen boikotoinut aina, näin vuosien ja vuosien jälkeen en edes kykene muistamaan alkuperäistä syytä. Jos arvaisin syytä, luulisin sen liittyvän jotenkin heidän lisäaineisiinsa ja valmisruokaan. Kyse ei siis ole siitä heidän viimeismmästä oikeasta kohustaan. Mielestäni kannattaa muutenkin noiden pakasteiden kohdalla lueskella alkuperämaita, norovirukset sun muut hepatiitit vaanivat poloista kuluttajaa jo marjojen lisäksi kasvispuolella...

    Kiitos sinulle muistutuksesta, herättin taas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjat meillä on aina kotimaisia, siitä en tingi kuin viimeisessä hädässä. Kasvispuolella täytyy vähän terästäytyä ja alkaa siirtyä kotimaiseen tuotantoon ja merkkiin. Findus taitaa nyt jäädä sinne pakastealtaaseen. Laitoin muuten heillekin palautetta tuosta merkinnästä.

      Poista
  5. MItäääh? Järjyttävää, taidanpa minäkin mennä boikottiin ja katsoa tarkemmin nuo pussit. Luulisi tosiaan että suomestakin noita löytyisi yllin kyllin! Kiitos tästä postauksesta!!!! Marjat olenkin aina ostanut suomalaisina, mutta ei ole tullut mieleenkään, että jostain saksasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tökeröintä se, että alkuperämaa ei selviä oikeasti mistään.

      Poista
  6. Peruna-sipulisekoituksessakin peruna on yleensä suomalaista, mutta halvemmissa merkeissä sipuli on ulkolaista. Sekin kannattaa joskus tarkistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio. perunasipulisekoitus on meillä pannassa niiden sipulien takia, tuntuu ettei ne pehmene millään. Nykyään silppuankin kiusauksiin perunat itse.

      Poista
    2. Hyvä jos on silppuri tms, mutta siis niitä perunasuikaleita saa ilman sipuliakin kyllä pakasteena, jos meinaan olet kaivannut (noloa tulla tällästä sanoon kun sä varmaan mietit että no huomattu on, mutta tää oli siis vaan hyväntahtoinen vinkki JOS et oo huomannut :D) nimimerkillä suurperheinen joka ei jaksa silputa mutta laittaa omat sipulit :D

      Poista
    3. Huomattu on :D, mutta sen yhden kilon pussin hinnalla kun saa n. 4kg perunaa niin harvoin viitsin ostaa. Nuukuus iskee aina välillä.

      Poista
  7. Mä järkytyin jokin aika sitten, et 90% Suomessa valmistettavien omenamehujen omenoista tuodaan Kiinasta!
    - Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Edellisessä kodissa tuli joka vuosi niin valtaisa omenasato että teetimme osasta omenamehua. Se oli parasta mitä olen ikinä maistanut. Nyt odotellaan että tämän kodin puut alkaisi tuottaa niin paljon hedelmää että saadaan taas hyvää tuoretta omenamehua.

      Poista
    2. Me odotellaan kans semmoista omenasato, et saataisiin omista omenista tehtyä mehua. Siihen asti ostan silloin tällöin hanapakkauksessa ahvenanmaalaisista omenista tehtyä omenamehua, on melkein yhtä hyvää kuin omista omenista.
      - Marja

      Poista
  8. Itsekin olen viime päivinä miettinyt paljon noita ruoka-asioita, eettisyyttä ja alkuperää. Kotimaisuuskaan ei aina takaa laatua ja eettisyyttä. Luomua käytän paljon, mutta mietityttää sekin, miten ekologinen on maailman toiselta laidalta tuotu luomutuote. Joskus on vaan pakko ummistaa silmänsä,ja syödä...mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ostan monesti mieluummin kotmaista tehotuotettua kuin toiselta puolelta maapalloa tuotettua luomua, monestihan ei vaihtoehtoa edes ole. Totta ettei kotimaisuuskaan takaa laatua ja eettisyyttä.

      Poista
    2. Herätitpä Katja mielenkiintoisen keskustelun! Koska opetan näistä asioista, lisään tähän muutaman erilaisista lähteistä poimimani asian. Suurin osa lähteistä on BBC:n dokumentteja, jotka olen todennut hyvin toimitetuiksi - lopulta näidenkään toimittajien tietolähteiden luotettavuus ja kattavuus on kuitenkin vaikea todentaa. Varsinainen lähdelista jää kuitenkin puuttumaan, pahoittelut siitä.

      Suurin ympäristörasite kuljetuksessa on kuljetus maateitse ja erityisesti kuorma-autolla. Konttilaivan tuoma ympäristörasite on mitättömän pieni verrattuna maatiekuljetukseen, yhteen konttilaivaan kun saa mahtumaan lähes kymmenentuhatta konttia, rekan kyytiin vain kaksi. Ekologisinta on siis hakea kävellen satamakaupungista tuotetta, joka on tuotettu lähtösataman vieressä - tai tuottaa ruoka itse (kuljetusta ajatellen). Kauhistus on puolestaan ajatus Vantaalla sijaitsevasta keskusvarastosta, jonka kautta kotini vieressä tuotettu ruoka tuodaan lähikauppaani (josta haen sen autolla).

      Eettisesti on vaikea sanoa, onko parempi suosia kehittyviä maita tukevaa tuotantoa vai kotimaista työtä ylläpitävää tuotantoa. Oman maan maatalouden ylläpito on vielä seikka, joka hämmentää tätä ajatusta lisää - eettisissä toiveissa on tietysti se, että tämä kotimainen tuotanto on luomua eikä rasita herkkää Itämertamme valumiensa kautta. (Unohtamatta tuontiruoan tuotantopaikan mahdollisesti heikkoa ympäristölainsäädäntöä tai sen toteutumisen valvomista.) Tässä olen huomannut, että osa ihmisistä ajattelee globaalia eettisyyttä, osa paikallista.

      Suurteollisuus puolestaan kuluttaa vähemmän energiaa ruoan käsittelyssä ja säilytyksessä kuin yksityistalouden valmistama ruoka. Saman tien mieleen tietysti nousevat muovipakkaukset, jotka eivät maadu - mutta ne ovat hiilivaikutuksiltaan pienemmät kuin öljyyn ja kivihiileen perustuva energiantuotanto, jota käytetään kotona ruoan käsittelyssä. Eri asia on tietysti se, jos säilöö lasipurkkeihin ja kiikuttaa ne maakellariin, jolloin luonto hoitaa homman eikä öljytuotanto tarvita. Itse tykkään ajatella makua ja rakennetta, jolloin toimin jälleen yhden muuttujan kautta.

      Metaanipäästöjä saa aikaiseksi sillä, jos antaa ruoan mädäntyä, joten ruokahävikin minimointi ja kompostointi on ehdoton hitti. Kotieläinten pidossa syntyy myös metaanipäästöjä, mutta kukaan ei varmasti älähdä, jos väitän, että nimeltä kutsuttujen ravinnonlähteittemme elämä on huomattavasti eettisempää kuin ruokateollisuuden optimoimien kasvattamoiden eläinten.

      Nämä ovat kyllä niiiiiiin vaikeita asioita puntaroida. Enpä mene silti ostamaan kiinalaista porkkanaa, jos vieressä on suomalaista tarjolla - en, vaikka saattaisin ympäristösyistä tietää sen huomattavasti ekologisemmaksi (mitä en tiedä)!

      Poista
    3. Kiitos kommentista, paljon fiksuja ajatuksia. Ei nämä ole mitään helppoja asioita. Meillä ruoka valmistuu puun poltolla, toisten mielestä ekologista, toisten ei. Puut on kaadettu ihan lähimetsästä, mutta ei ne kaadu sieltäkään ilman energiaa.
      Toisaalta emme tiedä kuinka pitkiä matkoja vihannekset kulkee ennen niiden rahtaamista laivaan, ja millä aineille kontit käsitellään jotta kestävät pitkän merimatkan. Muovipakkaukset on minulle ekologisia koska ne kerätään ja poltetaan energiaksi Päijät-Hämeessä jossa asumme. Toisaalta niiden kuljettamienen matkojen takaa ei ole ekologista välttämättä.

      Ruuan maku ja rakenne on myös tärkeää, valmistuspaikalla ei ole mitään merkitystä jos nuo eivät ole kunnossa. Meillä tulee ruokahävikkiä todella vähän, olen aika hyvin oppinut arvioimaan ruuan määrän ja käytän tähteet hyväksi. Vaikeampaa se kyllä olisi jos olisin kodin ulkopuolella töissä.

      Poista
  9. Enpä arvannut että alkuperämaat on noin hajallaan, ehkäpä minäkin pikkaisen katson mitä pakasteesta kärryyni nostan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen hajallaan ovat ja todennäköisesti vielä surutta keskenään sekaisin.

      Poista
  10. Mitenkään nyt mainostamatta sanon että kun saman asian kanssa painiskelin, että mitä pitäisi ostaa niin mieheni käski ostaa Apetit- tuotteita. Ne on pääosin suomalaisia. Kävin kurkkaamassa sivuiltaan niin ei niillä nuppuvihanneksista mitään mainittu, mutta muut kasvikset on suomalaista alkuperää. Toisaalta jos nyt menee kaupasta ostamaan vaikka "tuoreen" kukkakaalin niin Espanjalaistahan se on. Ja tällä hetkellä ovat niin pahuksen pieniäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppuvihanneksi ei taida olla kuin Finduksella. Onneksi pakastin on vielä täynnä oman maan porkkanaa, keltaistakin josta tykkään paljon. Tuoretta kotimaista kukkakaalia sai minusta tosi vähän tänä vuonna, olikohan huono kesä? Parsakaalista turha edes haaveilla :)

      Poista
  11. höh,kuluttajaa narrataan kaihtelematta...

    VastaaPoista
  12. Joo, olen kans kiinnittänyt huomiota noihin jonkin aikaa ja olen surutta hylännyt PIRKKA-pakasteet melkein kokonaan, koska hyvin harvoin ovat kotimaisia, sen sijaan juurikin Apetit-pakasteet useinkin ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla tuottajan vaihto edessä minullakin, mieluummin kotimaista :)

      Poista
  13. Apetitia suositaan meilläkin, ja tarkistan vielä tuotantomaan erikseen. Tänään ostin pinaattia ja herneitä, ne ainakin ovat suomalaisia (tällä hetkellä, lopputalvesta en tiedä). Faktaa minulla ei ole, mutta uskon, että torjunta-aine- ym. jäämät ovat pienempiä kuin esim. kiinalaisissa vihanneksissa. Lisäksi on yhä enemmän tullut tunne, että haluaa tukea suomalaista työtä.

    Noin törkeitä alkuperämerkintöjä en ole vielä huomannutkaan! Huh.

    t. Undine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy perehtyä tarkemmin Apetit-valikoimaan. Pinaatin tunnustan ostavani Lidlistä eikä se ole suomalaista. Vaan tuntuu olevan ainut jossa pinaattia ei ole silputtu ihan möhjöksi. Ja puolustaudun sillä että on luomua :)

      Poista
  14. Tuota valmistajat joskus puolustelivat sillä, että kun kasviksia saadaan eri vuosina eri määrä ja eri maista. Ei voida pusseja painaessa tietää mistä ja kuinka paljon tänä vuonna kasviseriä tulee. (Saatikka että linjalla olisi oikeat pussit, mahdotonta lienee) Siksi on mahdotonta pystyä laittamaan pakkaukseen kulloistakin maata. Ne ainekset tosiaan kootaan eri maista ja kesken kauden alkaa tulemaan eri paikasta kun toisaalta tarjonta loppuu. Pussissa ei siis olisi tilaa laittaa kaikkia noita vaihtoehtoisia maita ja siksi ne on netissä kun sinne mahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se varmaan menee. Vihanneksi tulee tehtaalle suuria määriä sieltä sun täältä ja on vaikea erotella niitä.

      Poista
  15. Minä käytän todella usein Apetit Kruunusekoitusta, jossa porkkanaa, kukkakaalia ja parsakaalia.Tässä Apetit-lista vihannesten alkuperästä:
    http://www.apetit.fi/vihannespakasteiden_alkuperamaat

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista :)